23.9.2008

Tehtävä Jospalta

Pyysin eilen tehtävää. Jospa antoi minulle tälläisen:

"Ja mä haluan nähdä
1) sun työmatkan (kulkuvälineet, etapit)
2) sun päivän ruuat eli aamiaisen, lounaan ja illallisen"

Nyt täytyy ensin kertoa, että päiväni ovat, no aika normaalia, kovin erilaisia. Usein menen pyörällä töihin, usein töitten jälkeen joogaan tai jonnekkin. Tänään menin suoraan ratikalla/junalla (mikä sen nimi onkaan) töihin. Palasin samaa reittiä takaisin. Päivä oli erittäin kiireinen, en kerennyt edes lounaalle.
Asuin monta vuotta keskustassa, kuljin aina kaupungin halki. Nyt asumme kaupunginosassa mistä pääsee sellaista "kehä reittiä" töihin. Tämä nopeuttaa matkaani huomasti. Ja huom tällä poikittaisliikenteellä ei ole ruuhkaa!


Tehtävä alkaa. (Pahoittelen, suomenkieli tökkii tosi pahasti, en löydä tänään mitään sanoja!)

Ryysään rappukäytävään.



Porhallan kadulle. On kylmää ja tihkusateista.

Olen ratikka-asemalla ja odottelen.

Luen lööpit. Knutin "isä" kuoli.



Tuijottelen kiskoja. Ne vievät pohjoiseen, kohti lähiöitä/esikaupunkialuetta.


Minulla on jaloissani kumisaappaani. Ne ovat muovia ja sisareni osti ne minulle Andiamosta Ideaparkista, Lempäälästä. Siellä oli ahdistavaa ja sisko sanoi että kengät ovat rumimmat mitä hän on ikinä nähnyt. Halusin ne silti ja isosisko osti. Semmoisia juttuja tekevät isosiskot.

Istun ratikassa. Eikö ole pirteän keltaista? Joku suunnittelija kai tuumasi brainstorming ringissä että hei laitetaan jotain pirtsakkaa nii jengi on ilosii. Hell well yeah.

Lähiön asema junan ikkunasta.


Nyt tulemme suoralle missä kummallakin puolin näkyy vain puita. Tästä pidän! Saa aina ensikäden tietoa vuodenajan vaihteluista! Edellen siis junassa.

Silta. Huomatkaa kaukana Kölnin tuomiokirkko. Mutta ei se ole kaukana, asuin ennen siellä keskustassa ja pyörällä joen vartta sillalle kestää vain 15 minuuttia. On tosi sumuista.

Olen saapunut helvettiin. Työpaikan asema on, no en halua loukata ketään, mutta hiukan kuin Suomessa Malmi. Anteeksi! En vain tiedä miten sen kauniisti selittäisi. Siellä hengaa vaan nistejä ja juoppoja aseman liepeillä. Junamatka kesti 15 min.

Duunin kaupunginosaa. En vielä ikinä ole oppinut pitämään siitä. Täytyy varoa ettei katso ketään sekunninsadasosaa pitempään, muuten saa kuulla että mitä vittua kyyläät huora tai jotain muuta ihastuttavaa. Metadoninjakopaikka on ihan lähellä. Tässä tatskaliikkeessä diilataan ja olen varma että "hotelli" on tuntihotelli. Liikun reippaasti kohti työtä.


Ostan banaanin.

Puisto täynnä nistejä lähenee.

Kohta jo duunissa huh. Harpon!

Vielä pari kadun kulmaa.



Kölnin pikku Istanbul alkaa.

Kerroin viime merkinnässä pommista mikä räjähti muutama vuosi sitten täällä. Tällä paikalla kuoli lapsia ja nyt siihen on yritetty laittaa puutarhaa. Muovinen Pluto vartio.


Sitten olen jo ihan kiiressä ja juoksen tätä tiiliseinää pitkin. Duuni on jo ihan lähellä.

Sitten aina ekana törmään tähän paskajäätelömainokseen!Kävelymatkani kesti noin 9 min.


Ripustan takin ja huivin työhuoneeni naulakkoon. Tykkään tästä naulakosta, ostin sen eurolla kirpparilta.


Aamiainen: Kuppi rautayrttiteetä missä on paljon Bobin isän tekemää hunajaa. Leipä maksapasteijalla ja juustoa. Tein leivän nopeasti teetä keitellessä keittiössä. Persikkajugurtti. Ostin leivän koska siinä on pähkinää, mutta petyn koska myös rusinaa ja jotain muuta tunistamatonta. Katselin telkkaria ja aloin blogata uutisten innoittamana. Luin myös Arten lehteä, saan sen aina töihin.

Sitten juoksen ympäriinsä kunnes on nälkä ja syön "lounaan". Juon minttuteetä (marokon minttua pussista) ja syön korppuja Arlan suolaisen voin kanssa. Onneksi täältä saa sitä, se maistuu Voimariinille. Lueskelen ja kommentoin samalla blogeja sekä luin uutisia Suomesta.

Työpäivä kesti 9 tuntia. Paluumatka kotiin. Sataa täysillä, en voi ottaa kuvia. Paitsi metroasemalla näin ihanan koiran. Sillä on semmoinen kuono että tekisi mieli kaapata koko tyyppi mukaan!


