Olen sairas. Minulla on poskiontelo- ja keuhkoputkentulehdus. Viime keskiviikosta asti olen ollut kotona, tosin eilen illalla kävin kävelyllä.
Syön antibiootteja. Yskä on ihan hirveä, en ole kokenut tälläistä pariin vuoteen, yskin kuin sairas hevonen, tosin naapurit varmaan luulevat että täällä käynnistetään tauotta traktoria. En ole tupakoinut kohta viiteen päivään. Aloin olla todella hermostunut kunnes muistin, että viime kuussa olin Serkku-Tytön kanssa Tampereella K-kaupassa ja ostin sieltä nikotiinipurkkaa, sillä sitä saa Suomesta ruokakaupasta ja se oli halpaa! (Täällä sama paketti maksaisi ainakin 20 € enemmän) Niinpä pureskelen niitä ja kyllä tämä siis tästä.
Liiallinen kotona oleskelu ei sovi minulle. TV:tä en voi enää tuijottaa, silmäni muuttuvat neliöiksi ja passivoidun täysin.
Luin Barbara Kingsolverin Myrkkypuun Siemenen loppuun ja se oli niin mukaansatempaava, että jotenkin mikään ei maistu sen jälkeen. Kopion tähän röyhkeästi Minhin blogissaan kirjoittaman "arvostelun" kirjasta, koska siinä on kaikki tarpeellinen sanottava. Jos luet Minhin blogia, hyppää yli tai lue uudestaan.
"Olen ihan viimeisillä sivuilla Barbara Kingsolverin Myrkkypuun Siemen-romaanissa ja haluan täten kiittää lämpimästi sitä, joka alunperin kommentissaan suositteli kirjaa jo kuukausia sitten. Olikohan se Indigo..?
En ole lukenut mitään tällaista aikoihin. Olen nyyhkyttänyt julkisella paikalla, työmatkalla, olen vetäytynyt kirjani kanssa sängyn nurkkaan ja poistunut ruumiistani. On hyvin mahdollista, että kirja vaikuttaa minuun niin voimakkaasti juuri noiden pullojen lopettamisen takia, mutta silti haluan suositella kirjaa kaikille. Ihan kaikille. Voisin ostaa niitä kymmenen kappaletta ja jakaa kaikille ystävilleni, olen sanonut A:lle että hänen on pakko, tämän yhden kerran ihan pakko lukea suosittelemani kirja. Se ON niin hyvä.
Englanninkieliseltä, alkuperäiseltä nimeltään Poisonwood Bible, Myrkkypuun Siemen, kertoo amerikkalaisen baptistisaarnaajaperheen tarinan, kun he saapuvat Kongoon 1950-luvun lopulla. Kongo on siirtymässä pian belgialaisten hallinnasta itsenäisyyteen monien taisteluiden, vehkeilyjen ja sotien kautta.
(tähän väliin on ihan pakko mainita kirja Kuningas Leopoldin Haamu, kirjoittanut Adam Hochschild. Se on helvetin seikkaperäinen ja helpostitajuttava kirja 1800-luvun Kongosta ja kuningas Leopoldin omasta, henkiökohtaisesta pikku hankkeesta, Kongon rikkauksista ja ihmisistä, orjuutuksesta, timanteista, ym joka aiheutti maan hirvittävät tuhot, joista ei ole vieläkään toivuttu)
Jokainen luku Myrkkypuun Siemen-romaanissa on aina eri tyttären tai äidin kertomus tapahtumista. Isä on fanaattinen saarnamies ja äiti yrittää selvitä neljän tyttärensä kanssa hengissä viidakossa, kun aviomies ja perheen pää julistaa kristinuskoa ja pitää perhettä kauhun vallassa Raamatun avulla. Tyttäriä on siis neljä: Rachel on vanhin, alussa 15-16-vuotias ja hyvin turhamainen ja melko typerä tyttö. Hänen ulkonäkönsä on hänen valttinsa ja tärkeintä elämässä. Vuoden-kaksi nuorempia ovat kaksoset Leah ja Adah, jotka ovat kuin yö ja päivä. Leah on eteenpäinmenevä, vauhdikas, peloton, kiinnostunut kaikesta, käytännönläheinen ja reipas tyttö, kun Adah taas on aivovaurioinen ja liikuntavammainen, mutisti. Adah on lahjakas, suorastaan nero ja luvut, joissa hän puhuu, vilisevät palindromeja ja anagrammeja, takaperoista kieltä ja sanaleikkejä. Tässä vaiheessa on pakko ylistää suomentajaa, joka on ymmärtänyt suomentaa kirjan yhteistyössä toisen suomentajan kanssa. Sananmuunnokset ja muut ovat hirveän vaikeita suomentaa ja niistä on selvitty loistavasti, ne on hoitanut toinen kääntäjä, varmaan joku spesialisti.
Nuorin lapsi, Ruth May, on vielä taapero, mutta hänkin kertoo tarinansa.
