Merkintä mustilla kolmioilla

• Haluaisin näyttää teille kuvia Ranskan reissulta, mutta Blogger ei ota kuvia vastaan. Ehkä huomenna, mikäköhän sitä vaivaa. Ja muutenkin matkaraportin kirjoittaminen ahdistaa tämän jälkeen. Tulee niinku suorituspainäh

• Halusin myös osallistua Maaliskuun ruokahaasteeseen, mutta myöhästyin kuten joka ikinen kuukausi. Kirjana minulla oli Hemingwayn "Ja aurinko nousee". En vaan kerennyt ruokien kimppuun. Säästän aiheen toiseen kertaan.

• Olin äsken selkälääkärillä. Yllätyksekseni oma ortopedini ei ollut paikalla, siellä oli erittäin epäsympaattinen vanhempi mies. Hän oli niin inhottava, jopa ilkeä, että melkein pillahdin itkuun. Sain piikin selkään, tyyppi pisti sen myös erittäin kovakouraisesti ja nyt minulla on pahin kipu siinä saatanan pistoskohdassa.

• Taksikuski joka ajoi minut takasin tänne oli hullu. Huusi jotain pakistaniaa kännykkään, ajoi kaikki ikkunat auki ilman turvavyötä ihan tajutonta ylinopeutta. Ahdisti.

• Jäin ruokakaupalla pois. Kahvi oli nimittäin kotona loppu. Ostan aina semmoista Tchibo merkkistä espressoa, koska se on halpaa ja hyvää. Eli otan hyllystä isoimman pussin, koska isoin paketti on tietenkin aina halvin. Sitten se pitää itse siinä jauhaa. Muuten ihan hyvä juttu, mutta se jauhantalaite on tarkoitettu niille pikkupaketeille. Eli se kilo ei mahdu sinne koneeseen sisään, joten tarvitaan jokin astia, mihin se puoli kiloa laitetaan siksi aikaa kun kone jauhaa ensimmäistä puolikasta. Jauhettu kahvi tippuu sitten koneesta takaisin sinne pussiin. Ymmärtääkö kukaan?! No ei vittu varmaan, ei tajua kukaan siellä kaupassakaan. Meinasin saada hermoromahduksen koska selkään sattui ja Bob on joka päivä töissä kello kahdeksasta aamulla puoleen yöhön ja en viitsi soitella kavereille yhden kahvipaketin takia, koska en edes halua tavata ketään. Huom. Tapailen mielummin tänään teitä, rakkaat kanssabloggaajat. No sitten sitä astiaa etsitiin siellä ympääriinsä ja äh, ei tätä farssia voi selittää. Siellä kaupassa on töissä vaan imbessiilejä!
  

• Sain hoidettua sen duuniasian ja kolleega pääse keikalle. Toivotan hänelle onnea ja menestystä. Toivottavasti kaikki menee hyvin, ainakin terveellisemmin kuin viime syksynä, koska silloisen heidän Euroopan rundinsa jälkeen jätkä oli kaksi viikkoa sairaslomalla, koska hän sai syyhypunkin. Sehän on tarttuvaa ja jouduin desinfioimaan koko työhuoneemme. Me siis jaamme sen huoneen sillointällöin. (Hän huomasi syyhyn vasta parin työpäivän jälkeen) Ehkä he nyt saisivat menestystä ja voisivat tulevaisuudessa nukkua siisteissä hotelleissa eikä jossain pirun loissohvilla. Syyhypunkki vaivaa yleensä punkkareita, tarkoitan punkkareilla niitä punkkareita ketkä asuvat koiriensa kanssa kadulla, juovat punaviiniä 60 centin tetrapakkauksista ja kerjäävät aina euroa.
  

