Nainen menee saksalaiseen Bauhaus kauppaan. Hänen aikomuksenaan on ostaa erilaisia ruuveja, pätkä puuta sekä maalia. Nainen kiirehtii, koska asia pitää saada hoidettua lyhyen ruokatunnin sisällä. Auto parkkiin ja ryntäys liikkeeseen. Ruuvit löytyvät aika helposti, onneksi mukana on lappu missä koot lukevat.
Maalien kohdalla tulee pieni ongelma, oikeaa väriä ei löydy, se pitää sekoittaa. Nainen harhailee pitkin ja poikin pellolla sijaitsevaa hallia ja etsii auttavaa myyjää. Kaksi nuorta miestä löytyvät, mutta kumpikaan ei valitettavasti voi auttaa, ovat siellä oppisopimuksella ja vielä ei ole kukaan heille kertonut, että missä ja miten maalit sekoitetaan.
Ruokatunti on jo oikeastaan päättynyt, vihdoin kuitenkin löytyy vanhempi mieshenkilö, sellainen vanhanajan rautakauppias, hän sanoo sekoittavansa juuri oikean värin. Ei Neuvostoliiton sininen, ei Kreikan sininen, juuri siltä väliltä.
Puun pätkä pitää antaa sahattavaksi. Nainen saa heti kuitin ja käskyn mennä maksamaan kaikki ostokset, vasta maksun jälkeen sahataan. Nainen ymmärtää, olisihan se ikävää sahata turhaan, jos asiakas muuttaakin sitten mieltään.
Nainen juoksee kassalle. Vain yksi kassa on auki ja jono pitkä. Siis todella pitkä. Nainen jättää pyytämättä toisen kassan avausta. Kassalla on nimittäin jotain hämminkiä. Kassahenkilö on todella hidas, sen huomaa kaikista liikkeistä. Pitkässä kassajonossa nainen voi harjoittaa sisäisen rauhan löytämistä.
Vartin kuluttua nainen on maksutilanteessa ja tarjoaa pankkikorttiaan. Kassahenkilö sanoo, että tänään ei valitettavasti voi maksaa kortilla. Kortinlukija on rikki. Naisella ei ole tarpeeksi käteistä mukanaan, lähin pankkiautomaatti olisi reilun viiden minuutin automatkan päässä. Nainen kysyy ystävällisesti, että miksi viasta ei ilmoiteta etukäteen? Kassahenkilö ei oikein ymmärrä kysymystä. „Niin, että eikö teille ole tullut mieleen laittaa vaikkapa isoa lappua kaupan ulko-oveen? Ehkäpä toinen isoilla kirjaimilla kirjoitettu lappu tai kyltti vielä kassan eteen?“ Kassahenkilö vastaa, että ei hän ole ajatellut asiaa, kukaan ei ole käskenyt häntä laittamaan kylttiä yhtäänmihinkään. Sitten kassahenkilö valittaa, että päivä on todella ikävä, koska kortinlukija ei ole toiminut aamusta asti. Nainen esittää valittelunsa ja jättää ostoksensa kassalle.
Oppisopimustyöntekijä järjestelee ulko-oven edessä kasveja. Hän näyttää kovin lamaantuneelta, ei oikein näytä tietävän mitä kasveille tekisi. Ilmeisesti kukaan ei ole hänelle tarkaan kertonut, että miten ne kasvit siihen hyllyyn pitäisi asetella.
Nainen ajaa takaisin työpaikalleen. Autossa hän tekee sisäisen rauhan harjoittelua.
Katapultti julkaisua kirjoittaa Kuulantyöntäjänne
Sinetti
Kunniakirjat, Diplomit, Pokaalit
10 kommenttia:
Sillä lailla, tuota voisi kutsua jo turhaksi reissuksi! Oman sisäisen rauhan löytäminen voisi ainakin minulla olla jo aika vaikeaa tuossa tilanteessa.
Mutta eiväthän he sille mitään voi: Kukaan ei ollut kertonut, että voisi laittaa ilmoituksen(siitä ettei kortinlukija toimi) oveen ja kassalle tahi opastaa oppisopimuslaisia (ja asiakkaitakin) yhtään mihinkään.
Maltoitko olla kertomatta sille kukkienasettelijatytölle, että hän voisi tekstata oveen pankkikorttiasiasta kertovan lapun? Minä en olisi malttanut. Saattaa olla, että äänensävyni ei olisi ollut oppisopimusopiskelijan puhutteluun soveltuvan pedagoginen, mutta ainakin pyrkimykseni sisäiseen rauhaan olisi edistynyt. Myös erilaisten tavaroiden viskely yleensä edistää sisäistä rauhaani. Ehkä olisin sittenkin alkanut heitellä niitä kukkia, kun oikeastaan minä en osaa saksaa, joten turha kai sille harjoittelijalle olisi ollut puhua.
