Näytetään tekstit, joissa on tunniste Havaintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Havaintoja. Näytä kaikki tekstit
6.4.2009
31.3.2009
Oi kevät, saavu jo!
Nonni, kesälomapäivät on lyöty lukkoon, mökki* varattu ja laivamatkat maksettu. Eipä tässä nyt sitten muuta, odotellaan kesää. Kirsikkapuut kukkivat jo, mutta muuten on kyllä kevät pahasti myöhässä. Aamulla oli taas pipokeli, viikonlopuksi on luvattu 20 astetta, eli kevätsukkahousukeli, mutta enpä usko ennen kuin näen. Viime vuonna oli Huhtikuussa 30 astetta ja minä olin jo istutellut ulkokasveja. Tulispa nytkin näin helle! (Vaikka sitten tietenkin valitan että on liian kuuma)
Muita huomioita:
- Olin aamulla hammaslääkärissä. Hampaani ovat edelleen hyvät ja vahvat.
- Ostin puutarhakaupasta villiviinin taimia, laitan ne isoihin ruukkuihin viikonloppuna, siis jos se kevät tulee. Toivon että ne kasvavat muuria pitkin.
- Mietin mitä tekisimme Pääsiäisenä, neljä päivää vapaata ja olisi kiva mennä jonnekkin, mutten osaa päättää minne. Reissu ei saa maksaa melkein mitään, koska kaikki rahat pitää säästää kesälomaan.
- Kuuntelin viikonloppuna koko Kingston Wallin tuotannon + live levyn pitkästä aikaa läpi. Se on niin parasta.
- Tein eilen ceasar-salaattia Polkkapossun ohjeilla ja se oli todella hyvää, suosittelen. Jätin vain herkkusienet pois.
- Bobilla ja minulla on bändi ja meidän uusi biisi on aivan hitti. Olen kokeillut laulaa kaikkia osaamiani kieliä ja ranska on kyllä todella kaunis, mutta pidän eniten saksasta.
- Odotan että Äiti tulee tänne, ei enää kauaa. Voi onnea!
* Mökki on Itä-Suomessa saaressa, jopa saaren ainoa mökki. Siinä Kiteen lähellä. Mielenkiinnolla odotan että karkaako vene ja sytytänkö saunan palamaan, minulla kun ovat suomalaisten mökkitaidot hiukan ruostuneet, Bobin taidoista nyt puhumattakaan. Hän ei osaa edes soutaa suoraan!
Muita huomioita:
- Olin aamulla hammaslääkärissä. Hampaani ovat edelleen hyvät ja vahvat.
- Ostin puutarhakaupasta villiviinin taimia, laitan ne isoihin ruukkuihin viikonloppuna, siis jos se kevät tulee. Toivon että ne kasvavat muuria pitkin.
- Mietin mitä tekisimme Pääsiäisenä, neljä päivää vapaata ja olisi kiva mennä jonnekkin, mutten osaa päättää minne. Reissu ei saa maksaa melkein mitään, koska kaikki rahat pitää säästää kesälomaan.
- Kuuntelin viikonloppuna koko Kingston Wallin tuotannon + live levyn pitkästä aikaa läpi. Se on niin parasta.
- Tein eilen ceasar-salaattia Polkkapossun ohjeilla ja se oli todella hyvää, suosittelen. Jätin vain herkkusienet pois.
- Bobilla ja minulla on bändi ja meidän uusi biisi on aivan hitti. Olen kokeillut laulaa kaikkia osaamiani kieliä ja ranska on kyllä todella kaunis, mutta pidän eniten saksasta.
- Odotan että Äiti tulee tänne, ei enää kauaa. Voi onnea!
* Mökki on Itä-Suomessa saaressa, jopa saaren ainoa mökki. Siinä Kiteen lähellä. Mielenkiinnolla odotan että karkaako vene ja sytytänkö saunan palamaan, minulla kun ovat suomalaisten mökkitaidot hiukan ruostuneet, Bobin taidoista nyt puhumattakaan. Hän ei osaa edes soutaa suoraan!
28.11.2008
Oma koti kullan kallis
Tulipa tässä mieleen, että meidän muutosta uuteen asuntoon on noin vuosi. Vuosi on ollut mukava, vaikka koko talvi ja kevät menikin vaan remontissa, krääsän raahaamisessa, maalailussa ja tiessä missä kaman etsimisessä. Mutta nyt voin sanoa, asunto on aivan hurmaava! Pidän koko talosta.
Meillä on käynyt mieletön tuuri, koska naapurit ovat kaikki kivoja, sekä vuokranantaja tyypit myös. Kaikkien näitten kanssa on jo vietetty iltoja. Meidän yläyläkerrassa asuu jopa niin ihana vanhempi pariskunta, että he tuovat aina pieniä lahjoja, tai leipovat kakkuja myös meille ja aina muistavat minun suomalaisuuteni ihanilla pienillä tavoilla. Kuten nyt synttärinä kun sain lakka likööriä ja kömpelöllä suomella kirjoitetun kortin.
Parasta kaikessa on kuitenkin meidän kaupunginosa. Tätä ennen asuin siis ydinkeskustassa. Ei kukaan asu ydinkeskustassa, kaikki ystäväni asuvat kaupunginosissa, erityisesti täällä missä minäkin, tai sitten viereisessä.
Viereisessä talossa asuu kaveri Vanha Hippi ja hänellä on ihana taikapuutarha, kesällä siellä saattaa aina istuskella. Sitten parin sadan metrin päässä asuu toveri Apteekin Täti. Hänen yläkerrassa Ruotsin Tyttö. Apteekin tädin talon takana asuu ystävä Hullu Lääkäri kuka on myös meidän asuntomme virallinen talon vieras eli Haus Gast. Hullu lääkäri istuskelee erittäin usein iltaisin meillä, tai minä hänen luonaan. Omistamme toistemme avaimet ja puhumme kaikesta. Jaarittelemme aina tunteja tai pyöräilemme Herra ja Rouva Levykauppiaan luokse. Levykauppiaitten asunnolle on pyörällä noin neljän minuutiin matka, asumme samassa kaupunginosassa mutta vain toisilla laidoilla. Rouva Levykauppias ja minä harrastamme iltakävelyjä pyjama-asuissa. Täällä asuvat myös monet muut, kuten kolleega syyhypunkki ja melkein kaikki kaupungin rokki-heimot, melkein koko jengi.
Kaupunginosassamme on ainakin neljä ihan huippukivaa klubia missä soittaa aina hyviä bändejä. Baareista ja ravintoloista ei todellakaan ole pulaa. Meillä on täällä jopa oma elokuvateatteri ja kaverillani tämän kaupunginosan teatteri, missä teen joskus pikkuhommia (juon siellä olutta ja vien kaksi mainosta kadulle) ihan saadakseni teatterioloa. Kauppoja on kanssa paljon, lähinnä semmoisia pieniä ihania ja sitten paljon näitä nuorten vaatesuunnittelijoitten liikkeitä. Kesäisin ainakin neljällä kadulla on joka vuosi katufestarit ja mitenkäs sen sanoisin, taide ja musiikki hallitsee täällä monia katuja. Täältä löytyvät myös makeimmat treenikämpät ja täällä on kaupungin paras sauna. Kioskit ovat täällä 24h auki.
Minä tykkään! Ja kun ajaa pyörällä meidän kodin kulmalta katua alas, niin siitä on tasan kahdeksassa minuutissa siellä ytimessä. Välissä on oikeastaan vaan iso puisto.
Ja koska asuin täällä 8 vuotta sitten ja koko kaupunki on niin pieni, niin aina tapaa tuttuja kaduilla. Kylätunnelmaa keskellä kaupunkia.
Tykkään asua virallisesti Bobin kanssa. Toki samankaton alla tulee välillä tyhmävänkytyksiä, mutta positiivisia asioita koko yhdessäasumisessa on niin paljon enemmän, että tyhmistä jutuista ei niin ole väliä, niistä yleensä oppii jotakin. Tai ainakin tajuaa että vika on ehkä ihan itsessään, onnistuuko käyttäytymistään sitten muuttamaan, onkin jo eri kysymys....buaahh!
Kotimme kirjoituspöydän edessä on ikkuna ja sen takana puu. Puussa pomppii oravia, niistä on muuten aina iloa. Tänään aamulla yksi tuijotti suoraan silmiin, aloitin tuijotuskilpailun ja voitin.
Bob on koko viikonlopun töissä ja minä lähden kohta keskustan kaupoille tapaamaan hullu lääkäriä, sillä meinaamme tehdä lahjaostoksia ystävän uuteen asuntoon. Sitten hiippailemme kai takaisin MEIDÄN KAUPUNGINOSAAN ja saas nähdä miten ilta jatkuu ja kuka liittyy seuraan...se on täällä parasta, että voi tosta vaan tavata kaikkia lähtemättä yhtään minnekkään.
Huomenna autan muutossa ja taas muuttaa yksi tuttu lisää ihan meidän viereen, voidaan sitten tulevaisuudessa huudella parvekkeilta että tuutko bisselle!?
Sitten huomenna joulumarkkinaa ja illemmalla vieraita ja sitten meidän kaupunginosan ryhmämatka bileisiin toiselle puolelle kaupunkia.
Aika hyvä juttu kaikenkaikkiaan. En haluaisi asua just nyt missään muualla kuin just täällä.
Mukavaa ensimmäistä adventtia ja kivoja bileitä, sillä eivätkös kaikki suomalaiset mene tänään pikkujouluihin?
Tervehdys täältä meiltä.
Meillä on käynyt mieletön tuuri, koska naapurit ovat kaikki kivoja, sekä vuokranantaja tyypit myös. Kaikkien näitten kanssa on jo vietetty iltoja. Meidän yläyläkerrassa asuu jopa niin ihana vanhempi pariskunta, että he tuovat aina pieniä lahjoja, tai leipovat kakkuja myös meille ja aina muistavat minun suomalaisuuteni ihanilla pienillä tavoilla. Kuten nyt synttärinä kun sain lakka likööriä ja kömpelöllä suomella kirjoitetun kortin.
Parasta kaikessa on kuitenkin meidän kaupunginosa. Tätä ennen asuin siis ydinkeskustassa. Ei kukaan asu ydinkeskustassa, kaikki ystäväni asuvat kaupunginosissa, erityisesti täällä missä minäkin, tai sitten viereisessä.
Viereisessä talossa asuu kaveri Vanha Hippi ja hänellä on ihana taikapuutarha, kesällä siellä saattaa aina istuskella. Sitten parin sadan metrin päässä asuu toveri Apteekin Täti. Hänen yläkerrassa Ruotsin Tyttö. Apteekin tädin talon takana asuu ystävä Hullu Lääkäri kuka on myös meidän asuntomme virallinen talon vieras eli Haus Gast. Hullu lääkäri istuskelee erittäin usein iltaisin meillä, tai minä hänen luonaan. Omistamme toistemme avaimet ja puhumme kaikesta. Jaarittelemme aina tunteja tai pyöräilemme Herra ja Rouva Levykauppiaan luokse. Levykauppiaitten asunnolle on pyörällä noin neljän minuutiin matka, asumme samassa kaupunginosassa mutta vain toisilla laidoilla. Rouva Levykauppias ja minä harrastamme iltakävelyjä pyjama-asuissa. Täällä asuvat myös monet muut, kuten kolleega syyhypunkki ja melkein kaikki kaupungin rokki-heimot, melkein koko jengi.
Kaupunginosassamme on ainakin neljä ihan huippukivaa klubia missä soittaa aina hyviä bändejä. Baareista ja ravintoloista ei todellakaan ole pulaa. Meillä on täällä jopa oma elokuvateatteri ja kaverillani tämän kaupunginosan teatteri, missä teen joskus pikkuhommia (juon siellä olutta ja vien kaksi mainosta kadulle) ihan saadakseni teatterioloa. Kauppoja on kanssa paljon, lähinnä semmoisia pieniä ihania ja sitten paljon näitä nuorten vaatesuunnittelijoitten liikkeitä. Kesäisin ainakin neljällä kadulla on joka vuosi katufestarit ja mitenkäs sen sanoisin, taide ja musiikki hallitsee täällä monia katuja. Täältä löytyvät myös makeimmat treenikämpät ja täällä on kaupungin paras sauna. Kioskit ovat täällä 24h auki.
Minä tykkään! Ja kun ajaa pyörällä meidän kodin kulmalta katua alas, niin siitä on tasan kahdeksassa minuutissa siellä ytimessä. Välissä on oikeastaan vaan iso puisto.
Ja koska asuin täällä 8 vuotta sitten ja koko kaupunki on niin pieni, niin aina tapaa tuttuja kaduilla. Kylätunnelmaa keskellä kaupunkia.
Tykkään asua virallisesti Bobin kanssa. Toki samankaton alla tulee välillä tyhmävänkytyksiä, mutta positiivisia asioita koko yhdessäasumisessa on niin paljon enemmän, että tyhmistä jutuista ei niin ole väliä, niistä yleensä oppii jotakin. Tai ainakin tajuaa että vika on ehkä ihan itsessään, onnistuuko käyttäytymistään sitten muuttamaan, onkin jo eri kysymys....buaahh!
Kotimme kirjoituspöydän edessä on ikkuna ja sen takana puu. Puussa pomppii oravia, niistä on muuten aina iloa. Tänään aamulla yksi tuijotti suoraan silmiin, aloitin tuijotuskilpailun ja voitin.
Bob on koko viikonlopun töissä ja minä lähden kohta keskustan kaupoille tapaamaan hullu lääkäriä, sillä meinaamme tehdä lahjaostoksia ystävän uuteen asuntoon. Sitten hiippailemme kai takaisin MEIDÄN KAUPUNGINOSAAN ja saas nähdä miten ilta jatkuu ja kuka liittyy seuraan...se on täällä parasta, että voi tosta vaan tavata kaikkia lähtemättä yhtään minnekkään.
Huomenna autan muutossa ja taas muuttaa yksi tuttu lisää ihan meidän viereen, voidaan sitten tulevaisuudessa huudella parvekkeilta että tuutko bisselle!?
Sitten huomenna joulumarkkinaa ja illemmalla vieraita ja sitten meidän kaupunginosan ryhmämatka bileisiin toiselle puolelle kaupunkia.