Äiti Orleanna joutuu tekemään hirveitä ratkaisuja ja yrittää vain pelastaa lapsensa ja itsensä vaikeissa olosuhteissa. Kaikki kulminoituu tragediaan perheen sisällä, mutta sitä en halua kertoa, etten pilaa kenenkään lukunautintoa. Toivotavasti joku tästä innostuu. Viimeksi olen pitänyt kirjasta yhtä paljon vamaankin lukiessani Zadie Smithin On Beauty-romaania, mutta silloin hyvin eri tavalla.
Olen itkenyt ja nauranut ja ollut todella vaikuttunut. En tiedä, mikä kirjassa on sellaista, että se pitää lukea hitaasti, olen säästellyt ja lukenut sitä vain työmatkoilla ja ruokatunneilla, sekä pari sivua ehkä nukkumaanmennessä, mutta vaikka se tekisi mieli ahmaista kertaheitolla, ei kannata.
Koska kirjassa on lähdeluettelo tai viitelista tai mikä se nyt on, luin sen läpi ennen aloittamistani ja siinä mainittiin Joseph Conradin Pimeyden Sydän. Luin sen ennen Myrkypuun Siemen-romaanin aloittamista. Olipa hyvä ja ahdistava kirja. Siitä kirjoitan ehkä toiste, nämä eivät mahdu samaan merkintään.
Luen tämän Kingsolverin loppuun varmaan tänään ennen nukkumaanmenoa, ihan vähän jäljellä. Lukekaa!
Olisin ehkä halunnut lukea sen englanniksi, mutta suomennos on loistava, joten voin aivan hyvin vetää sen toiseen kertaan alkukielellä, kunhan olen toipunut tästä lukukokemuksesta." N
Näin kirjoitti siis Minh. Minäkin muuten itkin. Ja hoen kaikille, että tämä on pakko lukea.
Muita luettuja:
Erno Paasilinna: Nuoruusaikoja. Olin kuumeessa, en muista ihan tarkkaan mitä luin.
Marjatta Kurenniemi: Putti ja pilvilaivat. Osaan kirjan ulkoa, silti aina ihana!
Irja Rane: Talvipuutarha. Olen juuttunut sivulle 30. En tiedä jatkanko. Hyppäsin siitä suoraan:
Joseph Brodsky: Veden Peili. On muuten yksi maailmankaikkeuden hienoimpia kirjoja, osaan sen myös melkein ulkoa, ei haittaa, luen sitä aina vaan uudestaan tai selailen muutenvaan.
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani. Tyypillinen lentokentältä ostettu pokkari joka lojuu hyllyssä kauan, sen ottaa esiin vasta ollessaan kipeä. Aiheuttaa minulle kauheaa Helsinki ikävää sekoitettuna Helsinki inhoon. Olen siis vasta puolivälissä.
Minulla on yötä varten kauhean vahva yskänlääke, luulen että ikävä johtui sen aiheuttamasta tilasta. Kuuntelin nimittäin myös toissayönä lokkien kirkumista, kunnes havahduin ja tajusin ettei täällä ole lokkeja lähimaillakaan.
Selailen samaanaikaan: Philippe Guicheteau: Sunnuntaikirjeitä Suomesta sekä Blaise Cendrars: Kulta kirjaa, veikkaan että tämä Kulta on oikeasti hyvä.
Muut jännittävät tapahtumat:
Höyryhengitystä ja yskimistä. Kuumen mittaus ja suuri kysymys, ottaako ibuprofeiinia vai ei.
Valokuvien järjestelyä koneella ja rakentelen eri nettialbumeja vanhemmille ja ystäville.
Radion kuuntelu ärsyttää.
Synkkämielisiä ajatuksia: Ulkona paistaa aurinko ja KAIKKI MUUT elikkäs koko maailma ovat just nyt siellä missä tapahtuu kaikkea kivaa ja minä olen AINOA ihminen kuka istuu kotona pyjamassaan ja yskii.
Tätä ajatusta tosin laimentaa se tosiseikka, että jotkut, tässä blogissa nimettömät henkilöt, makaavat sairaalassa koska heiltä on löydetty kauhea kasvain elimistöstä. Mietin tätäkin.
Ja sitten mietin että voi kun pian löytyisi asunto ja voisimme muuttaa. Tähän mennessä siis asunnonetsintä-rintamalta ei mitään uutta. Kerron heti kun on kerrottavaa.
Sekavaa tekstiä, mutta ei voi mitään, tulen nimittäin sisätilahöperöksi ja kuumetta on just vain 38 astetta, mutta pidän kaikkia isoja ikkunoita selkosenselällään että saan raikasta ilmaa tuosta kaupungin keskustasta. HAH. Ikkunalauta on pesemisen jälkeen tunnissa jo musta. Vaikkaki pitää sanoa, että Helsingin Manskulla mustuu mielestäni vielä nopeammin.
Jatkan lukemista.