• Minua käyvät tanssija Tukiainen sekä Ile sääliksi. Veikkaan että kummatkin nukkuvat yönsä huonosti. Tukiainen halusi hiukan julkisuutta, Ile on nyt semmoinen veijari kun on ja nyt tämmöistä. Minua vaan käy kuitenkin Ile enemmän sääliksi. Miksi tuolla tanssijalla on tuollai kummallisesti rajatut huulet tuossa kuvassa?

• Minua käy tämä myös sääliksi. Raukka, heti hölisemässä lehdille. Kirjoittaisi vaikka anonyymiä blogia.
  

• Johtuukohan nämä mun emotionaaliset säälit näistä kipulääkkeistä?

Piti sanoa vielä jotain muutakin, mutta kun en muista mitä. Varmasti jotain todella tärkeää!

Vaihtoehtoja tämän iltani viettämiseeni:

1. Lukea sitä Hustvedtin Kaikki mitä rakastin kirjaa. (Sain vihdoin sen kauhean Jotunin Huojuvan talon loppuun. Inhosin kirjaa, mutta sinnittelin loppuun asti. Siis ei kirjoituksessa mitään vikaa ollut, henkilöt ja tapahtumat vaan niin kauhean ärsyttäviä, että meinasin seota kun se nainen vaan pysyi siellä semmoisen nöyränä!)
2. Katsoa kohta telkkaria. Sieltä tulisi varmaan jotain ei mitään.
3. Hengata koneella. Kommentoida häiriintyneenä kaikkia blogeja.
   
4. Soittaa puheluita.
5. Kirjoittaa meili.
6. Väsätä pari nettialbumia valmiiksi.

Tätä ei varmaan pitäisi julkaista. Enpä lue läpi, painan vaan tuota nappulaa. Huomenna on päivä uus, jospa saisin edes siitä Muulista kuvan tänne.

Kuumeisen horinaa

Päivää ulkomaailma.

Olen sairas. Minulla on poskiontelo- ja keuhkoputkentulehdus. Viime keskiviikosta asti olen ollut kotona, tosin eilen illalla kävin kävelyllä.
Syön antibiootteja. Yskä on ihan hirveä, en ole kokenut tälläistä pariin vuoteen, yskin kuin sairas hevonen, tosin naapurit varmaan luulevat että täällä käynnistetään tauotta traktoria. En ole tupakoinut kohta viiteen päivään. Aloin olla todella hermostunut kunnes muistin, että viime kuussa olin Serkku-Tytön kanssa Tampereella K-kaupassa ja ostin sieltä nikotiinipurkkaa, sillä sitä saa Suomesta ruokakaupasta ja se oli halpaa! (Täällä sama paketti maksaisi ainakin 20 € enemmän) Niinpä pureskelen niitä ja kyllä tämä siis tästä.

Liiallinen kotona oleskelu ei sovi minulle. TV:tä en voi enää tuijottaa, silmäni muuttuvat neliöiksi ja passivoidun täysin.

Luin Barbara Kingsolverin Myrkkypuun Siemenen loppuun ja se oli niin mukaansatempaava, että jotenkin mikään ei maistu sen jälkeen. Kopion tähän röyhkeästi Minhin blogissaan kirjoittaman "arvostelun" kirjasta, koska siinä on kaikki tarpeellinen sanottava. Jos luet Minhin blogia, hyppää yli tai lue uudestaan.

"Olen ihan viimeisillä sivuilla Barbara Kingsolverin Myrkkypuun Siemen-romaanissa ja haluan täten kiittää lämpimästi sitä, joka alunperin kommentissaan suositteli kirjaa jo kuukausia sitten. Olikohan se Indigo..?
En ole lukenut mitään tällaista aikoihin. Olen nyyhkyttänyt julkisella paikalla, työmatkalla, olen vetäytynyt kirjani kanssa sängyn nurkkaan ja poistunut ruumiistani. On hyvin mahdollista, että kirja vaikuttaa minuun niin voimakkaasti juuri noiden pullojen lopettamisen takia, mutta silti haluan suositella kirjaa kaikille. Ihan kaikille. Voisin ostaa niitä kymmenen kappaletta ja jakaa kaikille ystävilleni, olen sanonut A:lle että hänen on pakko, tämän yhden kerran ihan pakko lukea suosittelemani kirja. Se ON niin hyvä.