Aika hyvä juttu kaikenkaikkiaan. En haluaisi asua just nyt missään muualla kuin just täällä.
Mukavaa ensimmäistä adventtia ja kivoja bileitä, sillä eivätkös kaikki suomalaiset mene tänään pikkujouluihin?
Tervehdys täältä meiltä.
20.1.2008
Jonninjoutavaa Vol. 3 (Jon + lapsi)
Edit. Blogilista ei toimi ja Bloggerissa teksti on välillä lihava, välillä ei. Välillä vino.
Eilen illalla menin tanssimaan. Heavy Trash aka Jon Spencer (known as The Jon Spencer Blues Explosion)
En ole ikinä kykeneväinen levy- tai konsertiarvosteluihin.
Oli todella kivaa. Mr. Spencer auttaa vitutuksiin. Loistavan hienoa. Ensin soitti Köpisläinen Power Solo ja he, noin kuvainnollisesti, potkivat muniani. Konserttipaikka on muutaman kävelyminuutin päässä ja kaikki kaverit tulivat ensin tänne ja sitten menimme yhdessä tanssiman. MR. JOOON SPENCCEEER! oli GEIL. Country punkkia de la lux!
Tanssin, puhuin liikaa, hankin levyjä ja raahuduin jatkobaarin kautta kotiin. Kotiin palatessani, oli Bob vielä hereillä ja pidimme uuden vinyylilevyhyllyn tuparit. (Löysimme hyllyn kierrätyskeskuksen kaatikselta, todella hieno, sen nimi on maalin rapinaa kuvaava THE WHITE STRIPE aka Johnny Bad)
Aamulla kohmeista krapulaa ja aloimme siivota laatikkokasoja ja nyt voilá, asunto on melkein valmis.
Koin lauantaina IKEA reissuisen tajunnan räjähdemäisen tajuaman. Istuimme alkuillasta puolikuolleina autossa (Lapsi halusi syödä ne chemolihapullat, mulle eka kerta elämässäni ja koska en ole tottunut valmisskeidaan, meinasi lentää oksu autoon. Kärsin mahakivusta tähän päivään asti) kun Bob totesi että "Voi ei, koko päivä on TAAS mennyt ohi, minun pitää viedä sinut, Blondie, äidillesi tunnin kuluttua. Ensi kerralla pelaamme pelejä ja askarrellaan yhdessä. Vai haluaisitko sinä olla huomiseen asti meillä?" .. pliis? Blondie vastaa että ei, kun haluaa mennä äidin luo, heille tule kylään ihmisiä.
"Vai oletko sitten surullinen Isä? Kyllä minä voin olla päivän sovittua kauemmin. Ethän ole surullinen jos menen jo tänään?"
Bob: " No en tietenkään, mutta ethän Sinä ole surullinen että koko päivä meni hoitaessa asioita, ensi viikolla pelaamme pelejä. Ethän Sinä ole surullinen?"
Blondie: "En, mutta ethän sinä?"
jne.
Outoa. Kumpikin kantaa huolta toisesta. Kummallakin on varmasti usein sieluntuskia asian suhteen. Avioerolapsi, ajattelen.
Vai onko se näin? Mieleni usein järkkyy, koska olen ns. äitipuoli. Usein ärsyttää ja ihmetyttää. Eihän minulla ole lasta!
Haastan (pyydän) kaikki lapsettomat (!) naiset kertomaan miten se sujuu (tai ei suju) TOISEN lapsen kansa!
(Kertokaa kommenttilaatikossa jos kirjoitatte asiasta blogissa)
4.1.2008
Onnellista tätä vuotta rakkaat lukijat!
Siinä minä olin, eräässä suomalaisessa kirjapuodissa kyselemässä Saaran perään, kun tajusin, että Helsingissä saa kaupoissa erittäin hienoa palvelua. Ihan kuin olisin eri planeetalle tupsahtanut täältä Kölnin byrokratialasta. (Luin juuri Tiinan blogista kirjoitusongelmaisista, liityn heti sanapropleemajärjestys-kerhoon) Saaraa ei suureksi harmikseni löytynyt, mutta tarkat kellonajat ja kordinaatit sain, ne olivat tosin liian myöhäisiä ottaen huomioon lähtöpäiväni.
Ensin riivasin Akateemisen kirjakaupan naisia kummilla kysymyksilläni. Murakamin kirjoja etsin suomeksi, Muumeja Saksaksi, Austeria englanniksi sekä Tatun ja Patun Suomea ranskaksi. Melkein mitään ei löytynyt, mutta palvelun nopeus ja ystävällisyys olivat huipussaan. Ihan kuin näiden myyjien intohimona olisi ollut minun auttamiseni. Ostelin sitten muita juttuja.
Suurin kiitos lähtee Kodin Anttilaan, minä olin se hattupää, joka riivasi siellä muumimukien vaihtamisella ilman kuittia. "Äiti sekoitti Hattivatit Nipsuun". Luulen että tunsin myyjättären jostakin vuosien takaa, mutten ole varma.
Jokainen Alepan reissu, VR:n matka ravintolavaunussa unohtamatta hauskoja kondyktöörejä, R-Kioski käynnit jne. saivat minut ihan liikuttumaan ystävällisyydessään. En ole tottunut tämmöiseen. Kyllä siis Saksassakin osataan, mutta herttaisuus on ihan eri liigaa. Ainiin ja lentokentällä vasta huippua olikin! Pikku stokkan myyjät olivat niin kivoja, että mietin mikä lääkitys heillä on, haluaisin samanlaisen!
Ja jos kaikki Helsingin silmälasikauppojen myyjät alkoivat hermostua pariskuntaan (Ei siis päällepäin näkynyt), jossa nainen istui kypsän näköisenä sohvalla valittamassa, että voidaanko pliis lähteä ja mies sovittaa kaikki/kaikkien putiikin/putiikkien aurinkolasit läpi, niin terveisiä, me ne vaan oltiin! Puoliskollani on ostomania ja en voi sille mitään, se tekee minutkin hulluksi! Yhtä helvettiä mennä miehen kanssa kauppoihin. (Turha väittää, että naiset vaan shoppailevat, ei pidä paikkaansa.)
Suomessa oli kivaa, koko kaksi viikkoinen meni kuin siivillä. En ottanut yhteyttä melkein keneenkään, puhumattakan bloggaajista, keitä olisin niin mielelläni nähnyt, mutta ei voi mitään, ensi kerralla sitten. Ja olenhan minä enemmän teidän kanssanne tekemisissä, kuin vanhojen ystävien. Oharin kanssa sentään puhuin puhelimessa, sniif.
(Milla rakas Magiani)
Järkytyksekseni myös huomasin, että suuntavaistoni on alkanut pettämään, en löytänyt Flemarilta Veeruskaan ja jouduin soittelemaan puheluita. Miten voi olla mahdollista, että korttelit jotka on ennen tuntenut kuin omat taskunsa, alkavat sekoittua päässä puuroksi? Etelässä en sentään harhaile, mutta heti kun lähden Pitkänsillan toiselle puolen, alan sekoilla. Ikävää.
Kiitoksia kaverille asunnosta. Tyyppi lähti muille maille ja meille heitettiin avaimet kouraan. Yksiön ikkunasta näkyi Tuomikirkko ja Sörkän satama. Kruunuvuoren selkä aamuauringossa, olin ehtinyt unohtaa tuon kauneuden. Jäänmurtajilla oli loma. Helsinki on niin pirun kaunis, Krakovakin heikkenee sen vierellä.
Olimme ensimmäisen viikon maaseudulla. Metsässä saa kumman hienosti henkeä! Ei toinenkaan viikko pelkkää kaupunkia ollut, Helsingistä kuin löytyy ihanan vihreitä (Joulukuussa siis lumisia, paitsi nykyään) kortteleita kuten esim. Suomenlinna. Olipas tuulista.
Nonni, nyt loppuu tämä blogi teksti ihan tykkänään, lähden pelaamaan pokeria! Se on moro, palaillaan!
Ensin riivasin Akateemisen kirjakaupan naisia kummilla kysymyksilläni. Murakamin kirjoja etsin suomeksi, Muumeja Saksaksi, Austeria englanniksi sekä Tatun ja Patun Suomea ranskaksi. Melkein mitään ei löytynyt, mutta palvelun nopeus ja ystävällisyys olivat huipussaan. Ihan kuin näiden myyjien intohimona olisi ollut minun auttamiseni. Ostelin sitten muita juttuja.
Suurin kiitos lähtee Kodin Anttilaan, minä olin se hattupää, joka riivasi siellä muumimukien vaihtamisella ilman kuittia. "Äiti sekoitti Hattivatit Nipsuun". Luulen että tunsin myyjättären jostakin vuosien takaa, mutten ole varma.
Jokainen Alepan reissu, VR:n matka ravintolavaunussa unohtamatta hauskoja kondyktöörejä, R-Kioski käynnit jne. saivat minut ihan liikuttumaan ystävällisyydessään. En ole tottunut tämmöiseen. Kyllä siis Saksassakin osataan, mutta herttaisuus on ihan eri liigaa. Ainiin ja lentokentällä vasta huippua olikin! Pikku stokkan myyjät olivat niin kivoja, että mietin mikä lääkitys heillä on, haluaisin samanlaisen!
Ja jos kaikki Helsingin silmälasikauppojen myyjät alkoivat hermostua pariskuntaan (Ei siis päällepäin näkynyt), jossa nainen istui kypsän näköisenä sohvalla valittamassa, että voidaanko pliis lähteä ja mies sovittaa kaikki/kaikkien putiikin/putiikkien aurinkolasit läpi, niin terveisiä, me ne vaan oltiin! Puoliskollani on ostomania ja en voi sille mitään, se tekee minutkin hulluksi! Yhtä helvettiä mennä miehen kanssa kauppoihin. (Turha väittää, että naiset vaan shoppailevat, ei pidä paikkaansa.)
Suomessa oli kivaa, koko kaksi viikkoinen meni kuin siivillä. En ottanut yhteyttä melkein keneenkään, puhumattakan bloggaajista, keitä olisin niin mielelläni nähnyt, mutta ei voi mitään, ensi kerralla sitten. Ja olenhan minä enemmän teidän kanssanne tekemisissä, kuin vanhojen ystävien. Oharin kanssa sentään puhuin puhelimessa, sniif.
(Milla rakas Magiani)
Järkytyksekseni myös huomasin, että suuntavaistoni on alkanut pettämään, en löytänyt Flemarilta Veeruskaan ja jouduin soittelemaan puheluita. Miten voi olla mahdollista, että korttelit jotka on ennen tuntenut kuin omat taskunsa, alkavat sekoittua päässä puuroksi? Etelässä en sentään harhaile, mutta heti kun lähden Pitkänsillan toiselle puolen, alan sekoilla. Ikävää.
Kiitoksia kaverille asunnosta. Tyyppi lähti muille maille ja meille heitettiin avaimet kouraan. Yksiön ikkunasta näkyi Tuomikirkko ja Sörkän satama. Kruunuvuoren selkä aamuauringossa, olin ehtinyt unohtaa tuon kauneuden. Jäänmurtajilla oli loma. Helsinki on niin pirun kaunis, Krakovakin heikkenee sen vierellä.
Olimme ensimmäisen viikon maaseudulla. Metsässä saa kumman hienosti henkeä! Ei toinenkaan viikko pelkkää kaupunkia ollut, Helsingistä kuin löytyy ihanan vihreitä (Joulukuussa siis lumisia, paitsi nykyään) kortteleita kuten esim. Suomenlinna. Olipas tuulista.
Nonni, nyt loppuu tämä blogi teksti ihan tykkänään, lähden pelaamaan pokeria! Se on moro, palaillaan!
20.12.2007
Keittiö
Oma keittiö on minulle yksi maailman tärkeimmistä paikoista. Olen jo täällä uudessa asunnossa huomannut, että iltaisin, jos on vaikka kavereita käymässä, niin koko järjettömän iso asunto elää omaa elämäänsä, koska kaikki istuvat keittiössä.
Istuskelen siellä myös paljon yksinäni ja luen lehtiä tai selailen reseptikirjoja. Keittelen minttuteetä tai juon punssia.
Se ei ole vielä valmis, siellä on kaaos, mutta nyt jo huomaan, että siitä tulee aivan ihana.
Keittiössä on kaunis valo, mikä tulee myös eteisen läpi olohuoneeseen. Muutenkin olen havainnut, että tässä asunnossa on harvinaisen kaunis valo.
Keittiön kaapeista puolet menivät siinä kellarivesivahingossa viime kesänä pilalle. Kulmakaappi mätäni. Nyt tuolla on tuommoinen rako. Minulla on kuitenkin suunnitelma raolle!
Kaktus odottaa mullanvaihtajaa. Joka paikassa on vielä ruuveja, laatikoita sun muita tekemättömistä asioista muistuttavia juttuja. Tiskiallas pitää ostaa, astiankuivauskaappi odottaa vielä laittajaansa. Mutta nyt keittiössä on hyvä olla. Hella toimii, tule lämmintä vettä, lamppu on ripustettu ja jääkaappi (pitää ostaa sekin uusi, pakastin on vielä kellarissa) on kylmänä. Meillä on myös semmoinen hieno leveä uuni (liesi?) kaikilla eri paisto- ja grillimahdollisuuksilla, päällä keraaminen liesitaso. Se on viininpunaista terästä ja italialaista designia (my ass) ja kuulemma pirun hieno. Päätimme myydä sen ja pitää tuon valkoisen vanhan hellan, se on mielestäni paljon tyylikkäämpi.
Kervon aamupalan innoittamana kuvasin äskeisen lounaani. Syön puuron aina näin. En ymmärrä mustikkakeittoja.
Täällä on muuten -4 astetta, aamulla puut olivat huurteessa. Jouluksi saattaa tulla lunta. Luntahan tulee myös Kreikassa ja Pohjois Afrikassa, Etelä Suomessa vaan ei. Ei se minua haittaa (eipä!!), mutta Bobia käy sääli. Sääliksi käy myös Siskoni tytärtä (alle kolme vee) kuka toivoo lahjaksi suksia (ja porakonetta) ja odottaa pääsevänsä hiihtämään.
Tässä vielä aamulla otettu kuva, huomatkaa talon katolla oleva lumi. Muuten on kyllä aika vihreää.
