31.12.2008

Juttu luistaa

Olen Kotivinkki-lehden tilaaja. Kotivinkki on ehkä maailman paskin lehti ja aion siis tilata sitä jatkossakin. Haluan jakaa kanssanne Kotivinkin mahtavat vinkit tämän päivän illan viettoihin.

Anteeksi huono salamakuva, kannattaa silti klikata isoksi ja lukea tarkkaan. Kaikki ylivaloittuneet kohdat voi skipata yli, siinä ei menetä mitään.


Aamulla kävin ruokakaupassa ja ostin hiusvärin. Olen viimeksi värjännyt hiuksiani joskus 90-luvun lopulla joten hetken mielenhäiriössä ostin seuraavan paketin. Oli niin halpakin, alle kolme euroa. Varmaankin yhtä tasokas kuin Kotivinkki, mikä muuten on kalliimpi! Nyt minulla on väri päässäni, sekä hiukan myös korvissa ja otsassa. Se lähtee muutamassa pesussa pois.




Kärsin äsken kauheista kuukautiskivuista ja etsin ympäri asuntoa särkylääkettä, mutta en löytänyt kuin aspiriinia mikä mihinkään auta. Muistin sitten korurasiassani olevan jonkin puolikkaan tabletin. Etsin sen käsiini ja huomasin sen olevan keltaisen ruskea ja nuhjuisen oloinen, koska se on lojunut siellä varmaan vuosia. Diagnostisoin sen puolikkaaksi panacodiksi, mikä on joskus ollut valkoinen. Otin sen heti veden kera ja sitten tuli kumma olo ja säikähdin ihan kauheasti sen olevan puolikas ecstasy pilleri ja aloin ajatella kaikkea kauheaa, että joku on joskus piilottanut sen jossain bileissä korurasiaani tai mistä sitä ikinä tietää. No mutta huh, ei ollutkaan, ihan taattua panacod laatua. Särky lähti.

Olisi aika ikävää yrittää keskustella tuttavaperheen kanssa heidän ambomaalaisesta patsaastaan ihan ecstasy päissään ja vielä otsakin punaisena.

Menen pesemään väriä pois. Mukavaa vuoden vaihdetta!

15 kommenttia:

Pilve kirjoitti...

=D Oikein hyvää ja Onnekasta Uutta Vuotta sinulle Kata!

Ana kirjoitti...

Mua aina epäilyttää FAILblogia lukiessa, onko kyse kumminkin vitsistä, joka on huiskahtanut kuvan ottajalta ohi. Sellainen tunne viivähti hetken myös bilekäytösopasta lukiessa, mutta ei, kyllä ne taitaa olla ihan tosissaan.

Harva ois varman tajunnutkaan ite, että bileissä pitää puhua ihmisten kanssa. Hyvä kun tuli nyt oikein kirjallisena.

Kun mulla oli se kuuden viikon sairasloma syksyllä, heti kun jaksoin ylipäätään mitään, aloin miettiä kokeiluja itseruskettajalla ja erilaisilla hiusväreillä. Eihän sillä mitään väliä ois ollut, kukaan ei ois nähnyt kuitenkaan.. ja sitten, en toteuttanut. Ois ehkä pitänyt. Nyt vie taas aikaa ennen kuin voi turvallisesti kokeilla miltä näyttää ruskettuneena ihminen joka ei tavallisesti rusketu yhtään.

Hyvää vuodenvaihdetta ja tulevaa!

--KATA-- kirjoitti...

Kiitos Pilve, samaa sinulle!

Zepa, joo. Mitä ne ovat siellä Kotivitunvinkissä oikein meinanneet? Että lukijat ovat niin tyhmiä että tarttevat neuvoja vai oliko tuo semmoinen leikkimielinen uudenvuoden pila? Ja vielä eriksen kertovt että ruuasta kuuluu kiittää. Wau, kiitos tätä kun en tiennytkään.

Mä olen aina kanssa ihan valkoinen enkä koskaan rusketu enkä ole kyllä ikinä auringossakaan. Musta on tosi tyylikästä olla aina valkoinen. Semmonen white trash bitch.
Mutta harmi kun et kokeillut! Toivon nyt silti että vuonna 2009 et olisi rampana! Vuodenvaihdetta ja tulevaa sinullekkin!

