Juna nousee tunnelista maan päälle, aamun kevätaurinko häikäisee silmiä. Pysäkiltä nousee nuori nainen kyytiin ja istahtaa vastapäiselle penkille. Hän hengittää raskaasti, on juossut kiireissään.
Tarkkailen naista, hän on normaalivartaloinen, luonnollisen näköinen, kasvot ovat aika sievät. Tosin hänessä on yksi asia, mikä pistää ikävästi silmääni, kauheat, pitkät, paksut, neliön muotoiset rakennekynnet. Niihin on laitettu lakan päälle glitteriä. Epäesteettisin tietämäni 90-luvun jäänne.
Nainen kaivaa hätäisesti laukkuaan ja ottaa esiin meikkipussin. Vaivihkaa katselen uteliaana, mutta ei hän minua puuhiltaan huomaa, luulen.
Meikkaus alkaa.
Hän aloittaa meikkivoiteella, siis kyseessä ei ole mikään kevyt päivävoide, tuollaista töhnää olen viimeksi nähnyt 15 vuotta sitten nuorisoteatterimme pukuhuoneessa. Hän aloittaa laasteroinnin, mönjä on paksua, punertavaan vivahtavaa, kaiken peittävää ainetta. Kaula on valkoinen ja naama possunpunainen, tekisi mieli opastaa.
Kauhistuneena katson alkavaa operaatio puuterointia, jonka jälkeen edessäni istuu valkoinen pelottava eliö. Alan jo toivoa, että hän seuraavaksi piirtäisi itselleen edes silmät ja suun. Toiveeni toteutuu.
Kulmakarvoiksi tulevat hiilenmustat viivat. Juna tärisee ikävästi, naista käy jotenkin sääliksi. Vuorossa silmät. Hän levittää voidemaista kimalletta yläluomelle, silmien alle tulee musta paksu rajaus.
Ripsien taivutusta katsellessani tajuan, kuinka typerältä ihminen voi näyttää. Tuolta minäkin siis näytän, kieli roikkuu kummasti suusta ulos, nainen ei tätä tietenkään näe, hän katsoo ripsiään pienestä puuterirasian peilistä.
Mascara levittyy huonosti, ripset ovat täynnä klimppejä. Ripsikampa ei taida olla mukana. Ja nyt tarvittaisiin ainakin pumpulipuikkoa. Tosin meikinpoistoaine voisi olla parempi.
Huulet saavat tummanruskean rajauksen. Olematon amorinkaari muuttuu kulmikkaaksi, nousee melkein nenään asti. Käsi ei ole vakaa. Sitten vielä kiiltävä kerros heleää mönjää.
Poskille hän sutii vaaleanpunaista poskipunaa, sitä leviää penkille. Yritän unohtaa ajatukseni Muppet Showsta, se on vaikeaa.
Ruiskaus parfyymia, eikä mitenkään vähän. Saan yskimiskohtauksen.
Nainen vilkaisee lopputulosta peilistä, näyttää tyytyväiseltä. Hän pakkaa pussin takaisin laukkuunsa. Seuraavalla pysäkillä hän nousee, hymyilee minulle vielä ystävällisesti ja katoaa.
Irtopää poistui junasta.
28.3.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Oh God. Onpa elävästi kerrottu. Kaikkea kans – mutta (irto)pääasia on tietysti, että potilas itse on tyytyväinen :-D
Oliko aurinkopuuteria? Jäikö meikkivoidetta varmasti valkoisen pikeepaidan kauluksiin? Entäpä sähkönsininen ripsiväri?
Mä en osaa meikata jos joku katsoo ja polkastasi päätellen se on ihan hyvä se!
Olikohan se Purr. joka tuossa jokin aika sitten kirjoitti vastaavan bussimeikkausepisodipostauksen.