Pitää mennä pakkaamaan. Joulu-panique ja matkakuume kummittelevat niskassa, mutta tykkään kummastakin. Eipähän ole työkuumetta.
Palaan varmasti vielä ennen lomalle lähtöä koneelle, ahdistuneena listojeni kanssa.
Istuskelen siellä myös paljon yksinäni ja luen lehtiä tai selailen reseptikirjoja. Keittelen minttuteetä tai juon punssia.
Se ei ole vielä valmis, siellä on kaaos, mutta nyt jo huomaan, että siitä tulee aivan ihana.
Keittiössä on kaunis valo, mikä tulee myös eteisen läpi olohuoneeseen. Muutenkin olen havainnut, että tässä asunnossa on harvinaisen kaunis valo.
Keittiön kaapeista puolet menivät siinä kellarivesivahingossa viime kesänä pilalle. Kulmakaappi mätäni. Nyt tuolla on tuommoinen rako. Minulla on kuitenkin suunnitelma raolle!
Kaktus odottaa mullanvaihtajaa. Joka paikassa on vielä ruuveja, laatikoita sun muita tekemättömistä asioista muistuttavia juttuja. Tiskiallas pitää ostaa, astiankuivauskaappi odottaa vielä laittajaansa. Mutta nyt keittiössä on hyvä olla. Hella toimii, tule lämmintä vettä, lamppu on ripustettu ja jääkaappi (pitää ostaa sekin uusi, pakastin on vielä kellarissa) on kylmänä. Meillä on myös semmoinen hieno leveä uuni (liesi?) kaikilla eri paisto- ja grillimahdollisuuksilla, päällä keraaminen liesitaso. Se on viininpunaista terästä ja italialaista designia (my ass) ja kuulemma pirun hieno. Päätimme myydä sen ja pitää tuon valkoisen vanhan hellan, se on mielestäni paljon tyylikkäämpi.
Kervon aamupalan innoittamana kuvasin äskeisen lounaani. Syön puuron aina näin. En ymmärrä mustikkakeittoja.
Täällä on muuten -4 astetta, aamulla puut olivat huurteessa. Jouluksi saattaa tulla lunta. Luntahan tulee myös Kreikassa ja Pohjois Afrikassa, Etelä Suomessa vaan ei. Ei se minua haittaa (eipä!!), mutta Bobia käy sääli. Sääliksi käy myös Siskoni tytärtä (alle kolme vee) kuka toivoo lahjaksi suksia (ja porakonetta) ja odottaa pääsevänsä hiihtämään.
Tässä vielä aamulla otettu kuva, huomatkaa talon katolla oleva lumi. Muuten on kyllä aika vihreää.
Pitää mennä pakkaamaan. Joulu-panique ja matkakuume kummittelevat niskassa, mutta tykkään kummastakin. Eipähän ole työkuumetta.
Palaan varmasti vielä ennen lomalle lähtöä koneelle, ahdistuneena listojeni kanssa.
17.10.2007
Ajankulua
Nyt on kuulkaas semmoinen tilanne, että olen työpaikalla ja täällä ei tapahdu mitään. Olen laiska, väsynyt ja saamaton. Se että mitään ei tapahdu, ruokkii tätä hitauttani.
Luskelin iltasanomia ja tämmöinen uutinen pomppasi eteen:
Kolmikko riehui moottorisahalla marketin pihalla 16.10.2007 20:48
Kolme miestä sai aikaan melkoisen mylläkän tiistaiaamuna Lammilla. Kovassa humalassa ollut trio sahasi moottorisahalla supermarketin pihalla olleeseen kärrykatokseen ison rei'än.
Lisäksi he koristivat aukon verhoilla ja taululla. Poliisin mukaan kolmikko on iältään 30-40-vuotiaita.
Tapauksesta kertoo Etelä-Suomen Sanomien verkkosivut.
IS
Tätä olisin mielelläni ollut katselemassa paikanpäällä. Ja missä päin Suomea Kervo on?
Sitten tämmöistä:
Poliisi pelkää talviterassien aiheuttavan ongelmia
16.10.2007 17:37
Helsingissä kaupungin kiinteistölautakunta päätti tiistaina, että ravintolat saavat pitää terasseja auki ympäri vuoden.
Viranomaiset suhtautuvat asiaan kaksijakoisesti.
Poliisi muistuttaa, että talviterassit saattavat synnyttää meluhaittoja. Kaupungin rakennusviraston mukaan terassit aiheuttavat vaikeuksia jalkakäytävien kunnossapidolle lumisissa oloissa.
Helsingin kaupungin kiinteistöviraston halli- ja ulkomyynnin päällikkö kiistää mahdolliset ongelmat jyrkästi.
Noin 40 ravintolaa on jo jättänyt lupahakemuksensa kaupungin kiinteistövirastolle. Määrän odotetaan nousevan sataan lähiviikkoina. Valtaosa talviterasseista nousee keskustan liepeille.
STT
Miten meluhaitat on talvella pahempia kuin kesällä? Ja tyypillistä Suomea, että tämmöisen pohdintaan kulutetaan ylipäätään aikaa. Miksi terasseja ei saisi pitää talvella auki? Ehkä tästälähin esim. vain keväällä? Eikö se ole ihan ihmisen oma asia, että haluaako istua talvella ulkona vai sisällä.
Koska minulla on liikaa aikaa luin aiheesta "keskustelua".
"Kun tupakoitsijat halutaan pitää väkisin asiakkaina on ravintoloiden investoitava talviterasseihin ja silloin terassien kulut katetaan juomien hinnassa, eli tuoppien hinnat taas nousee! Itse ainakin aion vaatia tupakointikieltoa terasseille, jotta tupakoimattomat saavat myös nauttia talviterasseista!" Kirjoittaa muuan Ele Fantti
Epistä! Tää on multa pois! Ele Fantti kun ei itse tupakoi, mutta aikoo silti nauttia talviterassista. Veikkaan että Ele saa virtsaputkentulehduksen nauttiessaan Suomen talvikeleissä talviterasseista. Mutta Ele aikoo vaatia. Ele ja sen kaverit vituttavat minua suuresti. Aina vaatimassa, jos joku saa jotain niin se on meiltä pois!
Ja miten tuo Anssi tyyppi muuttaa asumaan baarin yläkertaan jos ei siedä melua?! Fiksu yhtälö. No sitten voi ainakin kokoajan valittaa, marista ja vaatia. Meneehän se päivä niinkin.
No juupelis.
Vorot veivät hirvimiesten peijaislihat
16.10.2007 16:28
Sorsakoskelaiset metsästäjät kokivat karvaan yllätyksen viime viikon torstaina, kun miesten hirviliiteriin oli murtauduttu.
Liiterissä olleesta pakastimesta oli viety erämiesten peijaislihat. Paistilihaa oli viety liiterin pakastimesta yhteensä 20 kiloa. Kyse oli kahdesta kymmenen kilon paistilihapussista.
Peijaislihavarkaus tapahtui Varkauden poliisin mukaan viime viikon tiistain ja torstain välisenä aikana.
Varkauksen kohteeksi joutui Osmajärven Erämiesten hirviliiteri.
Poliisi on kiinnostunut asiaan liittyvistä havainnoista.
IS
Minua käyvät nämä Osmajärven Erämiehet jotenkin sääliksi. Siinä meni peijaiset viduix.
Sitten luin vielä siitä että Tiinu, Kadi ja joku muu joivat päiväkännejä BB talossa. Ja että tämä Farbodi oli löytänyt netistä jonkun akan, millä oli kivat tisut mutta osoittautuikin sitten jakorasiaksi.
Niin ja että Masa hyppää veteraanikisoissa! Mä toivon Matille kaikkea hyvää ja ennenkaikkea että hyppy lähtee kulkemaan.
Täältä tähän!
Luskelin iltasanomia ja tämmöinen uutinen pomppasi eteen:
Kolmikko riehui moottorisahalla marketin pihalla 16.10.2007 20:48
Kolme miestä sai aikaan melkoisen mylläkän tiistaiaamuna Lammilla. Kovassa humalassa ollut trio sahasi moottorisahalla supermarketin pihalla olleeseen kärrykatokseen ison rei'än.
Lisäksi he koristivat aukon verhoilla ja taululla. Poliisin mukaan kolmikko on iältään 30-40-vuotiaita.
Tapauksesta kertoo Etelä-Suomen Sanomien verkkosivut.
IS
Tätä olisin mielelläni ollut katselemassa paikanpäällä. Ja missä päin Suomea Kervo on?
Sitten tämmöistä:
Poliisi pelkää talviterassien aiheuttavan ongelmia
16.10.2007 17:37
Helsingissä kaupungin kiinteistölautakunta päätti tiistaina, että ravintolat saavat pitää terasseja auki ympäri vuoden.
Viranomaiset suhtautuvat asiaan kaksijakoisesti.
Poliisi muistuttaa, että talviterassit saattavat synnyttää meluhaittoja. Kaupungin rakennusviraston mukaan terassit aiheuttavat vaikeuksia jalkakäytävien kunnossapidolle lumisissa oloissa.
Helsingin kaupungin kiinteistöviraston halli- ja ulkomyynnin päällikkö kiistää mahdolliset ongelmat jyrkästi.
Noin 40 ravintolaa on jo jättänyt lupahakemuksensa kaupungin kiinteistövirastolle. Määrän odotetaan nousevan sataan lähiviikkoina. Valtaosa talviterasseista nousee keskustan liepeille.
STT
Miten meluhaitat on talvella pahempia kuin kesällä? Ja tyypillistä Suomea, että tämmöisen pohdintaan kulutetaan ylipäätään aikaa. Miksi terasseja ei saisi pitää talvella auki? Ehkä tästälähin esim. vain keväällä? Eikö se ole ihan ihmisen oma asia, että haluaako istua talvella ulkona vai sisällä.
Koska minulla on liikaa aikaa luin aiheesta "keskustelua".
"Kun tupakoitsijat halutaan pitää väkisin asiakkaina on ravintoloiden investoitava talviterasseihin ja silloin terassien kulut katetaan juomien hinnassa, eli tuoppien hinnat taas nousee! Itse ainakin aion vaatia tupakointikieltoa terasseille, jotta tupakoimattomat saavat myös nauttia talviterasseista!" Kirjoittaa muuan Ele Fantti
Epistä! Tää on multa pois! Ele Fantti kun ei itse tupakoi, mutta aikoo silti nauttia talviterassista. Veikkaan että Ele saa virtsaputkentulehduksen nauttiessaan Suomen talvikeleissä talviterasseista. Mutta Ele aikoo vaatia. Ele ja sen kaverit vituttavat minua suuresti. Aina vaatimassa, jos joku saa jotain niin se on meiltä pois!
Ja miten tuo Anssi tyyppi muuttaa asumaan baarin yläkertaan jos ei siedä melua?! Fiksu yhtälö. No sitten voi ainakin kokoajan valittaa, marista ja vaatia. Meneehän se päivä niinkin.
No juupelis.
Vorot veivät hirvimiesten peijaislihat
16.10.2007 16:28
Sorsakoskelaiset metsästäjät kokivat karvaan yllätyksen viime viikon torstaina, kun miesten hirviliiteriin oli murtauduttu.
Liiterissä olleesta pakastimesta oli viety erämiesten peijaislihat. Paistilihaa oli viety liiterin pakastimesta yhteensä 20 kiloa. Kyse oli kahdesta kymmenen kilon paistilihapussista.
Peijaislihavarkaus tapahtui Varkauden poliisin mukaan viime viikon tiistain ja torstain välisenä aikana.
Varkauksen kohteeksi joutui Osmajärven Erämiesten hirviliiteri.
Poliisi on kiinnostunut asiaan liittyvistä havainnoista.
IS
Minua käyvät nämä Osmajärven Erämiehet jotenkin sääliksi. Siinä meni peijaiset viduix.
Sitten luin vielä siitä että Tiinu, Kadi ja joku muu joivat päiväkännejä BB talossa. Ja että tämä Farbodi oli löytänyt netistä jonkun akan, millä oli kivat tisut mutta osoittautuikin sitten jakorasiaksi.
Niin ja että Masa hyppää veteraanikisoissa! Mä toivon Matille kaikkea hyvää ja ennenkaikkea että hyppy lähtee kulkemaan.
Täältä tähän!
23.8.2007
Verfickte scheiße
Iltaa Katapultin sairasosastolta.
Tähän mennessä tapahtunutta:
- Kävin apteekissa ostamassa lisää nikotiinipurkkaa
- Aloin olla erittäin synkistynyt, menin sitten levykauppaan hakemaan saksalaisen ALL TIME lempibändini Tocotronicin uusimman levyn. Olen kuunnellut sitä ja ihan herkistynyt, niin kaunis se on. "Harmonie ist eine Strategie". Näin on, laitetaan kokeiluun.
- Kesä palasi. Ihan yht'äkkisesti. Nyt ukkostaa.
- Poliisit ramppasivat pitkin rappua ja soittelivat minunkin ovikelloa, kyselivät että olinko kuullut jotain. En ollut. En tiedä. Toivotaan ettei mitään ikävää ole tapahtunut.
- Yskin. Alan olla luulotautinen.
Sitten negatiivisiin asioihin: Katapultin vanhemmat lukijat kai muistavat, että viime huhtikuussa Bob irtisanoi asuntonsa ja muutti tänne minun kämppään. Vuokrasimme erään KUIVAN kellarin hänen omaisuudelleen.
Parisen päivää sitten ilmeni, että siellä on sattunut vesivahinko ja vettä on nilkan yläpuolelle, joissakin kohden pohkeeseen. Melkein kaikki on homeessa. Siis koko loman ajamme se vesi on jo ollut siellä.
Ensin Bob harmitteli vinyylikokoelmaansa, niitä nyt on koko työpaikka täynnä kuivumassa, kyllä se siitä. Nyt vasta on alkanut paljastua koko paska. Hän on perinyt joskus paljon kirsikkapuu-antiikki kaappeja ym. ne ovat kaikki homeessa. Sohva, matot ja no, mitä irtamistoa sitä nyt kohta nelikymppinen henkilö on vuosien varrella koonnut. Valokuvista ei vielä tietoa.
Bob, mitenkäs vakuutus? Ai perkele, eikö me hoidettu sitä ennen Puolan reissua, ai ei. No ei.
