Merkintä mustilla kolmioilla

• Haluaisin näyttää teille kuvia Ranskan reissulta, mutta Blogger ei ota kuvia vastaan. Ehkä huomenna, mikäköhän sitä vaivaa. Ja muutenkin matkaraportin kirjoittaminen ahdistaa tämän jälkeen. Tulee niinku suorituspainäh

• Halusin myös osallistua Maaliskuun ruokahaasteeseen, mutta myöhästyin kuten joka ikinen kuukausi. Kirjana minulla oli Hemingwayn "Ja aurinko nousee". En vaan kerennyt ruokien kimppuun. Säästän aiheen toiseen kertaan.

• Olin äsken selkälääkärillä. Yllätyksekseni oma ortopedini ei ollut paikalla, siellä oli erittäin epäsympaattinen vanhempi mies. Hän oli niin inhottava, jopa ilkeä, että melkein pillahdin itkuun. Sain piikin selkään, tyyppi pisti sen myös erittäin kovakouraisesti ja nyt minulla on pahin kipu siinä saatanan pistoskohdassa.

• Taksikuski joka ajoi minut takasin tänne oli hullu. Huusi jotain pakistaniaa kännykkään, ajoi kaikki ikkunat auki ilman turvavyötä ihan tajutonta ylinopeutta. Ahdisti.

• Jäin ruokakaupalla pois. Kahvi oli nimittäin kotona loppu. Ostan aina semmoista Tchibo merkkistä espressoa, koska se on halpaa ja hyvää. Eli otan hyllystä isoimman pussin, koska isoin paketti on tietenkin aina halvin. Sitten se pitää itse siinä jauhaa. Muuten ihan hyvä juttu, mutta se jauhantalaite on tarkoitettu niille pikkupaketeille. Eli se kilo ei mahdu sinne koneeseen sisään, joten tarvitaan jokin astia, mihin se puoli kiloa laitetaan siksi aikaa kun kone jauhaa ensimmäistä puolikasta. Jauhettu kahvi tippuu sitten koneesta takaisin sinne pussiin. Ymmärtääkö kukaan?! No ei vittu varmaan, ei tajua kukaan siellä kaupassakaan. Meinasin saada hermoromahduksen koska selkään sattui ja Bob on joka päivä töissä kello kahdeksasta aamulla puoleen yöhön ja en viitsi soitella kavereille yhden kahvipaketin takia, koska en edes halua tavata ketään. Huom. Tapailen mielummin tänään teitä, rakkaat kanssabloggaajat. No sitten sitä astiaa etsitiin siellä ympääriinsä ja äh, ei tätä farssia voi selittää. Siellä kaupassa on töissä vaan imbessiilejä!
  

• Sain hoidettua sen duuniasian ja kolleega pääse keikalle. Toivotan hänelle onnea ja menestystä. Toivottavasti kaikki menee hyvin, ainakin terveellisemmin kuin viime syksynä, koska silloisen heidän Euroopan rundinsa jälkeen jätkä oli kaksi viikkoa sairaslomalla, koska hän sai syyhypunkin. Sehän on tarttuvaa ja jouduin desinfioimaan koko työhuoneemme. Me siis jaamme sen huoneen sillointällöin. (Hän huomasi syyhyn vasta parin työpäivän jälkeen) Ehkä he nyt saisivat menestystä ja voisivat tulevaisuudessa nukkua siisteissä hotelleissa eikä jossain pirun loissohvilla. Syyhypunkki vaivaa yleensä punkkareita, tarkoitan punkkareilla niitä punkkareita ketkä asuvat koiriensa kanssa kadulla, juovat punaviiniä 60 centin tetrapakkauksista ja kerjäävät aina euroa.
  

• Minua käyvät tanssija Tukiainen sekä Ile sääliksi. Veikkaan että kummatkin nukkuvat yönsä huonosti. Tukiainen halusi hiukan julkisuutta, Ile on nyt semmoinen veijari kun on ja nyt tämmöistä. Minua vaan käy kuitenkin Ile enemmän sääliksi. Miksi tuolla tanssijalla on tuollai kummallisesti rajatut huulet tuossa kuvassa?