Englanninkieliseltä, alkuperäiseltä nimeltään Poisonwood Bible, Myrkkypuun Siemen, kertoo amerikkalaisen baptistisaarnaajaperheen tarinan, kun he saapuvat Kongoon 1950-luvun lopulla. Kongo on siirtymässä pian belgialaisten hallinnasta itsenäisyyteen monien taisteluiden, vehkeilyjen ja sotien kautta.

(tähän väliin on ihan pakko mainita kirja Kuningas Leopoldin Haamu, kirjoittanut Adam Hochschild. Se on helvetin seikkaperäinen ja helpostitajuttava kirja 1800-luvun Kongosta ja kuningas Leopoldin omasta, henkiökohtaisesta pikku hankkeesta, Kongon rikkauksista ja ihmisistä, orjuutuksesta, timanteista, ym joka aiheutti maan hirvittävät tuhot, joista ei ole vieläkään toivuttu)

Jokainen luku Myrkkypuun Siemen-romaanissa on aina eri tyttären tai äidin kertomus tapahtumista. Isä on fanaattinen saarnamies ja äiti yrittää selvitä neljän tyttärensä kanssa hengissä viidakossa, kun aviomies ja perheen pää julistaa kristinuskoa ja pitää perhettä kauhun vallassa Raamatun avulla. Tyttäriä on siis neljä: Rachel on vanhin, alussa 15-16-vuotias ja hyvin turhamainen ja melko typerä tyttö. Hänen ulkonäkönsä on hänen valttinsa ja tärkeintä elämässä. Vuoden-kaksi nuorempia ovat kaksoset Leah ja Adah, jotka ovat kuin yö ja päivä. Leah on eteenpäinmenevä, vauhdikas, peloton, kiinnostunut kaikesta, käytännönläheinen ja reipas tyttö, kun Adah taas on aivovaurioinen ja liikuntavammainen, mutisti. Adah on lahjakas, suorastaan nero ja luvut, joissa hän puhuu, vilisevät palindromeja ja anagrammeja, takaperoista kieltä ja sanaleikkejä. Tässä vaiheessa on pakko ylistää suomentajaa, joka on ymmärtänyt suomentaa kirjan yhteistyössä toisen suomentajan kanssa. Sananmuunnokset ja muut ovat hirveän vaikeita suomentaa ja niistä on selvitty loistavasti, ne on hoitanut toinen kääntäjä, varmaan joku spesialisti.

Nuorin lapsi, Ruth May, on vielä taapero, mutta hänkin kertoo tarinansa.

Äiti Orleanna joutuu tekemään hirveitä ratkaisuja ja yrittää vain pelastaa lapsensa ja itsensä vaikeissa olosuhteissa. Kaikki kulminoituu tragediaan perheen sisällä, mutta sitä en halua kertoa, etten pilaa kenenkään lukunautintoa. Toivotavasti joku tästä innostuu. Viimeksi olen pitänyt kirjasta yhtä paljon vamaankin lukiessani Zadie Smithin On Beauty-romaania, mutta silloin hyvin eri tavalla.

Olen itkenyt ja nauranut ja ollut todella vaikuttunut. En tiedä, mikä kirjassa on sellaista, että se pitää lukea hitaasti, olen säästellyt ja lukenut sitä vain työmatkoilla ja ruokatunneilla, sekä pari sivua ehkä nukkumaanmennessä, mutta vaikka se tekisi mieli ahmaista kertaheitolla, ei kannata.