Haahhaahhaah! Ei voi kun nauraa.
Kattellaan. Onneksi ei ollut kun maallista rompetta. Ja kai niitä saa kuivumaan. Pitäisi nyt ensin hankkia uusi kellari, ja raahata sitä rojua. Tässä vaiheessa jo en voi muuta kuin kiittää ihania ystäviä avusta. Minulla on homeallergia, se kuvatkoon hiukan lisää tätä tilannetta.
(Herranjumala mikä ukkonen!!!)
Muut ärsyttävät asiat: Se että en päässyt sinne Jazz festivaaleille viime viikonloppuna, ei enää haittaa. Nyt on juuri menossa ystävän 50-vuotis bileet, huomenna kaveri Madridista saapuu tänne jne. Minä en saa mennä minnekkään, olen sairaslomalla ja yskin. Olen pyytänyt Bobia edustamaan meitä joka kissanristiäisissä. Parempi niin, kuin katsella mököttävää akkaa kotona.
Olo on kuin lapsena, muistatteko sen olon, oli odottanut jotain juttua viikkotolkulla, ja sitten oli kipee. Siltä minusta nyt tuntuu.
Onneksi on tv, netti, kirjat, puhelin, uusi levy ja oma seurani. Erityisesti oma seura alkaa kyrpiä, mutta parempi kai kun ei mitään.
Kylä tää tästä. On sitä pahempaakin.
Tähän mennessä tapahtunutta:
- Kävin apteekissa ostamassa lisää nikotiinipurkkaa
- Aloin olla erittäin synkistynyt, menin sitten levykauppaan hakemaan saksalaisen ALL TIME lempibändini Tocotronicin uusimman levyn. Olen kuunnellut sitä ja ihan herkistynyt, niin kaunis se on. "Harmonie ist eine Strategie". Näin on, laitetaan kokeiluun.
- Kesä palasi. Ihan yht'äkkisesti. Nyt ukkostaa.
- Poliisit ramppasivat pitkin rappua ja soittelivat minunkin ovikelloa, kyselivät että olinko kuullut jotain. En ollut. En tiedä. Toivotaan ettei mitään ikävää ole tapahtunut.
- Yskin. Alan olla luulotautinen.
Sitten negatiivisiin asioihin: Katapultin vanhemmat lukijat kai muistavat, että viime huhtikuussa Bob irtisanoi asuntonsa ja muutti tänne minun kämppään. Vuokrasimme erään KUIVAN kellarin hänen omaisuudelleen.
Parisen päivää sitten ilmeni, että siellä on sattunut vesivahinko ja vettä on nilkan yläpuolelle, joissakin kohden pohkeeseen. Melkein kaikki on homeessa. Siis koko loman ajamme se vesi on jo ollut siellä.
Ensin Bob harmitteli vinyylikokoelmaansa, niitä nyt on koko työpaikka täynnä kuivumassa, kyllä se siitä. Nyt vasta on alkanut paljastua koko paska. Hän on perinyt joskus paljon kirsikkapuu-antiikki kaappeja ym. ne ovat kaikki homeessa. Sohva, matot ja no, mitä irtamistoa sitä nyt kohta nelikymppinen henkilö on vuosien varrella koonnut. Valokuvista ei vielä tietoa.
Bob, mitenkäs vakuutus? Ai perkele, eikö me hoidettu sitä ennen Puolan reissua, ai ei. No ei.
Haahhaahhaah! Ei voi kun nauraa.
Kattellaan. Onneksi ei ollut kun maallista rompetta. Ja kai niitä saa kuivumaan. Pitäisi nyt ensin hankkia uusi kellari, ja raahata sitä rojua. Tässä vaiheessa jo en voi muuta kuin kiittää ihania ystäviä avusta. Minulla on homeallergia, se kuvatkoon hiukan lisää tätä tilannetta.
(Herranjumala mikä ukkonen!!!)
Muut ärsyttävät asiat: Se että en päässyt sinne Jazz festivaaleille viime viikonloppuna, ei enää haittaa. Nyt on juuri menossa ystävän 50-vuotis bileet, huomenna kaveri Madridista saapuu tänne jne. Minä en saa mennä minnekkään, olen sairaslomalla ja yskin. Olen pyytänyt Bobia edustamaan meitä joka kissanristiäisissä. Parempi niin, kuin katsella mököttävää akkaa kotona.
Olo on kuin lapsena, muistatteko sen olon, oli odottanut jotain juttua viikkotolkulla, ja sitten oli kipee. Siltä minusta nyt tuntuu.
Onneksi on tv, netti, kirjat, puhelin, uusi levy ja oma seurani. Erityisesti oma seura alkaa kyrpiä, mutta parempi kai kun ei mitään.
Kylä tää tästä. On sitä pahempaakin.
20.6.2007
Blogi ei ole kesätauolla just nyt
Moi, minä se täällä taas terve!
Siis karsea ihme juttu täällä. Mulla on kaikki ikkunat auki, koska ulkona on pirun kuuma. Täällä haisee kala! Ei hyvä kiva kalantuoksu, vaan sellainen, että ikkunani alla on just silakkamarkkinat.
En ole tehnyt kalaa viikkoon! Ja rappukäytävässä ei haise kala, avasin oven ja nuuhkin, siellä haisee hamsterinpissa niinkun aina (asun eläinkaupan yläkerrassa).
Se tulee ikkunasta. En ymmärrä. Lähellä ei ole kalakauppaa saatika mitään kalaanviittaavaa. Alhaalla eläinkauppaa vastapäätä on homodisko, ja ne ei ole vielä avanneet. Ja ei senkään pitäisi nyt liittyä tähän hajuun.
Mitä tämä meinaa? Oksennan kohta. Tämä on kauheeta. Onko mitään marttaniksiä? Jos nyt suljen ikkunat, on se kalanlemu täällä eikä mene ulos!
Ja hei kukaan ei ole (tällä kertaa) heitellyt savustettuja ankeriaksia ikkunasta pömpelin päälle.
Merkillistä.
Apua!
Siis karsea ihme juttu täällä. Mulla on kaikki ikkunat auki, koska ulkona on pirun kuuma. Täällä haisee kala! Ei hyvä kiva kalantuoksu, vaan sellainen, että ikkunani alla on just silakkamarkkinat.
En ole tehnyt kalaa viikkoon! Ja rappukäytävässä ei haise kala, avasin oven ja nuuhkin, siellä haisee hamsterinpissa niinkun aina (asun eläinkaupan yläkerrassa).
Se tulee ikkunasta. En ymmärrä. Lähellä ei ole kalakauppaa saatika mitään kalaanviittaavaa. Alhaalla eläinkauppaa vastapäätä on homodisko, ja ne ei ole vielä avanneet. Ja ei senkään pitäisi nyt liittyä tähän hajuun.
Mitä tämä meinaa? Oksennan kohta. Tämä on kauheeta. Onko mitään marttaniksiä? Jos nyt suljen ikkunat, on se kalanlemu täällä eikä mene ulos!
Ja hei kukaan ei ole (tällä kertaa) heitellyt savustettuja ankeriaksia ikkunasta pömpelin päälle.
Merkillistä.
Apua!
4.6.2007
Laskin tässä että
Kesäloma alkaa 25 päivän päästä.
Kesäloma kestää 30 päivää.
Työt jatkuvat 55 päivän päästä. Sitten pitäisi taas olla motivoitunut ja jaksaa joululomaan asti.
Töitten alkamispäivästä joululoman alkamiseen on 145 päivää.
Joululomanpäättymisestä kesäloman alkuun, mikäli tuotantosuunnitelmaa ei muuteta, on 179 päivää.
En nyt ihan tarkkaan tiedä, että mitä tästä kaikesta pitäisi olla mieltä.
Kesäloma kestää 30 päivää.
Työt jatkuvat 55 päivän päästä. Sitten pitäisi taas olla motivoitunut ja jaksaa joululomaan asti.
Töitten alkamispäivästä joululoman alkamiseen on 145 päivää.
Joululomanpäättymisestä kesäloman alkuun, mikäli tuotantosuunnitelmaa ei muuteta, on 179 päivää.
En nyt ihan tarkkaan tiedä, että mitä tästä kaikesta pitäisi olla mieltä.
24.5.2007
Päätin alkaa ihmiseksi joka käy elokuvissa
Kaksi viikkoa sitten menin Bobin ja Blondien kanssa katsomaan iltapäivänäytökseen lastenelokuvan „Die wilden Hühner und die Liebe“ . Elokuva on sellainen moderni Viisikko-tarina.
(Olen viimeksi nähnyt lastenelokuvan lapsena. Muistaakseni pidin Marikista. Muistatteko kun Marikki hyppäsi katolta sateenvarjon kanssa?)
Joka tapauksessa parasta koko elokuvanäytöksessä oli yleisö. Joka kerta kun yleisö nauroi, sen jälkeen nauroin minä. En tiennytkään miltä se kuullostaa, kun parikymmentä n. 10 vuotiasta tyttöä hihittää ja tirskuu samaanaikaan. Yksi pieni lettipää istui isänsä sylissä ja tirskui niin herskyvän heleästi, että sydämeni ihan pakahtui.
Bob on kokoajan halunnut mennä katsomaan Julie Delpyn elokuvan „Deux jours à Paris“, joten menimme sitten eilen. Eikö ala kuullostaa siltä, että olen jo henkilö kuka käy elokuvissa? Olin kuin joku vuosia kaapissa asunut tyyppi ja kummastelin kun mainoksia tuli ensin melkein puoli tuntia, kunnes tajusin, että se on normaalia. Kävin kai pari vuotta sitten elokuvissa. En muista oliko sielläkin näin paljon mainoksia.
Minun on vaikea katsoa mainoksia. Se johtuu työstäni. Katson niin paljon ruutua päivittäin, ja nykyään kaikki editoidaan niin nopeasti, että saan päänsäryn. Kerran katsoin Spongebobia telkkarista noin kaksi minuuttia ja sitten tuli migreeni.
Pari kolme vuotta sitten olin viikon sairaslomalla, koska olin joutunut kuulemaan ja katsomaan kännykkä-äänimainoksia liikaa. Siihen aikaan oli se Sweety tipu.
Sitten joku kauhea virtahepo. Animaatio hepo heilui typerän näköisesti kuvaruudulla ja sitten puhujan ääni muutettiin sellaiseksi kirkuvaksi „osta nyt tämä ääni ja saat kaupanpäälle kännykkälogon!!!!!!“ henkiseksi. Niin ja tietenkin se kauhea soittoääni taustalla täysillä.
Ja sitten se schnappi krokotiili. Se schnappi ja se ärsyttävä näsäviisas lapsilaulaja vainoavat minua edelleen öisin. Ja sen lapsen äiti. Kun tuo kauheuden huipentuma soi radiossa, laitettiin ne kaikki joka ilta johonkin lähetykseen laulamaan. Voin kertoa, että se raunioitti monet tv- ja radioalan työntekijät. Soiko se ikinä Suomessa?
(Olen viimeksi nähnyt lastenelokuvan lapsena. Muistaakseni pidin Marikista. Muistatteko kun Marikki hyppäsi katolta sateenvarjon kanssa?)
Joka tapauksessa parasta koko elokuvanäytöksessä oli yleisö. Joka kerta kun yleisö nauroi, sen jälkeen nauroin minä. En tiennytkään miltä se kuullostaa, kun parikymmentä n. 10 vuotiasta tyttöä hihittää ja tirskuu samaanaikaan. Yksi pieni lettipää istui isänsä sylissä ja tirskui niin herskyvän heleästi, että sydämeni ihan pakahtui.
Bob on kokoajan halunnut mennä katsomaan Julie Delpyn elokuvan „Deux jours à Paris“, joten menimme sitten eilen. Eikö ala kuullostaa siltä, että olen jo henkilö kuka käy elokuvissa? Olin kuin joku vuosia kaapissa asunut tyyppi ja kummastelin kun mainoksia tuli ensin melkein puoli tuntia, kunnes tajusin, että se on normaalia. Kävin kai pari vuotta sitten elokuvissa. En muista oliko sielläkin näin paljon mainoksia.
Minun on vaikea katsoa mainoksia. Se johtuu työstäni. Katson niin paljon ruutua päivittäin, ja nykyään kaikki editoidaan niin nopeasti, että saan päänsäryn. Kerran katsoin Spongebobia telkkarista noin kaksi minuuttia ja sitten tuli migreeni.
Pari kolme vuotta sitten olin viikon sairaslomalla, koska olin joutunut kuulemaan ja katsomaan kännykkä-äänimainoksia liikaa. Siihen aikaan oli se Sweety tipu.
Sitten joku kauhea virtahepo. Animaatio hepo heilui typerän näköisesti kuvaruudulla ja sitten puhujan ääni muutettiin sellaiseksi kirkuvaksi „osta nyt tämä ääni ja saat kaupanpäälle kännykkälogon!!!!!!“ henkiseksi. Niin ja tietenkin se kauhea soittoääni taustalla täysillä.
Ja sitten se schnappi krokotiili. Se schnappi ja se ärsyttävä näsäviisas lapsilaulaja vainoavat minua edelleen öisin. Ja sen lapsen äiti. Kun tuo kauheuden huipentuma soi radiossa, laitettiin ne kaikki joka ilta johonkin lähetykseen laulamaan. Voin kertoa, että se raunioitti monet tv- ja radioalan työntekijät. Soiko se ikinä Suomessa?
Niin, tuo 2 Days in Paris (voitte itse valita kielen) oli hyvä. Välillä ihan tikahduin nauruun. Suosittelen.
Jatkan nyt työskentelyäni, kun tästä kerran palkkaa maksetaan. Heihei.
Edit. Ooooh, tein kaiken Zepan ohjeiden mukaan ja nyt täällä on tämän näköistä. Linkkimakkara katosi. Mä teen asialle jotain kunhan ehdin.
Kohta tänne tulee "PÄIVÄN ASU" kuvia.
TÄÄLLÄ TAAS. Tämä on ihan hirveän ruma. Jää nyt vähäksi aikaa vihreäksi. Kriisin paikka. Pitää etsiä joku web suunnittelija joka tekee minulle omannäköiseni blogin. Tai käyn nopeasti kirjekurssin.