• Minua käy tämä myös sääliksi. Raukka, heti hölisemässä lehdille. Kirjoittaisi vaikka anonyymiä blogia.
  

• Johtuukohan nämä mun emotionaaliset säälit näistä kipulääkkeistä?

Piti sanoa vielä jotain muutakin, mutta kun en muista mitä. Varmasti jotain todella tärkeää!

Vaihtoehtoja tämän iltani viettämiseeni:

1. Lukea sitä Hustvedtin Kaikki mitä rakastin kirjaa. (Sain vihdoin sen kauhean Jotunin Huojuvan talon loppuun. Inhosin kirjaa, mutta sinnittelin loppuun asti. Siis ei kirjoituksessa mitään vikaa ollut, henkilöt ja tapahtumat vaan niin kauhean ärsyttäviä, että meinasin seota kun se nainen vaan pysyi siellä semmoisen nöyränä!)
2. Katsoa kohta telkkaria. Sieltä tulisi varmaan jotain ei mitään.
3. Hengata koneella. Kommentoida häiriintyneenä kaikkia blogeja.
   
4. Soittaa puheluita.
5. Kirjoittaa meili.
6. Väsätä pari nettialbumia valmiiksi.

Tätä ei varmaan pitäisi julkaista. Enpä lue läpi, painan vaan tuota nappulaa. Huomenna on päivä uus, jospa saisin edes siitä Muulista kuvan tänne.

Jonninjoutavaa

Kiitos kukituksista ihmiset ja Kissa. Ne oikeasti lämmittivät mieltäni. Minä kukitan kaikki lukijani heti, sisäsiittoisen erityismaininnan saavat Minh, Zepa, Saara, Ohi Ammuttu (esitän kukituksen yhteydessä Vulgaarian kansallislaulun, sävel sama kuin Groteskian) ja Violet. (Tämmöinen valinta tänään, kunniakirjat lähtevät jakoon ensi viikolla, pidätelkää hengitystänne!)



En ole heitellyt kanoja enkä muitakaan esineitä/raatoja seiniin, en muuallekkaan. Vitutus on hiukan laantunut, mutta olo ei ole vieläkään kehuttava. En ole reipas, aloitekykyinen saatika tyytyväinen. En ymmärrä olotilaani, yleensä olen joko iloinen tai surullinen, nyt olen väsynyt ja passiivinen. Tyytymätön.
En ole ikinä kärsinyt mistään masennuksesta ja ei tämä nytkään mitään dramaattista ole. Vituttaa vain.

Minua vituttavat:

- Remonttihelvetti ja kaikki paskaa puhuvat remontti Güntherit (Veden ja sähkön kanssa vakavia ongelmia, vessa on toiminut muuton jälkeen päivän vetämällä, käytämme ämpäriä, vesijohdot levinneet ilmeisesti seinän sisällä)
- Välilevynpullistuma vaivaa edelleen. Särky tulee aaltoina, kuin sähkö.
- Sää. Ulkona 9 astetta ja sadetta. Ei siten mitään muuta.
- Työasiat. Jos vaan voisin, kirjoittaisin tästä ainakin novellin. En tiedä mitä teen. Odotan pomon kanssa tapaamista ja keskustelua. 50/50 saas nähdä. (Huom. ei se työn sisältö vituta, kellonajat, tunnit ja raha vaan)
- Väsymys

No eihän tuossa mitään Kata! N.s. Luksusproplemoita! Mistä on siis kyse? Tammikuu depressioko?

Olen yrittänyt olla itselleni erittäin mukava:

- Kävin shiatsussa, menen taas ensi viikolla
- Joogatunnit
- Söin tänään ihanan verisen pihvin
- Asunto on ihana (remontista viis)
- Kevät tulee pian (Ei vastaväitteitä kiitos!)
- Ostimme lennot pääsiäiseksi Provenceen Bobin vanhempien luo. Siellä on vuoria, tilaa, kaunista, rauhaa ja hevosia millä voin ratsastaa. Kukkaniittyjä ja jokapaikassa tuoksuu laventeli.
- Minulla on paljon kirjoja Suomesta. Luin juuri loppuun "Sikalat" (Kirj. Susanna Alakoski) Suosittelen. Ja viikonloppuna kaveri lentää Helsinkiin, äiti lupasi viedä kirjoja ym. hotellille.
- Sovin Isosiskon ja hänen perheen kanssa, että vietämme yhdessä kesälomaa kesällä, kaiketi Etelä Ranskassa. (Tuohon etelä ranskaan oli koulussa joku sääntö, hiukan kuin ne läänit, isokirjain tai tavuviiva ööö, en muista) Emme ole lapsuuden jälkeen viettäneet lomia yhdessä, ehkemme ikinä. (Paitsi täällä tai Suomessa) Tämä on jo ajatuksena ihana.
- Minulla on täällä PJ Harveyn "Is this Desire" vinyylinä (eka painos !!!) Ihailen sitä tauotta, olen haaveillut siitä aina. Sen hankkiminen ei ollut helppoa. Sain sen Bobilta, syntymäpäivälahja.

Ja nyt huomaan, että voisin jatkaa tätä kivojen asioitten listaa vaikka kuinka.

Bloggaaminen siis helpottaa vitutukseen. Niin ja minulla on lauantaina kampaaja, en ole käynyt sitten viime kesäkuun.

Koitan kirjoittaa joskus jotain näsevää. Politiikasta tai jotain semmoista fiksua. Nyt on vaan niin pieni olo. Istun tässä uuden ihanan kirjoituspöytäni ääressä. (Se on vanha englantilainen, mahonkia ja iso, löysin sen ebaystä satasella ja haimme sen autolla Pfalzista eräänä iltana. Kaikki sanoivat ettei kannata niin kauaa hakea, mitä helvettiä, tämmöiset maksaisivat Kölnin antiikkikaupoissa tuhansia, juuri tälläisten helmien takia sitä pitää öisin pitkin mettiä ajella!)
Bob on treenikämpällä ja Blondie nukkuu huoneessaan, hän sai vihdoin sen kauan himoitun läpyskän, että pääsee ensi vuonna neljännelle luokalle Gymnasiumiin. Hienoa. (Kukitus jee)

En mene vielä nukkumaan. Aion juoda oluen ja lukea päivittyneet blogit.

Eksta rakkaudenosoitustervehdys via kukitus lähtee Berliiniin.
Kaikki tule menemään oikein hyvin, paljon paremmin.

Seit lieb gegrüßt,

Eure CalamityK

Selän takana haukkumista

En kestä. Meillä on töissä uusi Praktikant. En tiedä mikä se on suomeksi. Kai kuin harjoittelija.

Minä en ymmärrä, että mitä hän täällä harjoittelee, hän on kai jonkun sukulainen ja on nyt täällä kuukauden. Noin 25 vuotta ja omituinen. En pidä hänestä. Tämä mies ei osaa sanoa esim. päivää, kätellä, artikuloida millään tapaa jne.
Häneltä pitää jankata että MIKÄ SINUN NIMI ON jne. Sitten hän mumisee ja joudun kokoajan kysymään että anteeksi mitä? mitä? anteeksi? voitsitko puhua kovemmalla äänellä?

Koska hän ei osaa mitään, kukaan ei halua häntä minnekkään. Ehdotin että hän voisi vaikka mennä johonkin studioon keräilemään lojuvia kaapeleita, mutta studio tyypit huusivat että EI EI, se kävi jo täällä, ei uudestaan!

No, yritän olla mukava, siksi puran tuntoni tänne ilkeän salakavalasti, etten loukkaa tuota tyyppiä. Luulen että hän ei osaa suomea, eikä lue tätä blogia. Älkää lukijat pliis kertoko tätä ilkeyttäni hänelle.

Ehdotin sitten, että hän lajittelisi cd levyjä. Minun järjestykseni on: bändit vaan aasta beehen, nimet: sukunimi pilkku etunimi. Numerot viimeisinä.

Kävin tuossa katsomassa että sujuuko puuha, koska en luota kehenkään, olen tavannut ihmisiä ketkä eivät osaa aakkosia.