Koska kirjassa on lähdeluettelo tai viitelista tai mikä se nyt on, luin sen läpi ennen aloittamistani ja siinä mainittiin Joseph Conradin Pimeyden Sydän. Luin sen ennen Myrkypuun Siemen-romaanin aloittamista. Olipa hyvä ja ahdistava kirja. Siitä kirjoitan ehkä toiste, nämä eivät mahdu samaan merkintään.

Luen tämän Kingsolverin loppuun varmaan tänään ennen nukkumaanmenoa, ihan vähän jäljellä. Lukekaa!
Olisin ehkä halunnut lukea sen englanniksi, mutta suomennos on loistava, joten voin aivan hyvin vetää sen toiseen kertaan alkukielellä, kunhan olen toipunut tästä lukukokemuksesta." N
Näin kirjoitti siis Minh. Minäkin muuten itkin. Ja hoen kaikille, että tämä on pakko lukea.

Muita luettuja:

Erno Paasilinna: Nuoruusaikoja. Olin kuumeessa, en muista ihan tarkkaan mitä luin.

Marjatta Kurenniemi: Putti ja pilvilaivat. Osaan kirjan ulkoa, silti aina ihana!

Irja Rane: Talvipuutarha. Olen juuttunut sivulle 30. En tiedä jatkanko. Hyppäsin siitä suoraan:

Joseph Brodsky: Veden Peili. On muuten yksi maailmankaikkeuden hienoimpia kirjoja, osaan sen myös melkein ulkoa, ei haittaa, luen sitä aina vaan uudestaan tai selailen muutenvaan.

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani. Tyypillinen lentokentältä ostettu pokkari joka lojuu hyllyssä kauan, sen ottaa esiin vasta ollessaan kipeä. Aiheuttaa minulle kauheaa Helsinki ikävää sekoitettuna Helsinki inhoon. Olen siis vasta puolivälissä.
Minulla on yötä varten kauhean vahva yskänlääke, luulen että ikävä johtui sen aiheuttamasta tilasta. Kuuntelin nimittäin myös toissayönä lokkien kirkumista, kunnes havahduin ja tajusin ettei täällä ole lokkeja lähimaillakaan.

Selailen samaanaikaan: Philippe Guicheteau: Sunnuntaikirjeitä Suomesta sekä Blaise Cendrars: Kulta kirjaa, veikkaan että tämä Kulta on oikeasti hyvä.

Muut jännittävät tapahtumat:
Höyryhengitystä ja yskimistä. Kuumen mittaus ja suuri kysymys, ottaako ibuprofeiinia vai ei.
Valokuvien järjestelyä koneella ja rakentelen eri nettialbumeja vanhemmille ja ystäville.

Radion kuuntelu ärsyttää.

Synkkämielisiä ajatuksia: Ulkona paistaa aurinko ja KAIKKI MUUT elikkäs koko maailma ovat just nyt siellä missä tapahtuu kaikkea kivaa ja minä olen AINOA ihminen kuka istuu kotona pyjamassaan ja yskii.
Tätä ajatusta tosin laimentaa se tosiseikka, että jotkut, tässä blogissa nimettömät henkilöt, makaavat sairaalassa koska heiltä on löydetty kauhea kasvain elimistöstä. Mietin tätäkin.

Ja sitten mietin että voi kun pian löytyisi asunto ja voisimme muuttaa. Tähän mennessä siis asunnonetsintä-rintamalta ei mitään uutta. Kerron heti kun on kerrottavaa.

Sekavaa tekstiä, mutta ei voi mitään, tulen nimittäin sisätilahöperöksi ja kuumetta on just vain 38 astetta, mutta pidän kaikkia isoja ikkunoita selkosenselällään että saan raikasta ilmaa tuosta kaupungin keskustasta. HAH. Ikkunalauta on pesemisen jälkeen tunnissa jo musta. Vaikkaki pitää sanoa, että Helsingin Manskulla mustuu mielestäni vielä nopeammin.

Jatkan lukemista.