19.5.2007
25.4.2007
Perhosia mahassa
Rakkaat Ystävät,
kerron nyt tässä lyhyesti teille, että miksi en ole vastannut meileihin, päivittänyt blogia tai ehtinyt puhua puhelimessa. On ollut hiukkasen puuhaa.
Pääsiäisen jälkeen tapahtunutta:
Heräsin hirveään krapulaan Helsingin Sörnäisissä sijaitsevasta asunnosta pääsiäismaanantaina. Olin hillunut koko yön ulkona, ensin Hidria Spacefolkin keikalla Semifinalissa ja sitten Tavastialla, ja sitten jossain. Vantaan lentokentällä sain jonkun maanisen kohtauksen ja ostin sen pikku Stokkan melkein tyhjäksi ruuasta.
Illalla saavuttuani Kölniin, en ollut enää mitenkään krapulainen, vaan ihan kauheassa kännissä.
Tiistaina saavutin koomapsykoottisen olotilan ja aloimme pakkaamaan. Pakkasimme pari viikkoa. Toissapäivänä oli muutto.
Nyt Bob asuu minun pikku kämpässäni, hänen omaisuutensa on eräässä kellarissa, minkä vuokrasimme.
Nämä kaksi viikkoa olen ollut todella ahkera.
A ] Olen ma-pe töissä väh. klo 10-19
B ] Vapaa-ajalla olen pakkauksen ohessa raivannut koko vaatekaappini sisällön. Vienyt kodittomien auttamispaikkaan kahdeksan jätesäkillistä vaatteita ja heittänyt pois noin 15 paria kenkiä. Lajitellut huivit, hatut, laukut, korut ym. krääsät ja päätynyt taas siihen kauheaan tosiasiaan, että olen kuin joku hullu keräilijä hamstraaja. Olen luopunut massoittain maallisesta krääsästä, ja voin kertoa, että se tekee sielulle hyvää. Paljon parempaa kuin paasto tai joku retriitti.
Nyt kaapeissa on tilaa miehenkin jutuille, siellä voi jotenkin paremmin hengittää. Bob on ripustellut koko vaatekaappini täyteen laventelia. Hän sulloi tuotta yrttiä kankaisiin nenäliinoihin, solmi ne kauniisti narulla kiinni ja nyt huomaan että koko asuntoni ja myös työhuoneeni tuoksuu laventelille. Ilmeisesti kuljetan tuota tuoksua vaatteissani mukanani. Miellyttävää, toivottavasti myös muille. (Herranjumala, toivottavasti en löyhkää jollekkin aromaterapialle!)
Näistä toimista huolimatta olen ehtinyt rampata Stadionilla jalkapalloa katselemassa. SC Freiburg kukisti oman joukkueeni FC Kölnin 3-0.
Olen käynyt konserteissa. Parhaana mainittakoon Murder by Death , jonka nimi kuullostaa ihan hc:lta, mutta sitä se ei ole. Tummanpuhuvaa melankolista rokkia. Toi jotenkin mieleen Madrgadan . Ei levyllä, mutta livenä.
Kehun tässä hiukan itseäni ja kerron, että minulla on aika nuoresta asti ollut hyvä vainu musiikin suhteen. Jos käyn jossain maaseudun nuorisotalossa katselemassa bändejä, tiedän yleensä aina, keistä tulee kuuluisia. Näin on käynyt mm. Mando Diaon kanssa. Muistan kuinka he soittivat kouralliselle tyyppejä jossain ties missä, ja nyt täyttävät kaikki isot paikat.
Murder by Deathista puuttuu tosin tuo ruotsalaisten elvistely-tsexikkyys, mutta niistä tullaan vielä paljon kuulemaan. Varmasti.
Olen saanut asioita hoidettua, mitkä olisin halunnut tehdä aikoja sitten.
Tehnyt ensimmäistä kertaa tänä keväänä parsaa.
Saanut hankituksi hienolle suomalaiselle bluegrass yhtyeelle Jussi Syren & the Groundbreakers , keikan Kölnistä. En ole ihan tyytyväinen klubiin, olisin halunnut parempaan paikkaan, mutta myöhemmin, nyt näin.
Tehnyt työhuoneessa kevätsiivouksen ja lähettänyt lastenkotiin laatikoittain promolevyjä. Hankkinut uusia kasveja. Kummaa miten sitä rojua kertuu sinnekkin, siis tännekkin, täällähän minä työajalla bloggaan. Löysin vanhoja kesälomakuvia, kauan etsimäni talvisaappaat sekä "hukkuneita" tärkeitä papereita. Työhuonetta siivotessa sen oikein tajuaa, että kuinka sitä viettää töissä enemmän aikaa kuin vapaalla.
Muita:
Käynyt monissa kemuissa.
Avustanut treenikämpän siivouksessa.
Lähettänyt kaikki ebayssä myymäni kamat uusille omistajilleen.
Istunut puistoissa, grillannut niin paljon, että on nyt jo makkara-ähky ja oleillut rannalla nauttien säästä. Niin täällä on siis kuumin huhtikuu ikinä. Viikonloput ovat menneet 30 asteessa, nyt sellaista kaksvitosta. Talviturkki poistukoon viikonloppuna.
Olen myös ehtinyt hiukan nukkuakkin, näinä hetkinä olen siirtänyt mantereita ja juossut läpi kummien kaupunkien. Jos nyt vielä laitan muotiblogin pystyyn ja alan rakentamaan taloa, voitte pyytää käymään lääkärissä. Ehkä olen tullut maaniseksi. Laitan sitten siellä pääsairaalassa vielä jonkun yhdistyksen pystyyn niin morjens!
Viimeisenä eikä ollenkaan vähimpänä, rakas Sisareni sai toisen lapsen ja siitä olen kovin mielissäni.
Yhteenveto asioittenlaadusta: Olen hirmuisen onnellinen ja niin ylenpalttisen rakastunut, että ihan huimaa. (Ja kuten hulluilla on tapana sitten murehtia, niin minäkin…nyt tietty tapahtuu jotain ihan kamalaa mikä romuttaa kaiken…)
Eipä täällä muuta. Kolmen tunnin päästä karkaan aurinkoon.
Voikaa kaikki hyvin!
From Cologne with love,
White Trash Bitch K.
P.S. Unohdin ihan mainita, että ne joskus vuosia sitten saamani The Saappaat ovat edelleen jossain liikkeessä. Ensin olivat hävinneet, ja nyt joku on kuulemma sairaalassa ja sanoivat soittavansa minulle asian tiimoilta eilen. Nyt kukaan ei vastaa puhelimeen. En ole ihan varma miten toimia! Anyone?
kerron nyt tässä lyhyesti teille, että miksi en ole vastannut meileihin, päivittänyt blogia tai ehtinyt puhua puhelimessa. On ollut hiukkasen puuhaa.
Pääsiäisen jälkeen tapahtunutta:
Heräsin hirveään krapulaan Helsingin Sörnäisissä sijaitsevasta asunnosta pääsiäismaanantaina. Olin hillunut koko yön ulkona, ensin Hidria Spacefolkin keikalla Semifinalissa ja sitten Tavastialla, ja sitten jossain. Vantaan lentokentällä sain jonkun maanisen kohtauksen ja ostin sen pikku Stokkan melkein tyhjäksi ruuasta.
Illalla saavuttuani Kölniin, en ollut enää mitenkään krapulainen, vaan ihan kauheassa kännissä.
Tiistaina saavutin koomapsykoottisen olotilan ja aloimme pakkaamaan. Pakkasimme pari viikkoa. Toissapäivänä oli muutto.
Nyt Bob asuu minun pikku kämpässäni, hänen omaisuutensa on eräässä kellarissa, minkä vuokrasimme.
Nämä kaksi viikkoa olen ollut todella ahkera.
A ] Olen ma-pe töissä väh. klo 10-19
B ] Vapaa-ajalla olen pakkauksen ohessa raivannut koko vaatekaappini sisällön. Vienyt kodittomien auttamispaikkaan kahdeksan jätesäkillistä vaatteita ja heittänyt pois noin 15 paria kenkiä. Lajitellut huivit, hatut, laukut, korut ym. krääsät ja päätynyt taas siihen kauheaan tosiasiaan, että olen kuin joku hullu keräilijä hamstraaja. Olen luopunut massoittain maallisesta krääsästä, ja voin kertoa, että se tekee sielulle hyvää. Paljon parempaa kuin paasto tai joku retriitti.
Nyt kaapeissa on tilaa miehenkin jutuille, siellä voi jotenkin paremmin hengittää. Bob on ripustellut koko vaatekaappini täyteen laventelia. Hän sulloi tuotta yrttiä kankaisiin nenäliinoihin, solmi ne kauniisti narulla kiinni ja nyt huomaan että koko asuntoni ja myös työhuoneeni tuoksuu laventelille. Ilmeisesti kuljetan tuota tuoksua vaatteissani mukanani. Miellyttävää, toivottavasti myös muille. (Herranjumala, toivottavasti en löyhkää jollekkin aromaterapialle!)
Näistä toimista huolimatta olen ehtinyt rampata Stadionilla jalkapalloa katselemassa. SC Freiburg kukisti oman joukkueeni FC Kölnin 3-0.
Olen käynyt konserteissa. Parhaana mainittakoon Murder by Death , jonka nimi kuullostaa ihan hc:lta, mutta sitä se ei ole. Tummanpuhuvaa melankolista rokkia. Toi jotenkin mieleen Madrgadan . Ei levyllä, mutta livenä.
Kehun tässä hiukan itseäni ja kerron, että minulla on aika nuoresta asti ollut hyvä vainu musiikin suhteen. Jos käyn jossain maaseudun nuorisotalossa katselemassa bändejä, tiedän yleensä aina, keistä tulee kuuluisia. Näin on käynyt mm. Mando Diaon kanssa. Muistan kuinka he soittivat kouralliselle tyyppejä jossain ties missä, ja nyt täyttävät kaikki isot paikat.
Murder by Deathista puuttuu tosin tuo ruotsalaisten elvistely-tsexikkyys, mutta niistä tullaan vielä paljon kuulemaan. Varmasti.
Olen saanut asioita hoidettua, mitkä olisin halunnut tehdä aikoja sitten.
Tehnyt ensimmäistä kertaa tänä keväänä parsaa.
Saanut hankituksi hienolle suomalaiselle bluegrass yhtyeelle Jussi Syren & the Groundbreakers , keikan Kölnistä. En ole ihan tyytyväinen klubiin, olisin halunnut parempaan paikkaan, mutta myöhemmin, nyt näin.
Tehnyt työhuoneessa kevätsiivouksen ja lähettänyt lastenkotiin laatikoittain promolevyjä. Hankkinut uusia kasveja. Kummaa miten sitä rojua kertuu sinnekkin, siis tännekkin, täällähän minä työajalla bloggaan. Löysin vanhoja kesälomakuvia, kauan etsimäni talvisaappaat sekä "hukkuneita" tärkeitä papereita. Työhuonetta siivotessa sen oikein tajuaa, että kuinka sitä viettää töissä enemmän aikaa kuin vapaalla.
Muita:
Käynyt monissa kemuissa.
Avustanut treenikämpän siivouksessa.
Lähettänyt kaikki ebayssä myymäni kamat uusille omistajilleen.
Istunut puistoissa, grillannut niin paljon, että on nyt jo makkara-ähky ja oleillut rannalla nauttien säästä. Niin täällä on siis kuumin huhtikuu ikinä. Viikonloput ovat menneet 30 asteessa, nyt sellaista kaksvitosta. Talviturkki poistukoon viikonloppuna.
Olen myös ehtinyt hiukan nukkuakkin, näinä hetkinä olen siirtänyt mantereita ja juossut läpi kummien kaupunkien. Jos nyt vielä laitan muotiblogin pystyyn ja alan rakentamaan taloa, voitte pyytää käymään lääkärissä. Ehkä olen tullut maaniseksi. Laitan sitten siellä pääsairaalassa vielä jonkun yhdistyksen pystyyn niin morjens!
Viimeisenä eikä ollenkaan vähimpänä, rakas Sisareni sai toisen lapsen ja siitä olen kovin mielissäni.
Yhteenveto asioittenlaadusta: Olen hirmuisen onnellinen ja niin ylenpalttisen rakastunut, että ihan huimaa. (Ja kuten hulluilla on tapana sitten murehtia, niin minäkin…nyt tietty tapahtuu jotain ihan kamalaa mikä romuttaa kaiken…)
Eipä täällä muuta. Kolmen tunnin päästä karkaan aurinkoon.
Voikaa kaikki hyvin!
From Cologne with love,
White Trash Bitch K.
P.S. Unohdin ihan mainita, että ne joskus vuosia sitten saamani The Saappaat ovat edelleen jossain liikkeessä. Ensin olivat hävinneet, ja nyt joku on kuulemma sairaalassa ja sanoivat soittavansa minulle asian tiimoilta eilen. Nyt kukaan ei vastaa puhelimeen. En ole ihan varma miten toimia! Anyone?
17.4.2007
Epäselvä aihe
Kuvassa meidän skootteri.
Minä en tiedä mistään moottorinkoosta tai muusta teknisestä mitään. En omista tuon ajoon tarvittavaa korttia, moottoripyöräksi tuo nimittäin luokitellaan. Sillä voi ajaa satasta ja minusta se on ihan liikaa. Istun siis aina takana.
On hauskaa istuksia siellä aurinkoisena päivänä ja katsella maailmaa ja nojata maailman turvallisimpaan isoon selkään. Kun olen kyydissä, ajaa kuski maksimi kasikymppiä, yleensä hiljempaa. Jos puristan lujaa, hiljenee vauhti heti. Aina.
Ajatus vaan siitä, että joku ääliö törmää minun jalkaani tai selkääni on kauhea. Ne ovat minun koipeni ja olen kantanut liikaa kipsejä kehossani elämäni varrella.
En kuitenkaan kehtaa ostaa mitään nahkaista moottoripyöräilijän asua. Naisethan ovat kautta aikojen istuneet skootterin päällä kesämekoissaan tyylikkäinä. Silti aina toivon, että otetaan auto tai mennään pyörillä. Ja onhan minulla joukkoliikenteen kuukausilippukin. Olen miettinyt tätä niin paljon.