Hän oli sitten lajitellut Maiden pilkku Iron. Ymmärrättekö? Miten tuo on mahdollista? Yritin vielä selittää, kunnes tajusin, että tyyppi sentään tajusi systeemin, mikä ei nyt kovin vaikeaa ole ymmärtää, mutta kun hän ei ollut ikinä kuullutkaan semmoisesta artistista kuin Maiden, Iron.

Jep jep. Tästä tulee vielä kivaa.

Ei kivaa

Olen ollut tasan kolme päivää tupakoimatta.
Minulla on käsivarressa nikotiinilaastari ja inhoan tätä kaikkea. Kaikki on ihan ankeaa.
Sitten päätin, että uudessa asunnossa (siis heh, sitten joskus vuosien päästä kun semmonen on) en tupakoi sisällä, vaan omalla parvekkeella. Tietysti jos on vieraita tai jotain semmoista, niin sitten poltan sisällä, koska täälläpäin ei todellakaan ole tapana heittää ihmisiä pihalle polttamaan.
Olen aina Suomessa kauhean järkyttynyt kun tupakoitsijat tungeksivat tuuletusparvekkeille pakkaseen jäätymään, erityisesti jos isäntä/emäntä itse tupakoi. No ei nyt onneksi kaikkien kotona.

Ainiin, paitsi että jos /kun nyt lopetan siis lopetin tupakoinnin, niin sittenhän minun ei tarvitse miettiä tätä asiaa enää.
Ilmoitin kolleegoille, että työhuoneeni on tupakka-vapaa-tila. Silti tänne ryysää kokoajan joku rööki kädessä, saan kohta raivarin.
Sitten kysyin meidän isolta pomolta, että sitten joskus ensi vuonna, kai (kukaan ei tunnu tietävän että milloin), kun se tupakkalaki muuttuu, niin eikös meidän työpaikka voisi alkaa semmoiseksi kuin monissa muissa firmoissa, että tupakointi on sallittua vain jossain tietyssä tilassa? (Eli jos kuitenkin tulevaisuudessa poltan, niin polttaisin edes vähemmän) Pomo sanoi, että se on kauhean hankalaa, koska sitten melkein kaikki ovat siellä tupakkatilassa, joten eivät voi tehdä töitä. Ja kuulemma kukaan ei suostu semmoiseen.
Mutta onhan täällä tupakoimattomiakin ihmisiä. He eivät siis polta omissa työhuoneissaan joten heitä ei aihe kuulemma kiinnosta.
Elikkä kyseessä on minun ongelmani, se koostuu siis siitä, että olen 15 vuotta (kröhöm, kai hiukan enemmän) ollut reippaasti nikotiiniriippuvainen, niin olen siis edelleenkin, ja siinä siis minun ongelma.
Ei tässä kai muuta. Täytän ensi kuussa 30 vuotta ja jotenkin aina luulin, että sitten kolmekymppisenä en enää polta. Toisaalta tupakoinnin aloittaessani luulin, että sitten kun olen aikuinen ja fiksu kaksikymppinen, niin en varmasti enää polta. En oikein tiedä. Ahdistaa.

Verfickte scheiße

Iltaa Katapultin sairasosastolta.

Tähän mennessä tapahtunutta:

- Kävin apteekissa ostamassa lisää nikotiinipurkkaa

- Aloin olla erittäin synkistynyt, menin sitten levykauppaan hakemaan saksalaisen ALL TIME lempibändini Tocotronicin uusimman levyn. Olen kuunnellut sitä ja ihan herkistynyt, niin kaunis se on. "Harmonie ist eine Strategie". Näin on, laitetaan kokeiluun.

- Kesä palasi. Ihan yht'äkkisesti. Nyt ukkostaa.

- Poliisit ramppasivat pitkin rappua ja soittelivat minunkin ovikelloa, kyselivät että olinko kuullut jotain. En ollut. En tiedä. Toivotaan ettei mitään ikävää ole tapahtunut.

- Yskin. Alan olla luulotautinen.