P.S. Olen nyt siis valkoinen paitsi otsa ja korvat oranssit. Ei huvittais mennä minnekkään, mutta Bob haluaa joten menen kai myös. Ehkä pukeudun kimonoon. hmm.

Hanna kirjoitti...

Miten helvetin mahtavaa - tilata sitä vaikka ja koska se on paska. Sä oot huippu.

Hanna

minh kirjoitti...

Mä olen värjännyt hiuksia säännöllisesti vuodesta 1984 ja lopetin sen vasta joulukuussa 2007. Nyt olen mennyt vuoden ilman hiusten värjäystä tai sävytystä ja sormeni syyhyävät kemppariosastolla; haluan kivemman värin, koska tukkani on hiirenharmaa-maantie-vitun keskiruskea punaisella säväyksellä ja harmailla jouhilla varustettuna. En uskalla enää ostaa kestoväriä ja kaikki sävytykset näyttävät peloittavilta. What to do?
Ehkä ostan mahdollisimman omanvärisen sävytysshampoon ja pidän sitä minimiajan päässäni, jos tulisi vaikka vähän kiiltoa päähän? Sekin piisaisi. Nyt olen nimittäin au naturel-white trash biaaaaaatch.

Kotivinkki rules, tulee turvallinen olo sitä lukiessa.

Ihanaa uutta vuotta, honey-bunny!
-minh-

Sun äitis kirjoitti...

Luin just Me Naisista, että vuoden 2009 ehdoton tukkaväri on punainen. Että onneksi olkoon vain trendikkäästä värivalinnasta!

Hyvää uutta vuotta!
t. Sä

Anonyymi kirjoitti...

Olen taas toiminut ihan väärin! Miten saatoinkin kuvitella että ystäviäni oikeasti kiinnosti mitä työ- ja laihdutuselämääni kuuluu. Ja että kehtasinkin kertoa! Ensi vuonna sitten toimitusgurun ohjeiden mukaisesti.

Ihanaa uutta vuotta Katalle!

Anonyymi kirjoitti...

Vittu näitä almanakkabileitä, voi lukea mun nautinnot tuolta toisaalta.
Nyt loppu juhlat ja pakolliset ihmisten tapaamiset.

Olis ihan kiva olla erakko lapissa. Vähän aikaa.

Oisko tää se vuosi jolloin törmätään kasvotusten?

cista

jospa kirjoitti...

En edes halua tietää, miten maantienväriset mun hiukset oikeasti on...! Ne on olleet omanväriset viimeisen kymmenvuotiskauden aikana vain silloin, kun olen vetänyt kesäsiilin, ja viimeisestä sellaisestakin on vuosia.

Mun iki-ihana luottokampaaja aina värjää ja on siinä tosi hyvä, se on vuosien varrella oppinu myös vaseliinisuojaamaan mun korvat, niskan ja otsan, joihin väri jämähtää muussa tapauksessa vääjäämättä. Viimeisestä kotivärjäyksestä on tosi kauan, ja jos vain rahatilanne sen sallii, en aio palata vanhaan!

Onneks meitä ei ees kutsuta koskaan mihinkään juhliin, olisin mokannu itteni takuulla as always (no okei toi always nyt on vähän liioittelua kun meitä ei siis tosiaan kutsuta ikinä mihinkään..).

kervå kirjoitti...

hei koskas sää ny saatana tuut suameen???

Elegia kirjoitti...

Olipas hyödyllisiä vinkkejä. Eipä olis tosiaan tullut mieleen ilman eri ohjetta. Onneksi en mennyt juhlimaan, koska en kuitenkaan olisi tajunnut puhua kenellekään. :D

Miten on värin kanssa: tuliko hyvä? Minulla on tapana heittää vaseliinia hiusrajaan ja korviin. Hiusväri ei tartu siihen (siis vaseliiniin) tai ainakin sen saa nätisti pois pyyhkäsemällä vessapaperilla.

Elegia kirjoitti...