Viime perjantaina oli öljyä kadulla ja Bob menetti pyörän hallinnan. Ei käynyt mitään. Kourallinen ihmisiä ja autoja ympäröimässä meitä kauhistuneen näköisenä, mutta ei mitään ikävää. Ei naarmun naarmua.
Silti minun täytyy miettiä koko skootteriasia uusiksi. En toki halua tulla ihmiseksi, joka jossain vaiheessa sulkeutuu kotiinsa, koska voi olla että taivaalta putoaa kivi päähän. Silti, miksi minä olen näin nynny ja pelkään?
Täytyy ilmeisesti kerätä rohkeutta oikein kunnolla, aika moniinkin asioihin.
Minä en tiedä mistään moottorinkoosta tai muusta teknisestä mitään. En omista tuon ajoon tarvittavaa korttia, moottoripyöräksi tuo nimittäin luokitellaan. Sillä voi ajaa satasta ja minusta se on ihan liikaa. Istun siis aina takana.
On hauskaa istuksia siellä aurinkoisena päivänä ja katsella maailmaa ja nojata maailman turvallisimpaan isoon selkään. Kun olen kyydissä, ajaa kuski maksimi kasikymppiä, yleensä hiljempaa. Jos puristan lujaa, hiljenee vauhti heti. Aina.
Ajatus vaan siitä, että joku ääliö törmää minun jalkaani tai selkääni on kauhea. Ne ovat minun koipeni ja olen kantanut liikaa kipsejä kehossani elämäni varrella.
En kuitenkaan kehtaa ostaa mitään nahkaista moottoripyöräilijän asua. Naisethan ovat kautta aikojen istuneet skootterin päällä kesämekoissaan tyylikkäinä. Silti aina toivon, että otetaan auto tai mennään pyörillä. Ja onhan minulla joukkoliikenteen kuukausilippukin. Olen miettinyt tätä niin paljon.
Viime perjantaina oli öljyä kadulla ja Bob menetti pyörän hallinnan. Ei käynyt mitään. Kourallinen ihmisiä ja autoja ympäröimässä meitä kauhistuneen näköisenä, mutta ei mitään ikävää. Ei naarmun naarmua.
Silti minun täytyy miettiä koko skootteriasia uusiksi. En toki halua tulla ihmiseksi, joka jossain vaiheessa sulkeutuu kotiinsa, koska voi olla että taivaalta putoaa kivi päähän. Silti, miksi minä olen näin nynny ja pelkään?
Täytyy ilmeisesti kerätä rohkeutta oikein kunnolla, aika moniinkin asioihin.
11.4.2007
Obsalaa
Vietin siis Pääsiäisen Suomessa. Perjantaina katselimme lasten kanssa Idols finaalin. Ihmettelin montaa asiaa. Seuraavana päivänä olin junassa matkalla Hämeeseen. Kuvasin Ilta Sanomat junan lattialla. Tälläistä mokaa ei saa tapahtua. Siis ei ikinä! Meni sitten stailaus samalla pilalle. Hämmästelen. Ja haluamatta olla ylimielinen besserwisser, hämmästelen koko mainostelevision touhua. Pienelläkin rahalla voi saada aikaan tyylikästä. Mutta kun ei niin ei.
Odotan jännityksellä Euroviisuja.
Odotan jännityksellä Euroviisuja.
28.3.2007
Aamulla junassa koettua
Juna nousee tunnelista maan päälle, aamun kevätaurinko häikäisee silmiä. Pysäkiltä nousee nuori nainen kyytiin ja istahtaa vastapäiselle penkille. Hän hengittää raskaasti, on juossut kiireissään.
Tarkkailen naista, hän on normaalivartaloinen, luonnollisen näköinen, kasvot ovat aika sievät. Tosin hänessä on yksi asia, mikä pistää ikävästi silmääni, kauheat, pitkät, paksut, neliön muotoiset rakennekynnet. Niihin on laitettu lakan päälle glitteriä. Epäesteettisin tietämäni 90-luvun jäänne.
Nainen kaivaa hätäisesti laukkuaan ja ottaa esiin meikkipussin. Vaivihkaa katselen uteliaana, mutta ei hän minua puuhiltaan huomaa, luulen.
Meikkaus alkaa.
Hän aloittaa meikkivoiteella, siis kyseessä ei ole mikään kevyt päivävoide, tuollaista töhnää olen viimeksi nähnyt 15 vuotta sitten nuorisoteatterimme pukuhuoneessa. Hän aloittaa laasteroinnin, mönjä on paksua, punertavaan vivahtavaa, kaiken peittävää ainetta. Kaula on valkoinen ja naama possunpunainen, tekisi mieli opastaa.
Kauhistuneena katson alkavaa operaatio puuterointia, jonka jälkeen edessäni istuu valkoinen pelottava eliö. Alan jo toivoa, että hän seuraavaksi piirtäisi itselleen edes silmät ja suun. Toiveeni toteutuu.
Kulmakarvoiksi tulevat hiilenmustat viivat. Juna tärisee ikävästi, naista käy jotenkin sääliksi. Vuorossa silmät. Hän levittää voidemaista kimalletta yläluomelle, silmien alle tulee musta paksu rajaus.
Ripsien taivutusta katsellessani tajuan, kuinka typerältä ihminen voi näyttää. Tuolta minäkin siis näytän, kieli roikkuu kummasti suusta ulos, nainen ei tätä tietenkään näe, hän katsoo ripsiään pienestä puuterirasian peilistä.
Mascara levittyy huonosti, ripset ovat täynnä klimppejä. Ripsikampa ei taida olla mukana. Ja nyt tarvittaisiin ainakin pumpulipuikkoa. Tosin meikinpoistoaine voisi olla parempi.
Huulet saavat tummanruskean rajauksen. Olematon amorinkaari muuttuu kulmikkaaksi, nousee melkein nenään asti. Käsi ei ole vakaa. Sitten vielä kiiltävä kerros heleää mönjää.
Poskille hän sutii vaaleanpunaista poskipunaa, sitä leviää penkille. Yritän unohtaa ajatukseni Muppet Showsta, se on vaikeaa.
Ruiskaus parfyymia, eikä mitenkään vähän. Saan yskimiskohtauksen.
Nainen vilkaisee lopputulosta peilistä, näyttää tyytyväiseltä. Hän pakkaa pussin takaisin laukkuunsa. Seuraavalla pysäkillä hän nousee, hymyilee minulle vielä ystävällisesti ja katoaa.
Irtopää poistui junasta.
Tarkkailen naista, hän on normaalivartaloinen, luonnollisen näköinen, kasvot ovat aika sievät. Tosin hänessä on yksi asia, mikä pistää ikävästi silmääni, kauheat, pitkät, paksut, neliön muotoiset rakennekynnet. Niihin on laitettu lakan päälle glitteriä. Epäesteettisin tietämäni 90-luvun jäänne.
Nainen kaivaa hätäisesti laukkuaan ja ottaa esiin meikkipussin. Vaivihkaa katselen uteliaana, mutta ei hän minua puuhiltaan huomaa, luulen.
Meikkaus alkaa.
Hän aloittaa meikkivoiteella, siis kyseessä ei ole mikään kevyt päivävoide, tuollaista töhnää olen viimeksi nähnyt 15 vuotta sitten nuorisoteatterimme pukuhuoneessa. Hän aloittaa laasteroinnin, mönjä on paksua, punertavaan vivahtavaa, kaiken peittävää ainetta. Kaula on valkoinen ja naama possunpunainen, tekisi mieli opastaa.
Kauhistuneena katson alkavaa operaatio puuterointia, jonka jälkeen edessäni istuu valkoinen pelottava eliö. Alan jo toivoa, että hän seuraavaksi piirtäisi itselleen edes silmät ja suun. Toiveeni toteutuu.
Kulmakarvoiksi tulevat hiilenmustat viivat. Juna tärisee ikävästi, naista käy jotenkin sääliksi. Vuorossa silmät. Hän levittää voidemaista kimalletta yläluomelle, silmien alle tulee musta paksu rajaus.
Ripsien taivutusta katsellessani tajuan, kuinka typerältä ihminen voi näyttää. Tuolta minäkin siis näytän, kieli roikkuu kummasti suusta ulos, nainen ei tätä tietenkään näe, hän katsoo ripsiään pienestä puuterirasian peilistä.
Mascara levittyy huonosti, ripset ovat täynnä klimppejä. Ripsikampa ei taida olla mukana. Ja nyt tarvittaisiin ainakin pumpulipuikkoa. Tosin meikinpoistoaine voisi olla parempi.
Huulet saavat tummanruskean rajauksen. Olematon amorinkaari muuttuu kulmikkaaksi, nousee melkein nenään asti. Käsi ei ole vakaa. Sitten vielä kiiltävä kerros heleää mönjää.
Poskille hän sutii vaaleanpunaista poskipunaa, sitä leviää penkille. Yritän unohtaa ajatukseni Muppet Showsta, se on vaikeaa.
Ruiskaus parfyymia, eikä mitenkään vähän. Saan yskimiskohtauksen.
Nainen vilkaisee lopputulosta peilistä, näyttää tyytyväiseltä. Hän pakkaa pussin takaisin laukkuunsa. Seuraavalla pysäkillä hän nousee, hymyilee minulle vielä ystävällisesti ja katoaa.
Irtopää poistui junasta.
16.3.2007
Ikäkriisi ja Kusipää Ahmed
Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy. Kauhea päänsärky eilisen johdosta.
Olin eilen Trans Am bändin keikalla. Se oli mukavaa, tunsin vaan olevani kauhean vanha näitten pillifarkkuisten poikien joukossa, kaikilla converset tai vans tossut. Siis niin kyllä minullakin, mutta noin yleisesti niitä oli liikaa. Kaikilla tukka niin helvetin hyvin että alkoi ahdistamaan. Sitten sitä blaablaa musiikkikeskustelua en vaan enää jaksa.
Olen vuosia jaksanut sönköttää jostain postrockin alalajien vaikutuksesta vittu Detroitin indipendent sceneen ja nyt riittää. Eilen seisoskellessani siinä baaritiskillä, päätin antaa nuorempien jatkaa siitä mihin jäin. Jotenkin keikkajärjestäjäkin oli niin vanhentuneen ja väsyneen näköinen ettei jaksettu keskustella mistään. Luovutan myös koko progressiivisen rockin blaablaa analysoinnin nuorille, siis näille erilaisille nuorille. Sellaisille kärkeville pikku tytöille.
Taidan alkaa käyttämään caprihousuja. Sitten siirryn ostamaan nettimusiikkikaupoista musiikkia suoraan läppärille. Voisin yhtä hyvin lopettaa kaikki musiikkiin liittyvät asiat ja käydä kerran vuodessa jollain arena keikalla. Tyyliin Metallica tai Rolling Stones. Heilun siellä sitten caprihousuissa reppu selässä. Näin entisenä monikansallisen musiikkikanavan työntekijänä voin kertoa, että mikään ei ole pahempi ähky kuin musiikki ja erityisesti huonomusiikkiähky. Sitten siihen vielä päälle kaikki musiikkisönköttäjät.
Elävästi musiikkikanava vuosista on jäänyt mieleen tilanne, kun pipopäinen lököfarkku poika, sellainen yli-innostunut parikymppinen besserwisser ryysii työhuoneeseeni. Kysyy, että olisiko minulla ideaa, kun hän tekee juuri juttua Englannista. Poika tarttisi God save the Queenista vähän rokimpaa versiota. Katson urpoa aika ihmeissäni, sillä on Motörhead paita päällään ja laukussa Sex Pistolsin pinssi. Jeesus näitten määrää.
Toinen ärsyttävä asia, mikä sopii hyvin Minhin viimeisimpään merkintään, on se että menetin toissapäivänä 44 Euroa.
Menin kioskille, ja enkä ihan mihin tahansa kioskille, vaan sellaiselle, missä käyntiä olen harkinnut jo pidempään. (T, sinulle tiedoksi se on juuri se vitun mongo kiska asuntosi vieressä, käynti kielletty!) Kioskin tyyppi on joko Iranista, Irakista tai kurdi. Hän on aina epäystävällinen, ei katso silmiin, ei pakkaa ostoksia pussiin, ei sano kiitos hei jne. Olemme usein miettineet, että emme käy siellä enää, vaan menemme toiselle. Mutta sitten on taas ajateltu, että mistä me tiedämme mitä hirveyksiä tyypille on tapahtunut kotimaassaan ja on siksi niin kummallinen, ehkä kärsii jostain sotatraumasta, ja sitten taas käyty siellä. No nyt ei todellakaan enää ikinä.
Ostin tupakkaa ja kaksi olutta. Olin juuri tullut suoraan pankkiautomaatilta ja minulla oli viidenkympin seteli, ei mitään muuta rahaa. Ojensin setelin maksuksi ja sain takaisin 4
Euroa. Huomautin että annoin viiskybäsen, myyjä sanoi vihaisesti että eikä kun kympin, selitin pankkiautomaatti tilanteen jne. Ei. Annoit kympin. Aloin hermostua ja vaatia 44 euroa takasin, sitten tyyppi vaan häipyi sanomatta mitään takahuoneeseen. Menin ulos ja mietin että soitanko poliisit vai mitä. Päässäni alkoi kiehua ja menin takaisin keskustelemaan myyjän kanssa, hän piileksi verhon takana. Sitten HÄN alkoi uhata poliisilla. Tilanne oli mielenkiintoinen.
Kysyin sitten viimeisen kerran, että onko tämä raha sen arvoista, että minä, ystäväni ja kaikki korttelissa asuvat tutut ja tuttujen tutut eivät enää ostaa häneltä? Hän tuijotti lattiaa ja nypräsi kauheaa kultarannekoruaan. Vastasi: Kyllä. Sanoin ahaa ja painelin ulos.
Kaverin luona sitten mietittiin, että mennäänkö hakemaan ne rahat takaisin. Pohdimme ja päädyimme siihen, että antaa asian olla. 44 Euroa on liian vähän, kun miettii että alkaa tukkanuottasille jonkun Ahmedin kanssa. Vaikka olisi kyllä tehnyt mieli käydä vähintään hajottamassa sisustus.
Olen siis todella tulossa vanhaksi. Minulla on itsehillintää.
