Levoton Tuhkimo (Tribute to Minhin viime otsikko)

Miksi aina levoton?
En edes muista kuinka usein olen pakannut kamani ja häipynyt. Ei aina tarvitse häipyä kauas, semmoinen häipymisen fiilis on jo riittänyt. Irtisanoo kämpän tosta vaan ja sitten tulee se ihana olotila, että nyt kun olen irtisanonut kämpän, jotain tapahtuu. Että saas nähdä mitä, mutta ainakin pitää nyt ensin miettiä että mitä seuraavaksi. Jos ei mitään keksi, niin lähtee vaikka jonkun kivan pojan mukaan, ihan minne vaan, pääasia että jotain tapahtuu.
Olen tänään tutkinut lentoja sinne ja tänne, mutta en ole buukannut mitään. Olen tutkinut ebayn busseja. Tuossa bussissa voisin asua ja mennä ihan minne vaan. En ole ostanut mitään.
Hieno oivallus on se, kun sitä tajuaa, juuri sillä samaisella hetkellä, ettei tarvitse välttämättä lähteä mihinkään. Että kun katsoo peiliin ja taas kerran muistaa, että HALOO! minä olen minä, ja übrigens, voin tehdä ihan mitä vain. Kaikki ovet ovat auki. Eihän niitä kukaan voi sulkea, paitsi minä itse.

Muistan ihan tarkalleen miten seisoin lapsena rannassa ja tuijotin mustaa merta, ajattelin että tuosta tuonne, siellä on Tallinna, jos oikein päätään Suokissa venytti, saattoi jopa onnella nähdä Tallinnan valot. Hiukan enemmän oikealle ja siinähän on jo Hampuri. Vesireitit ovat parhaita reittejä, tuostahan pääsee vaikka New Yorkiin tai Kap Kaupunkiin. Tuosta vaan tuonne!

Ja kaikista maailman paikoista, missä vesi on turkoosia, missä voisi halailla muurahaiskarhuvauvoja ketkä ovat orpoja, olen päätynyt tähän sateiseen kaupunkiin.

Tätä täytyy nyt hiukan miettiä.