Joskushan sitä joutuu sutimaan vähän itsekin ripsiväriä ratikassa tai lisäämään huulipunaa kiireessä metrossa, mutta en koskaan unohda kannelmäen-aikoinani niitä M-junan tupakkavaunun aamumeikkaavia keski-ikäisiä naisia. Helvetinmoinen laasti naamaan, kaula tietty ilman laastia ja törkeät rajat. Sitten vähän lilaa luomiin ja sohitaan pari paakkua ripsiin, rööki koko ajan suupielestä retkottaen. Huh!
Joku minua aikoinaan opasti(vanhempi naisihminen se oli), että naisen ei tule meikata julkisesti, se on yksityisasia ja aina ratikassa sohiessani muistan sen ja häpeän.
-minh-
Onneksi mä olen niin luonnonkaunis, ettei mun tarvitse meikata.
(Muahhahhaaaa...)
(Ylläoleva tarkoittaa: Onneksi mä olen elänyt niin epäsosiaalista elämää viimeiset 5 vuotta, että suurin osa meikeistä on kuivunut purkkeihinsa. Sitäpaitsi kuka laiska, pullea, omaishoitava kotiäiti viitsii pukeutua muuhun kuin verkkareihin? Ja kuka meikkaa verkkareiden kanssa?)
Juu, pää näytti tyytyväiseltä.
Minä en myöskään meikka julkisella paikalla, kukin siis tyylillään.
Minh, mä en muista noita m-junan tupakka aikoja, en lapena koskaan ajellut sillä, myöhemminhän ne kiellettiin.
Ninna, samapa tuo, mutta aina kun mä näen sut, olet tyylikäs. no okei, harvemmin olen sun mukana maanantai aamun kauppareissulla.
Ja nyt pitää lähteä töihin, elikkäs naamaa maalaamaan!
P.S.Se nainen näytti oikeasti sitten ihan miss piggyltä tai joltain viisivuotiaalta kuka on salaa leikkinyt äidin meikeillä. Olisiko sille pitänyt sanoa jotakin?! Mutta miten ilman että loukkaa?
Ihan kuin olisit ollut täällä meidän nurkilla bussissa...irtopäät liikkuu täälläkin.
Tod. näk. Miss Piggy oli eniveis tyytyväinen ehostukseensa ja sanominen olisi ollut ihan turhaa. Sitäpaitsi, jos kävisimme sanomassa kaikille ärsyttävännäköisille tms. ihmisille, niin mellä ei olisi mitään blogattavaa ja puhuttavaa(varsinkaan jos kaikki noudattaisivat niitä neuvojamme) keskenämme... Iloitkaamme ja vaalikaamme siis myös junaehostajia ja Miss Piggy-irtopäitä! Diversity!
-minh-
Haa Minh, sinä olet ihan oikeassa. Ja sittenhän joutuisi kokoajan sanomaan kaikille jostakin. Kelaa nyt, pitäis mennä jonnekkin torille megafonin kanssa kailottamaan. Päätyis varmaan hullujenhuoneelle lopuksi.
Aarg. Mähän SANOIN että mascara kannattais olla vihreetä tai harmaata.
;-
Hei Zepander, tämähän mun pitikin sulla jo kuukausi sitten kertoa. Olen nyt tutkaillut täällä tuota vihreysasiaa, ja kyllä täällä saa myös halpismerkkejä, muttei mitenkään liikaa. Ei kai juuri nyt ole kauhean muodikas homma.Mutta sehän ei haittaa! Ja on sillä Diorilla hintaa, mutta kyllä se on hyvä!
Voi, en voinut olla nauramatta irtopääloppukaneetille, vaikka pikemminkin traagisenahan tuo episodi kokonaisuudessaan näyttäytyy. Väistämättä tulee mieleen, että mitä ne irtopäät oikein juoksevat karkuun, miksi täytyy peittää niin paljon ja tehokkaasti? Lapsuusmuistojakin juolahti mieleeni: muistan, kuinka lapsena eräänä pääsiäisenä aamukahvilla istuva äitini patisti minut avaamaan virpomaan tulleille noidille oven siitä syystä, ettei hän itse voinut ilman täyttä meikkiä avata lapsille ovea. Irtopäitä on moneen lähtöön.
Lähetä kommentti