Olin eilen Trans Am bändin keikalla. Se oli mukavaa, tunsin vaan olevani kauhean vanha näitten pillifarkkuisten poikien joukossa, kaikilla converset tai vans tossut. Siis niin kyllä minullakin, mutta noin yleisesti niitä oli liikaa. Kaikilla tukka niin helvetin hyvin että alkoi ahdistamaan. Sitten sitä blaablaa musiikkikeskustelua en vaan enää jaksa.
Olen vuosia jaksanut sönköttää jostain postrockin alalajien vaikutuksesta vittu Detroitin indipendent sceneen ja nyt riittää. Eilen seisoskellessani siinä baaritiskillä, päätin antaa nuorempien jatkaa siitä mihin jäin. Jotenkin keikkajärjestäjäkin oli niin vanhentuneen ja väsyneen näköinen ettei jaksettu keskustella mistään. Luovutan myös koko progressiivisen rockin blaablaa analysoinnin nuorille, siis näille erilaisille nuorille. Sellaisille kärkeville pikku tytöille.
Taidan alkaa käyttämään caprihousuja. Sitten siirryn ostamaan nettimusiikkikaupoista musiikkia suoraan läppärille. Voisin yhtä hyvin lopettaa kaikki musiikkiin liittyvät asiat ja käydä kerran vuodessa jollain arena keikalla. Tyyliin Metallica tai Rolling Stones. Heilun siellä sitten caprihousuissa reppu selässä. Näin entisenä monikansallisen musiikkikanavan työntekijänä voin kertoa, että mikään ei ole pahempi ähky kuin musiikki ja erityisesti huonomusiikkiähky. Sitten siihen vielä päälle kaikki musiikkisönköttäjät.
Elävästi musiikkikanava vuosista on jäänyt mieleen tilanne, kun pipopäinen lököfarkku poika, sellainen yli-innostunut parikymppinen besserwisser ryysii työhuoneeseeni. Kysyy, että olisiko minulla ideaa, kun hän tekee juuri juttua Englannista. Poika tarttisi God save the Queenista vähän rokimpaa versiota. Katson urpoa aika ihmeissäni, sillä on Motörhead paita päällään ja laukussa Sex Pistolsin pinssi. Jeesus näitten määrää.
Toinen ärsyttävä asia, mikä sopii hyvin Minhin viimeisimpään merkintään, on se että menetin toissapäivänä 44 Euroa.
Menin kioskille, ja enkä ihan mihin tahansa kioskille, vaan sellaiselle, missä käyntiä olen harkinnut jo pidempään. (T, sinulle tiedoksi se on juuri se vitun mongo kiska asuntosi vieressä, käynti kielletty!) Kioskin tyyppi on joko Iranista, Irakista tai kurdi. Hän on aina epäystävällinen, ei katso silmiin, ei pakkaa ostoksia pussiin, ei sano kiitos hei jne. Olemme usein miettineet, että emme käy siellä enää, vaan menemme toiselle. Mutta sitten on taas ajateltu, että mistä me tiedämme mitä hirveyksiä tyypille on tapahtunut kotimaassaan ja on siksi niin kummallinen, ehkä kärsii jostain sotatraumasta, ja sitten taas käyty siellä. No nyt ei todellakaan enää ikinä.
Ostin tupakkaa ja kaksi olutta. Olin juuri tullut suoraan pankkiautomaatilta ja minulla oli viidenkympin seteli, ei mitään muuta rahaa. Ojensin setelin maksuksi ja sain takaisin 4
Euroa. Huomautin että annoin viiskybäsen, myyjä sanoi vihaisesti että eikä kun kympin, selitin pankkiautomaatti tilanteen jne. Ei. Annoit kympin. Aloin hermostua ja vaatia 44 euroa takasin, sitten tyyppi vaan häipyi sanomatta mitään takahuoneeseen. Menin ulos ja mietin että soitanko poliisit vai mitä. Päässäni alkoi kiehua ja menin takaisin keskustelemaan myyjän kanssa, hän piileksi verhon takana. Sitten HÄN alkoi uhata poliisilla. Tilanne oli mielenkiintoinen.
Kysyin sitten viimeisen kerran, että onko tämä raha sen arvoista, että minä, ystäväni ja kaikki korttelissa asuvat tutut ja tuttujen tutut eivät enää ostaa häneltä? Hän tuijotti lattiaa ja nypräsi kauheaa kultarannekoruaan. Vastasi: Kyllä. Sanoin ahaa ja painelin ulos.
Kaverin luona sitten mietittiin, että mennäänkö hakemaan ne rahat takaisin. Pohdimme ja päädyimme siihen, että antaa asian olla. 44 Euroa on liian vähän, kun miettii että alkaa tukkanuottasille jonkun Ahmedin kanssa. Vaikka olisi kyllä tehnyt mieli käydä vähintään hajottamassa sisustus.
Olen siis todella tulossa vanhaksi. Minulla on itsehillintää.
27.2.2007
Menen lauantaina kampaajalle
En ole syönyt makeaa yli kuuteen vuoteen. Tästä laskusta jätetään pois kerran vuodessa syömäni yksi korvapuusti.
Siis käytän kyllä sokeria. Salaatinkastikkeeseen sitä tulee melkein aina ripaus, puhumattakoon sokerin määrästä ketsupissa. Mutta suklaa, kakut, jäätelö, karkki, leivokset, keksit, munkit jne. eivät vain enää maistu. Kai minulla muuttui joku hormonitoiminta tai jotain silloin vuonna 2000, koska lopetin makean syömisen kuin seinään. Aluksi kaikki luulivat minun olevan jotenkin sairas, olinhan vetänyt koko ikäni levyn taloussuklaata sekä pari viineriä päivässä. Korvasin sen sitten tosin muulla.
Aloin himota juustoja, hampurilaisia, sipsejä, suolaisia piirakoita, pekonipalleroita ym. suolaisia rasvaruokia. Tokihan olin näitä suolaisia ruokia jo aikaisemmin himonnut, mutta intohimoni alkoi kasvaa. Kun muut söivät kakkua kahvilassa, minä vetelin parmankinkkuviipaleita, oliiveja ja juustotarjottimia nassuun.
Toissa iltana tapahtui jotain kummallista. Tulin illalla kotiin ja Bob oli keittiössä paistamassa lettuja. Pöydässä oli herkkuhilloja, siirappeja ja valkoista sokeria. Bobin tytär, Blondie ahmi niitä jo samaan tahtiin kuin Bob ehti paistaa. Aika normaalia sunnuntai-illan toimintaa, erikoiseksi se muuttui kun minäkin otin letun, kasasin sen täyteen ylimakeaa sokeroitua vadelmahilloa, sokeroin lätyn vielä valkoiseksi, rullasin sen ja aloin syömään. Söin niitä noin seitsemän kappaletta. Pariin lisäsin vielä hillosokeritahnan päälle vaahterasiirappia. Olo oli aika outo, väsähdin ennen kymppiä ja nukuin tauotta kahdeksaan. Eilisen kärsin päänsärystä.
Muihin aiheisiin.
Kaikki varmasti tietävät sen tosiseikan, että kun lainaa tavaroitaan tai asuntoaan muille, melkein aina jotain hajoaa. Sitten siitä ei kuitenkaan viitsi mainita henkilölle mitään, koska eihän kukaan tahallaan mitään hajota.
Ja mitä se jälkikäteen hyödyttäisi, ellei nyt puhuta jostain satojen tuhansien eurojen vahingoista, joita minulle tosin ei voi tapahtua. Kallein omistamani asia on varmaan joku täysin arvoton kadulta löydetty kaappi. Vaikka onhan levyillä arvoa. En saa vähätellä original Miles Davis levyjäni 50-luvulta, puhumattakaan ikivanhasta Motörhead picture vinyylistä. Eli onhan minulla vaikka mitä törkeen hienoa! Nyt kun maallinen mammonani on tässä merkinnässä käsitelty, jatketaan.
Bobin sisko oli käymässä täällä Euroopassa ja lainasi autoa. Hänellä oli ollut varmaan stressaava reissu. Kolme pikkulasta, auto täynnä tavaraa ja se pakollinen ympäri Saksaa ja Ranskaa kiertue. Ulkomailla asuvien tyypillinen synnyinmaareissu. Kaikki sukulaiset ja ystävät on tavattava jne. (Elämäni tarina!)
Eilen illalla lähdimme vasta palautetulla autolla Bonniin Bumerangi-näyttelyyn, olin nauhoittanut uuden Peeping Tom levyn cd:lle kuunneltavaksi, ja kas, auton musiikkilaitteet eivät toimineet. Boxeista lähti sellainen ääni, että katsoimme parhaaksi ohittaa aiheen. Avasin kuitenkin boxit ja tarkistin piuhat. Kaikki päällisin puolin kunnossa. Musiikkia ei vain enää voi kuunnella. No, kyllähän autobaanakin kivasti humisee.
Minä tiedän muuten nyt Bumerangeista melkein kaiken tarvittavan. Hienoja ovat myös "ei takaisin palaavat", lentävät uskomattoman pitkiä matkoja. Ilmojen lämmettessä alan opetella heittoa.
Raportoin oppimisestani heti, kun ilmenee kerrottavaa.
------------------------------------------------------------ (väli)
Viime yönä unissani pyörin taas ympäri kämppää. Havahduin seistessäni keittiössäni. Jokainen unissakävelijä tunnistaa sen kamalan olon. Häpeä ja hämillään. Kata, mene takaisin sänkyyn, mitä helkkaria sä täällä pyörit, sanoin itselleni.
Aamulla taas heräsin siihen, että puhuin ääneen suomea. Olin kuulemma kuullostanut vihaiselta ja erittäin kiukustuneelta. No ei mikään ihme, kyllä vituttikin. Unessa olin juuri lentänyt Suomeen, mennyt mummolaan ja huomannut, että Äiti ja Sisko ovat heittäneet arkullisen ihania 60-luvun mekkojani roskiin. Äiti sanoi, että ne olivat homeessa. Sisko sanoi, että no osta vittu uudet. Olin todella raivoissani. Mutta pitääkö minun mölistä öisin ääneen, se on kamalan noloa, varsinkin jos on yökylässä.
Herättyäni avasin heti vaatekaapin ja aloin tarkistamaan. Huh, se oli vaan unta, kaikki ihanat hippimekkoni roikkuivat nätisti henkareillaan rivissä. Kuin vatupassilla mitattuina!
Rakas nettipäiväkirja, eipä täällä muuta erikoista kerrottavaa. Työ ottaa päähän ja vapaa-aika on minimissään. Kulmakarvojen väliin kohoaa uhkaava finni, jos nyrpistelee nenää, siihen sattuu, eli se taitaa olla sellainen kiva sisäisesti tulehtunut yksilö.
Ystävätär, en ole vieläkään päättänyt mitä puen päälleni lauantain häihin, mutta olisiko sinulla ehkä sellaisia ihania Intiasta tuotuja hindutarroja? Voisin liimata yhden tuon finnin päälle. Mitäs siihen sanot?
Toivotan kaikille herkullista tiistaita. ChaChaCha.
Siis käytän kyllä sokeria. Salaatinkastikkeeseen sitä tulee melkein aina ripaus, puhumattakoon sokerin määrästä ketsupissa. Mutta suklaa, kakut, jäätelö, karkki, leivokset, keksit, munkit jne. eivät vain enää maistu. Kai minulla muuttui joku hormonitoiminta tai jotain silloin vuonna 2000, koska lopetin makean syömisen kuin seinään. Aluksi kaikki luulivat minun olevan jotenkin sairas, olinhan vetänyt koko ikäni levyn taloussuklaata sekä pari viineriä päivässä. Korvasin sen sitten tosin muulla.
Aloin himota juustoja, hampurilaisia, sipsejä, suolaisia piirakoita, pekonipalleroita ym. suolaisia rasvaruokia. Tokihan olin näitä suolaisia ruokia jo aikaisemmin himonnut, mutta intohimoni alkoi kasvaa. Kun muut söivät kakkua kahvilassa, minä vetelin parmankinkkuviipaleita, oliiveja ja juustotarjottimia nassuun.
Toissa iltana tapahtui jotain kummallista. Tulin illalla kotiin ja Bob oli keittiössä paistamassa lettuja. Pöydässä oli herkkuhilloja, siirappeja ja valkoista sokeria. Bobin tytär, Blondie ahmi niitä jo samaan tahtiin kuin Bob ehti paistaa. Aika normaalia sunnuntai-illan toimintaa, erikoiseksi se muuttui kun minäkin otin letun, kasasin sen täyteen ylimakeaa sokeroitua vadelmahilloa, sokeroin lätyn vielä valkoiseksi, rullasin sen ja aloin syömään. Söin niitä noin seitsemän kappaletta. Pariin lisäsin vielä hillosokeritahnan päälle vaahterasiirappia. Olo oli aika outo, väsähdin ennen kymppiä ja nukuin tauotta kahdeksaan. Eilisen kärsin päänsärystä.
Muihin aiheisiin.
Kaikki varmasti tietävät sen tosiseikan, että kun lainaa tavaroitaan tai asuntoaan muille, melkein aina jotain hajoaa. Sitten siitä ei kuitenkaan viitsi mainita henkilölle mitään, koska eihän kukaan tahallaan mitään hajota.
Ja mitä se jälkikäteen hyödyttäisi, ellei nyt puhuta jostain satojen tuhansien eurojen vahingoista, joita minulle tosin ei voi tapahtua. Kallein omistamani asia on varmaan joku täysin arvoton kadulta löydetty kaappi. Vaikka onhan levyillä arvoa. En saa vähätellä original Miles Davis levyjäni 50-luvulta, puhumattakaan ikivanhasta Motörhead picture vinyylistä. Eli onhan minulla vaikka mitä törkeen hienoa! Nyt kun maallinen mammonani on tässä merkinnässä käsitelty, jatketaan.
Bobin sisko oli käymässä täällä Euroopassa ja lainasi autoa. Hänellä oli ollut varmaan stressaava reissu. Kolme pikkulasta, auto täynnä tavaraa ja se pakollinen ympäri Saksaa ja Ranskaa kiertue. Ulkomailla asuvien tyypillinen synnyinmaareissu. Kaikki sukulaiset ja ystävät on tavattava jne. (Elämäni tarina!)