Tulin kotiin. Päätin etten tee mitään, siis etten mene minnekkään. Paitsi tein jauhelihamureketta ja perunamuusia. Sen kaveriksi tein salaattia, salaatinkastiketta ja niitä omatekemiäni punajuuriviipaleita ja sitä kurkkurelissiä. Bloggasin tästä puolet murekkeen ollessa uunissa ja perunoiden kiehuessa. Nyt loput. En muuten lisännyt ketsuppia kuin vasta valokuvaamisen jälkeen. Näytti kauniimmalta. Vaikka ruokakuvat näyttävätkin melkein aina tosi ällöiltä. Oli tosi hyvää!


Tehtävä suoritettu!

En tiedä ehdinkö tällä viikolla tehdä enempiä. Saattaa olla että juu ei vaarinhousut. Muutoin ensi viikolla.

Puspus.

14 kommenttia:

minh kirjoitti...

Tuo tiiliseinää pitkin juokseminen kuullostaa siistiltä:)
Eiku oikeesti, mäkin haluaisin tehdä tämän tehtävän, mutta sitten kaikki tietäisi heti, missä asun ja olen töissä. Tyhmää.

Teillä on muuten aika rouhee rappukäytävä!
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

Kiva nähdä noita kulmia, joilla kuljet päivittäin.
Hyvää päivänjatkoa!

kervå kirjoitti...

ihailtavan tunnollista valokuvadokumentointia!!! Lisää :D

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva postaus - kiitos Kata!

Marianne kirjoitti...

Ooh taa oli tosi kiva postaus! Kiva idea. :)

Anonyymi kirjoitti...

Eep, Knut's Papa tot :(

--KATA-- kirjoitti...

Minh mähän olen kuin hämähäkkimies.
Joo sun duunimatka ja paikka olisi aika helppoa arvattavaa. Tyhmää.

Kiitoksia vaan kaikille, ne lämmittävät, sillä arvatkaa vaan kauanko tähän merkintään meni kun latailin kuvia bloggeriin pkle! Miksei bloggerissa ole jotain lisätoimintoa millä kuvat saa ladattua sinne paremmin eikä vaan yksitellen?! Tai itseasiassa ehkä semmonen on jo! Menen katsomaan.

Annakoo kirjoitti...

siis onhan semmoinen toiminto siinä, kun lisää kuvia. siinä lukee muistaakseni vaan justiinsa, että lisää kuva ja siihen aukeaa se uus selaa-kohta sen edellisen alapuolelle.
huva selitys ola kaiken a ja o.

mut tää oli ihana. mulla tuli sellainen mäkin haluun-fiilis, mutta kun mun työmatka nykyään on niin lyhyt, että voin kuvata työmatkani omalta parvekkeelta niin onhan se nyt suht ankeeta.

Tiina kirjoitti...

No siis onhan siinä se "add another image" (ja sama saksaksi). Tosin siihenkin pitää hakea kuvat yksi kerrallaan, mutta se uploadaa ne sitten samaan aikaan. Säästää siinä ehkä jokusen minuutin ja parit hermosauhut.

--KATA-- kirjoitti...

Joo siis mulla se ei vaan about ikinä toimi, eikä Picasakaan. Blogger latailee niitä kuvia joku ikuisuuden ja sitten eilen valkkasin nämä kaikki kuvat picasaan ja sanoin että yes I blog it man ja sitten se laittoi aina neljä kerrallaan.
Äh, en osaa selittää, sitten mun piti aina ladata neljä, kirjautua uudestaan sisään (?) ja taas neljä jne.

No mä yritän taas uudestaan. Ja hienostihan tämä onnistui, kesti vaan aika pirun kautta!

minh kirjoitti...

Joo se on ihan sama mitä noille picasoille ja bloggereille ja veijoille sanoo, yes yes, laita menemään vaan, mutta aina ne jotain pykii kuitenkin.

Mä niin innostuin tästä sun työmatkabloggauksesta, että tein oman,ehkä lähetän sen vaan sulle:)
-minh-

jospa kirjoitti...

Kiitos!! Mielenkiintoista. Täytyy kyllä myöntää, että olen sisaresi kanssa samaa mieltä noista kengistä... :-) Ja ihailen ihmisiä, jotka osaavat ja jaksavat tehdä oikeita kotiruokia kuten lihamureketta !! Olin 16 vuotta kasvissyöjä, enkä osaa tehdä liharuokia yhtään, jauhelihakastikettakin olen tehnyt vain kerran elämässäni.

(Siperianmatkasta lähtien olemme taas syöneet lihaa, mutta pyrimme syömään ei-tehotuotettua sellaista, eikä sitä mistään lähikaupoista saa :-(. Miksiköhän tunnen muuten nykyisin tarvetta ensin selittää, etten ole enää kasvissyöjä ja sitten selittää, millaista lihaa syön?!?)

--KATA-- kirjoitti...

Joo lähetä pliis minh! Tai häää! Mäpä annn ulle nyt kierosti ton zepan tehtävän. Tee mulle semmoinen picasa albumi, kun minkä mä olen tehnyt sulle ja muille. Se on tosi helppoa. Katsot vaan aina että klikkaat sitä kohtaa, että sun kansio PRIVAT! Silloin sen näkee vaan sen linkin kautta.
No, sä varmaan opettelet nyt eka bloggeria, mutta se picasa on hyvä ja nopea web albumeissaan!

Jospa :-) Onhan ne aika pirun rumat. Hmm. en ole koskaan ollut kasvissyöjä. Voit ihan vapautuneesti avautua täällä sun liansyönnistä :-)

Elegia kirjoitti...

Ihania kuvia! Tuli Saksakuume. Ollaan kierrelty siellä meikkosen kanssa joskus vuosia sitten ja pidin paljon.