Sitten negatiivisiin asioihin: Katapultin vanhemmat lukijat kai muistavat, että viime huhtikuussa Bob irtisanoi asuntonsa ja muutti tänne minun kämppään. Vuokrasimme erään KUIVAN kellarin hänen omaisuudelleen.
Parisen päivää sitten ilmeni, että siellä on sattunut vesivahinko ja vettä on nilkan yläpuolelle, joissakin kohden pohkeeseen. Melkein kaikki on homeessa. Siis koko loman ajamme se vesi on jo ollut siellä.
Ensin Bob harmitteli vinyylikokoelmaansa, niitä nyt on koko työpaikka täynnä kuivumassa, kyllä se siitä. Nyt vasta on alkanut paljastua koko paska. Hän on perinyt joskus paljon kirsikkapuu-antiikki kaappeja ym. ne ovat kaikki homeessa. Sohva, matot ja no, mitä irtamistoa sitä nyt kohta nelikymppinen henkilö on vuosien varrella koonnut. Valokuvista ei vielä tietoa.

Bob, mitenkäs vakuutus? Ai perkele, eikö me hoidettu sitä ennen Puolan reissua, ai ei. No ei.

Haahhaahhaah! Ei voi kun nauraa.

Kattellaan. Onneksi ei ollut kun maallista rompetta. Ja kai niitä saa kuivumaan. Pitäisi nyt ensin hankkia uusi kellari, ja raahata sitä rojua. Tässä vaiheessa jo en voi muuta kuin kiittää ihania ystäviä avusta. Minulla on homeallergia, se kuvatkoon hiukan lisää tätä tilannetta.

(Herranjumala mikä ukkonen!!!)

Muut ärsyttävät asiat: Se että en päässyt sinne Jazz festivaaleille viime viikonloppuna, ei enää haittaa. Nyt on juuri menossa ystävän 50-vuotis bileet, huomenna kaveri Madridista saapuu tänne jne. Minä en saa mennä minnekkään, olen sairaslomalla ja yskin. Olen pyytänyt Bobia edustamaan meitä joka kissanristiäisissä. Parempi niin, kuin katsella mököttävää akkaa kotona.
Olo on kuin lapsena, muistatteko sen olon, oli odottanut jotain juttua viikkotolkulla, ja sitten oli kipee. Siltä minusta nyt tuntuu.

Onneksi on tv, netti, kirjat, puhelin, uusi levy ja oma seurani. Erityisesti oma seura alkaa kyrpiä, mutta parempi kai kun ei mitään.

Kylä tää tästä. On sitä pahempaakin.

Ari ja Pena olutvarkasilla - Korvaukset 20 miljoonaa!

Skrubu kyseli pari viikkoa sitten lehtitottumuksista. Vastaan jälkijunassa.

(Käsittelen tässä vain suomenkielisiä lehtiä, musiikkilehdet jätän kokonaan käsittelemättä, enkä mainitse Myrkkyä)

Minulla on aika tarkat tottumukset. Vuonna 2000 tottumuksiani häirittiin pahasti Pahkasian lopettamisella. Yritin jatkaa elämääni tuttuun tapaan lukemalla 70- ja 80-luvun Aku Ankkoja, mitkä osasin jo 80-luvun lopussa ulkoa. Luen niitä edelleenkin melkein päivittäin. Raahaan niitä aina Suomesta kiloittain. Sivuja joutuu usein repimään auki, ne ovat usein liimautuneen ketsupilla tai suklaalla yhteen. Luen niitä kotona syödessäni yksin. Primitiivistä.

Tällä hetkellä lempilehteni on Helsingin Sanomien Kuukausiliite. Äitini lähettää sen minulle joka kuukausi. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta näin ulkomailla asuessa en keksi heti mitään kivempaa, kuin avata potiluukku ja löytää sieltä kyseinen lehti. Siitä oppii aina jotain uutta. Kokeilen myös reseptejä. Erityisesti pidän viimeisestä sivusta „Missä hän on nyt“.

Sisareni tilasi minulle lahjana monta vuotta Imagea tänne Saksaan. Nyt ei enää, eikä haittaa. Sen taso on laskenut. Jotenkin minua alkaa ärsyttämään sitä lukiessa. Tulee semmoinen olo, että toimittaja on muuttanut juuri maalta Helsinkiin ja on niin järjettömän tohkeissaan siitä, että kahvia voi juoda lasista vaahdotetun maidon kera, vaikka polttaisikin samalla näppinsä.

