Ari ja Pena olutvarkasilla - Korvaukset 20 miljoonaa!

Skrubu kyseli pari viikkoa sitten lehtitottumuksista. Vastaan jälkijunassa.

(Käsittelen tässä vain suomenkielisiä lehtiä, musiikkilehdet jätän kokonaan käsittelemättä, enkä mainitse Myrkkyä)

Minulla on aika tarkat tottumukset. Vuonna 2000 tottumuksiani häirittiin pahasti Pahkasian lopettamisella. Yritin jatkaa elämääni tuttuun tapaan lukemalla 70- ja 80-luvun Aku Ankkoja, mitkä osasin jo 80-luvun lopussa ulkoa. Luen niitä edelleenkin melkein päivittäin. Raahaan niitä aina Suomesta kiloittain. Sivuja joutuu usein repimään auki, ne ovat usein liimautuneen ketsupilla tai suklaalla yhteen. Luen niitä kotona syödessäni yksin. Primitiivistä.

Tällä hetkellä lempilehteni on Helsingin Sanomien Kuukausiliite. Äitini lähettää sen minulle joka kuukausi. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta näin ulkomailla asuessa en keksi heti mitään kivempaa, kuin avata potiluukku ja löytää sieltä kyseinen lehti. Siitä oppii aina jotain uutta. Kokeilen myös reseptejä. Erityisesti pidän viimeisestä sivusta „Missä hän on nyt“.

Sisareni tilasi minulle lahjana monta vuotta Imagea tänne Saksaan. Nyt ei enää, eikä haittaa. Sen taso on laskenut. Jotenkin minua alkaa ärsyttämään sitä lukiessa. Tulee semmoinen olo, että toimittaja on muuttanut juuri maalta Helsinkiin ja on niin järjettömän tohkeissaan siitä, että kahvia voi juoda lasista vaahdotetun maidon kera, vaikka polttaisikin samalla näppinsä.

Lehdet mitä en lue ikinä, ovat naistenlehdet. Nuo Anna, Me naiset jne. Kaikkein kauhein on Trendi. Sitä selatessa lentää melkein oksennus. Monet ystävättäreni kokevat ne viihteellisinä, se heille suotakoon. Mutta minä kyllästyn kuoliaaksi enkä ymmärrä sisältöä. Noin 13-vuotiaana opin äidiltä ja isosiskolta miten ihokarvoja poistetaan, ihoa kuoritaan ja rasvataan. Olen aina osannut meikata kauniisti ja tukan pesukin suoriutuu ihan hyvin. Tiedän miten pukeudun parhaiten, keksin myös ihan itse mitä haluan harrastaa. Osaan mainiosti iskeä miehen, flirttailu sujuu, jalkojen raspailu myös. En siis tarvitse lisäinfoa mistään akkainlehtien aiheista.

Sisustuslehdet eivät myöskään kiinnosta.
Kaikista pahimpia ovat sellaiset Gloria tyyppiset mukamas "laadukkaat" lehdet. Keramiikkataiteilija Kerttuli Irmeli von Shiitbakkas esittelee vapaa-ajan asuntonsa eli saaristolaistalon, intiimin haastattelun merkeissä. Irmeli on pukeutunut erittäin hyvän ystävänsä, vaatesuunnittelija Liisukka Mömmösen huovuttamaan kaapuun ja hän rakastaa Aarikan korvakoruja. Kerttuli esittelee kuinka heidän perheessä ruisleipä paistetaan vanhanajan leivinuunissa. Sisustuksessa on käytetty Provence kankaita suomalaista luontoa unohtamatta.
„Saaristossa saa taiteilijan sielu levätä“.
Kerttuli my ass.

Luen mieluiten korkeakultturista tekstiä. Pidän Alibista, Hymystä, Seiskasta ja Seurasta. Alibi on kuitenkin ihan paras. Viime Suomen reissulla koin kauhean pettymyksen lentokentällä, Rikospostia ei enää ole!
Alibissa on laatua. Tutkivat rikosjournalistit ihan parhaasta päästä!

Seiskaahan lukevat kai kaikki, joten sehän nyt on ihan selvä homma, että miksi sitä luetaan. Pidän misseistä, entisistä urheilijoista, no name henkilöistä ja tasokkaista Kaivohuoneen allasjuhlista. Erityisesti rakastan suomen „vippitila“ uutisia. Että Sedun baareissa on vippitila.
KÄÄK! IIK! VAUTSI!
Juorulehdet ovat ihania, mutta mikään ei voita Munakallion paloittelijamurhaajan tarinaa sekä siihen liittyviä ufosieppauksia.

Taidankin tilata Alibin. Saksaan kestona 67,80 € vuodessa. Ihan ookoo, kun miettii viihteen määrää.
Alibi on rohkea ja monipuolinen rikoslehti