Ai niin:

Hyvää tätä vuotta!!!

Nanna kirjoitti...

Lomalla tuli taas lueskeltua Marie Clairea ja puhistua niiden muutamista jutuista naama punaisena vieressä kävelevälle R:lle. Se hyvä puoli siinäkin oli, että hiton painavat sukset kulkivat olalla huomattavasti keveämmin ja kulkemista vaikeuttavat laskettelubuutsit saivat vauhtia :)

Hyvää alkanutta vuotta Kata!

PS: meinasin kehuskella lukevani välillä Kotivinkkiä, mutta sehän onkin Kotiliesi. Tuollaiset vinkit ovat myös meikäläiselle tarpeen, olen kyllä ihan uudenvuodenlupausrajoittunut ja haluan keskustella sairauksista ja huolista. Ehkä tämä olikin tarkoitettu juuri sopivasti toimitukselta muntyyppisille :)

Stazzy kirjoitti...

Niin, että laihduttakaa kaikki vaan yksinänne, nih! Vertaistuen etsiminen turhaa, etenkään uudenvuodenjuhlissa.

--KATA-- kirjoitti...

Hanna moi, joo, välillä on ihana lukea paskaa. Se on rentouttavaa. Tilaisin mielelläni myös Seiskan, mutta ei kyllä rahat riitä kaikenlaisten suomalaisten paskalehtien tilaamiseen :D

Minh, just näin, Kotivinkki tuo turvallisen tunteen. Kun ahdistaa, niin sitä voi istua keittiönpöydän ääressä ja lukea jotain keittiönkaakeleitten puhdistusvinkkejä. Haastatattelut ovat aina kanssa semmoisia Seija-Sinikka harrastaa sauvakävelyä ja se auttaa arjen jaksamiseen-skeidaa.
Mulla on edelleen punainen tukka, luulen kyllä värin lähtevän viikon sisällä.
Kaikki ovat sanoneet että väristä tulee semmoinen 60-luku vaikutelma, ehkä johtuen myös siitä että mulla on hiukset auki ja jakaus keskellä...
Osta Minh joku tommonen sävytys ja kokeile. Lähtee sitten muutamassa pesussa pois...en kyllä tiedä riittävätkö niitten pigmentit värjäämään harmaita...?

Sä, no kiva kuulla, oon nyt sitten tosi this siison!

Kittyfane, kiitos. Joo mä olen kanssa aina toiminut ihan väärin, kuten tälläkin kertaa uuden vuoden juhlissa. Olin ihan höhlä ja nolo, puhuin tietty vaan itsestäni ja valitin kaikkea. Muistin kyllä kiittää lähtiessäni!

Voi Cista, toivottavasti olet jo hiukan piristynyt...saas nähdä tavataanko ensi kesänä, olen hiukan suunnittelut autoreissua Suomessa...kattellaan. Olisi kyllä tosi kivaa!

Jospa, sä kuullostat todella AIKUISELTA naiselta, kun sulla on luotto-kampaaja! Ja käyt siellä SÄÄNNÖLLISESTI. Wow. Ehkä mäkin joskus isona. Sä olet varmaan tosi tyylikäs ja siksi teitä ei kutsuta kun pelkäävät että sun hiusten kiilto vie kaiken huomion :-)

Kervo no nyt sä tiiät saatana!

Elegia eikö ollutkin. Mieti nyt jos menis bileisiin, anteeksi, tuttavaperheen luo, ja unohtaisi puhua. Ei kyllä voi mulle tapahtua, puhun aina liikaa ja häpeän sitten myöhemmin.

Moi Nanna, toivottavasti teillä oli hieno loma, vai ootko vieläkin siellä? Ääh, ryysäänpä käymään sun luona. Marie Claire on musta kuvottava lehti. Luen mielummin Kotiliedestä säilöntä ohjeita. En jaksa niitä rättejä katsella.

Stazzy, tervetuloa ja tunnehan olosi täällä kotoisaksi, täällä mitään/kukaan laihduta. Katapultissa kaikki vaan syö ja aina on nälkä!

Onnellista tätä alkanutta vuotta kaikille ja kiitos kaikista toivotuksista!!!