Lehdet mitä en lue ikinä, ovat naistenlehdet. Nuo Anna, Me naiset jne. Kaikkein kauhein on Trendi. Sitä selatessa lentää melkein oksennus. Monet ystävättäreni kokevat ne viihteellisinä, se heille suotakoon. Mutta minä kyllästyn kuoliaaksi enkä ymmärrä sisältöä. Noin 13-vuotiaana opin äidiltä ja isosiskolta miten ihokarvoja poistetaan, ihoa kuoritaan ja rasvataan. Olen aina osannut meikata kauniisti ja tukan pesukin suoriutuu ihan hyvin. Tiedän miten pukeudun parhaiten, keksin myös ihan itse mitä haluan harrastaa. Osaan mainiosti iskeä miehen, flirttailu sujuu, jalkojen raspailu myös. En siis tarvitse lisäinfoa mistään akkainlehtien aiheista.

Sisustuslehdet eivät myöskään kiinnosta.
Kaikista pahimpia ovat sellaiset Gloria tyyppiset mukamas "laadukkaat" lehdet. Keramiikkataiteilija Kerttuli Irmeli von Shiitbakkas esittelee vapaa-ajan asuntonsa eli saaristolaistalon, intiimin haastattelun merkeissä. Irmeli on pukeutunut erittäin hyvän ystävänsä, vaatesuunnittelija Liisukka Mömmösen huovuttamaan kaapuun ja hän rakastaa Aarikan korvakoruja. Kerttuli esittelee kuinka heidän perheessä ruisleipä paistetaan vanhanajan leivinuunissa. Sisustuksessa on käytetty Provence kankaita suomalaista luontoa unohtamatta.
„Saaristossa saa taiteilijan sielu levätä“.
Kerttuli my ass.

Luen mieluiten korkeakultturista tekstiä. Pidän Alibista, Hymystä, Seiskasta ja Seurasta. Alibi on kuitenkin ihan paras. Viime Suomen reissulla koin kauhean pettymyksen lentokentällä, Rikospostia ei enää ole!
Alibissa on laatua. Tutkivat rikosjournalistit ihan parhaasta päästä!

Seiskaahan lukevat kai kaikki, joten sehän nyt on ihan selvä homma, että miksi sitä luetaan. Pidän misseistä, entisistä urheilijoista, no name henkilöistä ja tasokkaista Kaivohuoneen allasjuhlista. Erityisesti rakastan suomen „vippitila“ uutisia. Että Sedun baareissa on vippitila.
KÄÄK! IIK! VAUTSI!
Juorulehdet ovat ihania, mutta mikään ei voita Munakallion paloittelijamurhaajan tarinaa sekä siihen liittyviä ufosieppauksia.

Taidankin tilata Alibin. Saksaan kestona 67,80 € vuodessa. Ihan ookoo, kun miettii viihteen määrää.
Alibi on rohkea ja monipuolinen rikoslehti

Aprillia hehhehheh

Loikoilin kahvikuppi kädessä sunnuntaiaamuna olohuoneen lattialla auringossa. Mieli oli iloinen ja radiossa soi hyvä jazz. Puhelin soi. Soittaja on eräs turkulainen mies.

Turkulainen Mies: Moi, oletko sä jo kuullut? (Kauhean vakavalla äänellä)
Kata: Mitä mistä häh?
TM: No, että nyt se on täälläkin. (Jotain kauheaa on tapahtunut-ääni)
K: Mikä? Hei mitä on tapahtunut?
TM: No terroristit. (Luvattoman pitkä tauko) Stora Enson pääkonttori on räjäytetty. Sen takana on terroristit.

Minun päässäni humisi ja jossain sekunninsadasosassa aivoissani vilisivät, että miten ihmiset Skattalta pääsevät pois, silta on tietty hajonnut, Sisareni on viimeisillään raskaana, ei kai ole räjähtänyt Ullanlinnassa asti ym. hirveää.
Mieleeni ei tullut ajatuksia, kuten mitkä helkkarin terroristit tai että on huhtikuun ensimmäinen päivä.

Kuullostin varmaankin niin järkyttyneeltä, että kauheus lopetettiin sillä typerällä Aprillia aprillia lausahduksella.

Saatanan ääliö.