Ei mitään asiaa, bloggaan Minhin käskystä

Muotiasiaa.
Tänään ulkona ei tuoksunut pelkästään kevät, vaan myös kesä. Olemme ottaneet skootterin taas käyttöön ja huristelleet ulkona. Sitten olen huomannut inhoavani ulkoista olemustani ja päättänyt ostaa uusia vaatteita ja alkaa lakata kynnet säännöllisesti ja kauniiksi. En ole vielä vaatteita ostanut, paitsi yhden valkoisen t-paidan. Huomasin, että vanha KYUSS paitani oli ihan kulahtanut ja päätin painattaa vanhalla logolla uuden.
Mietin sitten mistä kiva t-paita, ja Bob sanoi että menemme American Apparel kauppaan. Juu oli kauhiasti rättiä jokapaikassa, meinasin vaan tulla kuuroksi ja hulluksi, mutta sain sitten valkoisen t-paidan ostetuksi, ja kerran kun ostoskadulla oltiin, halusi Bob kenkäkauppaan. Päätin polttaa tupakan ulkona odotellessa, as usual, mutta jotenkin oli kumma olo mahassa, ja muutin mieleni ja ryysin perässä sisään.
En tiedä miksi mutta kävelin suoraan erään hyllyn luo ja siinä ne olivat. Vihreät tai petrolin siniset (riippuu valosta) Dr. Martensin nahkasaappaat. Tajusin heti, että ne ovat minun, mutta hintalappua katsoessani olin aika järkyttynyt. Bob käski laittaa jalkaan ja ne olivat täydelliset. Vanhana dr. Martens maihareitten käyttäjänä arvostan sitä tyypillistä kumipohjaa ja vaikka niissä oli korko, liikehdin kuin lenkkareissa.
Bob kysyi haluanko ne ja minä nyökytin.

Tässä ne ovat, asunnossani:






Tsadadaaaaa!!!!













Olen hirmuisen otettu lahjasta. Myöhemmin tajusinkin, että sain nuo erään veto-kiristys-lupaus-jutun takia. Reilu vuosi sitten Bob hävisi erään jutun ja lupasi ostaa minulle vihreät en nyt muista kuinka monta reikäiset mutta polviin asti menevät steelcap dokkarit missä on vetoketju. Halusin ne nimittäin välttämättä ja kun olisin ne sitten saanut, niitä ei enää valmistettu. Bob totesi vaan, että oh dear, vihreät pitkät, ei muita. Ja nämä ne nyt ovat, eivät tosin maiharit, vaan hienot ladylike saappaat.

Valitettavasti minulla on kauheat ruipelo sääret, ja en ole vielä ikinä löytänyt saappaita mitkä olivat tarpeeksi tiukat. Siis ei niitten pidä tiukat olla, mutta nämänkin lonksuvat kuin Kontiot ja siksi vien ne huomenna erään kengäntekijän luo kavennettaviksi.

Uniasiaa.
Olin viime yönä Lostiksen kanssa Jerusalemissa discossa. Eikä se ollut mikään kylädisco, vaan sellainen filmeistä tuttu huippuhieno yökerho, minne sisäänpääsy maksoi jo maltaita. Lindsey Lohanin pöytään meitä ei kumminkaan kutsuttu. Alkuun olin palestiina-alueella, josta ystävällinen saksalais-reportteri (en kuulkaa todellakaan tiedä miten tuo kirjoitetaan) minut autossaan rajan toiselle puolelle kuljetti. Pelotti kamalasti, sotahelikoptereita pörisi taivaalla ja lapset heittivät rajavartioita kivillä. Vastasivat aseilla. Itseasiassa sitä ennen olin Nauvon saaristossa pellavapäisen poikalapseni kanssa, ketä rakastin enemmän kuin ikinä mitään muuta. Jouduin kiipeämään Schalke jalkapallo Arenan yli, lapsi liinassa rinnan kohdalla, koska alhaalla oli maailmanloppu ja paniikki oli kauhean ahdistava, halusin pelastaa vauvani.
Yhtäkkiä tajusin, että näen unta, mutten pystynyt heräämäänkään, joten aloin muuttaa unta miellyttävämmäksi. Ajattelin, että Jerusalemissa yökerhoon menemisessä oli sellainen kotoisa länsimainen fiilis, ja niin olikin, soittivat Chemical Brothersin Galvanize biisiä, ja sitten tajusinkin, että Lostis odottaa minua sovitussa pöydässä. Meillä oli oikeasti hirmuisen hauskaa. Joimme champanjaa ja naureskelimme koko jutulle. Painajainen tosin väijyi kokoajan kulman takana, mutta onnistuin sitä välttelemään. Tosin sen läsnäolon tiedostaminen sattui sydämeen.
Paikka muuttui yhtäkkiä Helsingin edesmenneeksi Nylon klubiksi jonka portaat olivat erilaiset kuin ennen. Olipa hauskaa muuten nähdä taas sekin paikka, olin jo ehtinyt unohtaa. Tosin niissä portaissa on tullut kaaduttua niin monta kertaa, että ne aina muistan.

Näin täällä tänään nyt. Toivon että kirjoittaminen helpottuu, tämän kirjasin väkisin. Suomen kieli tökkii niin pahasti ettei vähään aikaan olekkaan. Mutustelin tämän merkinnän jokaista sanaa niin kauan suussani, että nyt kuullostaa kaikki ihan hullulta.

Raportoin viimeistään kun saapikkaani ovat valmiit, toivon pomppivani niissä jo viikonloppuna.

Voikaa kaikki hyvin ja nauttikaa oudon leudon aikaisesta keväästä.