Olet sinä zen-ihminen, kun tuosta selvisit!
Elegia, niinpä. Aika jännä juttu kuitenkin, ne osaavat kävellä ja kai syödä jne. koska ovat ylipäätään hengissä. Pelottava ajatus sinänsä, tuolla niitä kävelee ulkona kaduilla, ihan vapaana.
Moi SÄ! Jos näitä alkaa neuvomaan, niin eihän siitä tule loppua.
Tämä olkoon luonteeni heikko piirre (huomaa pahoitteleva tyyli), mutta en voi sietää "ei mulle ole kerrottu" asennetta. Muutenkin ihmiset ketkä eivät omaa minkäännäköistä oma-aloitteisuutta nostavat vitutuskäyräni erittäin korkealle.
Mietin vaan, että jos pitäisi olla tuommoisten ihmisten kanssa samassa työpaikassa? Tosin silloin ei mistään tulisi mitään eikä koko työpaikkaa enää olisi olemassakaan.
Välillä tuntuu siltä että puolet ihmiskunnasta istuvat kotonaan odottamassa että joku tulisi ja sanoisi mitä pitää tehdä.
Että kun ei itse osaa/tajua tehdä jotain, niin sehän on muitten vika.
Tästä aasinsiltaa pitkin tulee mieleen erittäin vanha tuttava joka sanoi joskus vuonna -95 muuttavansa Espanjaan. Mutta että ensin pitää opetella kieli. Tapasin hänet 10:nen vuoden jälkeen ja hän kertoi, että haluaisi muuttaa Espanjaan, mutta kun pitäisi opetella kieli. Ei ollut saanut paikkaa jostain kielikurssilta, olisikohan ollut liian kallis.
Että onhan se sääli kun kukaan ei tullut, ottanut kädestä kiinni ja sanonut että tässä kuules olis sulle espanjan kieli ja työpaikka maassa, kaikki tämmöisessä tyhmien ihmisten paketissa valmiin olkaas hyvät.
Kurjaa on.
Tavaroiden heittely on mielestäni erittäin rauhoittavaa ja ilmaa puhdistavaa. Välillä jopa oikein suositeltavaa :-)
Voi jee, sullahan tuntuu menevän siellä ihan yhtä hyvin kuin mulla täällä. Minähän en olisi mitenkään pystynyt olemaan neuvomatta ja antamatta palautetta tuossa tilanteessa, mutta eipä ole sisäistä rauhaakaan näkynyt täällä.
-minh-
Jaahas, ja pakko vielä jatkaa näistä tyypeistä, jotka odottaa kotona, että joku tulee kädestäpitäen taluttamaan maailman mahtavimpaan työpaikkaan/ihmissuhteeseen/whatever.
Ex-aviomieheni kuuluu ko.tyyppeihin. Vuosia hän työkseen tiskasi ravintoloissa ja oli erittäin katkera siitä, ettei hänellä ollut hyvinpalkattua työtä englanninopettajana Suomessa. Olihan hän sentään yliopistokoulutettu ja vaikka ei ollut viitsinyt opetella sanaakaan suomea tai hakea niitä kielenopettajan töitä, niin ei kai se nyt sentään hänen vikansa ollut! Oli muuten helvetin rasittavaa kuunnella vuosia katkeraa tilitystä siitä, kuinka aina se maa, jossa hän kulloinkin asui, oli häntä vastaan ja kaikki meni jonkun salaliiton takia pieleen. Ja vaimokin oli ihan kuspää.
Niin, että ymmärrän kyllä!
-minh-
Voi jee ja jeesus!
Jep, just tuota mä Minh tarkoitan. Voi raasua.
Mä kuolen tähän pms paskaan.
Saksalaiset on tunnetusti tehokkaita ja hyvin organisoituneita ihmisia...
Aina silloin talloin tulee mieleen etta elankohan ma elamaani oikein, mutta kiva kuulla etta on saalittavampiakin ressukoita :)
alkoi vituttamaan ihan törkeästi.
Hdcanis, näin minäkin asian kokisin.
Annareetanperkele! Voi hitsi kun on tätä välimatkaa, muutoin voitais mennä kaljakuppilaan analysoimaan vitutustasi. ööh vitutustamme siis. Joku kerta sitten. pus.
no sanotaan vaik näin, että veronpalautuksille ei ole vielä keksiintynyt (voiko tollaista sanaa edes käyttää? ja toisaalta olenko minä koskaan ennenkään miettinyt, voiko jotain tiettyä ilmaisua käyttää..) kulutuskohdetta ;)
Lähetä kommentti