Eilen illalla lähdimme vasta palautetulla autolla Bonniin Bumerangi-näyttelyyn, olin nauhoittanut uuden Peeping Tom levyn cd:lle kuunneltavaksi, ja kas, auton musiikkilaitteet eivät toimineet. Boxeista lähti sellainen ääni, että katsoimme parhaaksi ohittaa aiheen. Avasin kuitenkin boxit ja tarkistin piuhat. Kaikki päällisin puolin kunnossa. Musiikkia ei vain enää voi kuunnella. No, kyllähän autobaanakin kivasti humisee.
Minä tiedän muuten nyt Bumerangeista melkein kaiken tarvittavan. Hienoja ovat myös "ei takaisin palaavat", lentävät uskomattoman pitkiä matkoja. Ilmojen lämmettessä alan opetella heittoa.
Raportoin oppimisestani heti, kun ilmenee kerrottavaa.
------------------------------------------------------------ (väli)
Viime yönä unissani pyörin taas ympäri kämppää. Havahduin seistessäni keittiössäni. Jokainen unissakävelijä tunnistaa sen kamalan olon. Häpeä ja hämillään. Kata, mene takaisin sänkyyn, mitä helkkaria sä täällä pyörit, sanoin itselleni.
Aamulla taas heräsin siihen, että puhuin ääneen suomea. Olin kuulemma kuullostanut vihaiselta ja erittäin kiukustuneelta. No ei mikään ihme, kyllä vituttikin. Unessa olin juuri lentänyt Suomeen, mennyt mummolaan ja huomannut, että Äiti ja Sisko ovat heittäneet arkullisen ihania 60-luvun mekkojani roskiin. Äiti sanoi, että ne olivat homeessa. Sisko sanoi, että no osta vittu uudet. Olin todella raivoissani. Mutta pitääkö minun mölistä öisin ääneen, se on kamalan noloa, varsinkin jos on yökylässä.
Herättyäni avasin heti vaatekaapin ja aloin tarkistamaan. Huh, se oli vaan unta, kaikki ihanat hippimekkoni roikkuivat nätisti henkareillaan rivissä. Kuin vatupassilla mitattuina!
Rakas nettipäiväkirja, eipä täällä muuta erikoista kerrottavaa. Työ ottaa päähän ja vapaa-aika on minimissään. Kulmakarvojen väliin kohoaa uhkaava finni, jos nyrpistelee nenää, siihen sattuu, eli se taitaa olla sellainen kiva sisäisesti tulehtunut yksilö.
Ystävätär, en ole vieläkään päättänyt mitä puen päälleni lauantain häihin, mutta olisiko sinulla ehkä sellaisia ihania Intiasta tuotuja hindutarroja? Voisin liimata yhden tuon finnin päälle. Mitäs siihen sanot?
Toivotan kaikille herkullista tiistaita. ChaChaCha.
24.1.2007
Junamatkailusta
Berliinissä avattiin viime keväänä uusi, kuulemma Euroopan modernein, rautatieasema. En välttämättä halua edes tietää mitä pytinki maksoi. Ei se vähän ollut. Jokapapauksessa, ensi tapaamiseni uuden aseman kanssa oli heikohko, jäänyt myös ainoaksi. Käytän melkein aina idänpuoleista asemaa muutenkin.
Viime helluntaina nautin kylmästä kevätpäivästä eräässä puistossa Berliinissä. Oli vielä pari tuntia aikaa ennen kotiinpaluuta. Koska laukku oli jo mukana, päätin, että hyppäämme Kölnin junaan uudelta asemalta. Pitihän se lasikompleksi luonnossa nähdä. Voin kertoa, että kaunis se ei ole. Sisällä kaikki kiilsi uututtaan, mutta sitä tajusi, että parin vuoden päästä se näyttää, sanoisin, Kampinkeskukselta. Tähän matemaattinen vuosikaava + aikajana, ja saamme myöhemmäksi tulokseksi Pasilan aseman.
Olin laskelmoinut, että oli reilusti aikaa käydä pankkiautomaatilla ja ostaa juotavaa ja syötävää matkaevääksi. Olen aina jokapaikassa liian aikaisin, siksi myös tottunut odottelija. Matka Kölniin kestää ICE:llä noin viisi tuntia.
Astuin asemalle sisään ja löysin infopisteen. Kysyin lähintä pankkiautomaattia. Eivät tienneet. Etsin aika kauan, kunnes löysin pankin. Pankkiautomaatti oli suljettu. Kysyin pankista seuraavaa toimivaa automaattia. Koska tämä ei ollut oma pankkini, en voinut nostaa siellä käteistä. Vastaus oli, että asemalla on vain yksi automaatti, voisin kävellä tai mennä junalla Döberitzer Straßelle. Siellä olisi automaatti. Ahaa. Juna lähtisi vartin päästä. Mahdotonta, en ikinä ehtisi. Hienosti suunniteltu. Kioskilla ei tietenkään voinut maksaa kortilla. Aikaa oli kulunut liikaa, en ehtisi kauppaan.
Minun oli pakko miettä, että mitäs jos olisin vaikka kiinalainen vanha rouva, ensimmäistä kertaa Euroopassa. Se olisi ikävää, mistä vanha kiinalainen täti löytäisi Döberitzer Strasselle? Eikä se infotiskin nuija puhuisi tietenkään englantia, tosin ei varmaan kiinalainenkaan. No mutta kuitenkin. Ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ajattelin, että ei voi mitään, onhan hienossa, erittäin kalliissa junassa ravintolavaunu. En kuole nestehukkaan. Kysyin junassa kondyktööriltä, että missä suunnassa ravintolavaunu on. Ei ole. Tiedustelin sitten, että tuleeko sellainen kärry kenties myymään minulle juomaa. Ei tule. Tämä on erikois ICE juna, kerran viikossa liikennöi juomaton juna Berliinistä Kölniin.
Hannoverin kohdalla kuivahko juna meni rikki. Suuni oli tässä vaiheessa kuin autiomaa. Oli aika ikävää istua kahdeksan tuntia junassa janoisena. No, onhan sitä pahempaakin.
Viime Torstaina Berliinin päärautatieaseman katosta hajosi osia myrskyssä. Koko paikka suljettiin. Infopiste myös. Deutsche Bahnin palvelunumero on maksullinen. Harvemmin kukaan edes vastaa.
Viikonloppuna se suljettiin uudestaan. Nyt kuulemma on taas auki. Saa nähdä kuinka kauan, nythän sataa lunta.
Hienosti rakennettu. Hut ab, liebe Deutsche Bahn.
Tästä tulee mieleeni, kun saavuin vuonna -98 laivalla Helsingistä Travemündiin. Jatkoin siitä matkaa Hannoveriin junalla. Sinä päivänä oli kamala Escheden junaonnettomuus Cellessä. Onneksi en ollut siinä junassa, mutta heti seuraavassa. Matkani kesti tunteja odotettua kauemmin. Se oli hirveä turma.
Vuonna 2002 matkasin taas kerran Berliinistä Kölniin. Bielefeldin kohdalla juna hajosi. Junassa istuttiin tunteja. Matka jatkui bussilla Münsterin asemalle, missä odotettiin kauan. Kioski oli kiinni. Pankkiautomaattia siellä ei olisi ollutkaan. Kölnissä sain taksikupongin, että pääsin kolmelta yöllä kotiin. Vielen dank. Kuponki ei kelvannut taksissa.
Vuonna 2004 matkustin junalla Mannheimista Kölniin. Raiteella oli auto, juna sai siitä ajoissa tiedon, eli mitään onnettomuutta ei ehtinyt tapahtua. Juna joutui kuitenkin peruuttamaan pitkän matkan, koska poliisi tutki paikkaa, missä auto oli. Sitten tuli lumimyrsky ja saimme ilmaiseksi teetä. Se oli palvelua!
Eräänä sunnuntai-iltana viime talvena, minun piti lähteä Blancan luota takaisin kotiin. Olimme kummatkin aika raunioituneita viikonlopun jäljiltä ja ainoa ajatus oli, että pakko kestää vielä pari tuntia junassa, sitten pääsee omaan sänkyyn nukkumaan. Blanca heitti minut Amsterdamin asemalle. Juna saapui ajoissa. Pääsin Saksan puolelle, kun yhtäkkiä juna jarrutti niin, että kaikki lentelivät ympäriinsä. Minuun ei onneksi sattunut. Istuin junassa kolme tuntia, kukaan ei kuuluttanut ensin mitään. Musiikinkuuntelulaitteen patterit olivat loppuneet. Samoin tupakat. Ahdisti.
Sitten ilmoitettiin, että juna on rikki. Vielä uudet pari tuntia odottelua, onneksi ravintolavaunu oli auki, sain juotavaa.
Ja sitten alkoi tapahtua. EVAKUOINTI! Palomies auttoi minut ja laukkuni ulos junasta, kiipesin jotain lankkua pitkin toiseen junaan, mikä kuljetti meidät jollekkin asemalle. Siellä onneksi tapasin mukavan unkarilaisen naisen, jolla oli tupakkaa ja kestimme kaikki loput odottelut ja junien vaihdot yhdessä. Oluen voimalla.
Kaiken tämän syy oli, että joku onneton hyypiö oli keksinyt laittaa junaraiteelle metalliesteen. Oli oikein porannut sen kiinni. Onneksi juna ajoi lumisateen takia normaalia hitaammin tuolla suoralla ja ehti jarruttaa. En ymmärrä miten ne sen näkivät. Ehkä niillä on joku erikois turvallisuuslaite. En tiedä. Pääsimme uutisiin. Onneksi eivät kysyneet minulta mitään. Näytin ihan sekopäiseltä suomalaiselta.
Viime kesänä olin Suomessa. Taas kerran täysin umpiväsyneenä tai jotain sinnepäin. Olin Pendolinossa matkalla Turusta Uuden Musiikin Festareilta takaisin Helsinkiin. Sattumalta ystävät Kölnistä soittivat kännykkääni. Missä sä oot? Istun junassa jossain Salon kohdalla. Ilmastointi on hajonnut, myös juna.
Kuulen miten kaveri puhelimessa sanoo muille, no se istuu junassa. Taustalta kuuluu aijaa. Sepäs erikoista.
Ostin juuri junalipun ensi viikon perjantaiksi. Matkustan taas Deutsche Bahnin ICE junalla Blancan luokse. Bob sanoi tulevansa seuraavana päivänä perässä autolla. Kuulemma parempi. Päästään sitten sunnuntaina takaisin kotiin. Inhimilliseen aikaankin.
Viime helluntaina nautin kylmästä kevätpäivästä eräässä puistossa Berliinissä. Oli vielä pari tuntia aikaa ennen kotiinpaluuta. Koska laukku oli jo mukana, päätin, että hyppäämme Kölnin junaan uudelta asemalta. Pitihän se lasikompleksi luonnossa nähdä. Voin kertoa, että kaunis se ei ole. Sisällä kaikki kiilsi uututtaan, mutta sitä tajusi, että parin vuoden päästä se näyttää, sanoisin, Kampinkeskukselta. Tähän matemaattinen vuosikaava + aikajana, ja saamme myöhemmäksi tulokseksi Pasilan aseman.
Olin laskelmoinut, että oli reilusti aikaa käydä pankkiautomaatilla ja ostaa juotavaa ja syötävää matkaevääksi. Olen aina jokapaikassa liian aikaisin, siksi myös tottunut odottelija. Matka Kölniin kestää ICE:llä noin viisi tuntia.Astuin asemalle sisään ja löysin infopisteen. Kysyin lähintä pankkiautomaattia. Eivät tienneet. Etsin aika kauan, kunnes löysin pankin. Pankkiautomaatti oli suljettu. Kysyin pankista seuraavaa toimivaa automaattia. Koska tämä ei ollut oma pankkini, en voinut nostaa siellä käteistä. Vastaus oli, että asemalla on vain yksi automaatti, voisin kävellä tai mennä junalla Döberitzer Straßelle. Siellä olisi automaatti. Ahaa. Juna lähtisi vartin päästä. Mahdotonta, en ikinä ehtisi. Hienosti suunniteltu. Kioskilla ei tietenkään voinut maksaa kortilla. Aikaa oli kulunut liikaa, en ehtisi kauppaan.
Minun oli pakko miettä, että mitäs jos olisin vaikka kiinalainen vanha rouva, ensimmäistä kertaa Euroopassa. Se olisi ikävää, mistä vanha kiinalainen täti löytäisi Döberitzer Strasselle? Eikä se infotiskin nuija puhuisi tietenkään englantia, tosin ei varmaan kiinalainenkaan. No mutta kuitenkin. Ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ajattelin, että ei voi mitään, onhan hienossa, erittäin kalliissa junassa ravintolavaunu. En kuole nestehukkaan. Kysyin junassa kondyktööriltä, että missä suunnassa ravintolavaunu on. Ei ole. Tiedustelin sitten, että tuleeko sellainen kärry kenties myymään minulle juomaa. Ei tule. Tämä on erikois ICE juna, kerran viikossa liikennöi juomaton juna Berliinistä Kölniin.
Hannoverin kohdalla kuivahko juna meni rikki. Suuni oli tässä vaiheessa kuin autiomaa. Oli aika ikävää istua kahdeksan tuntia junassa janoisena. No, onhan sitä pahempaakin.
Viime Torstaina Berliinin päärautatieaseman katosta hajosi osia myrskyssä. Koko paikka suljettiin. Infopiste myös. Deutsche Bahnin palvelunumero on maksullinen. Harvemmin kukaan edes vastaa.
Viikonloppuna se suljettiin uudestaan. Nyt kuulemma on taas auki. Saa nähdä kuinka kauan, nythän sataa lunta.
Hienosti rakennettu. Hut ab, liebe Deutsche Bahn.
Tästä tulee mieleeni, kun saavuin vuonna -98 laivalla Helsingistä Travemündiin. Jatkoin siitä matkaa Hannoveriin junalla. Sinä päivänä oli kamala Escheden junaonnettomuus Cellessä. Onneksi en ollut siinä junassa, mutta heti seuraavassa. Matkani kesti tunteja odotettua kauemmin. Se oli hirveä turma.
Vuonna 2002 matkasin taas kerran Berliinistä Kölniin. Bielefeldin kohdalla juna hajosi. Junassa istuttiin tunteja. Matka jatkui bussilla Münsterin asemalle, missä odotettiin kauan. Kioski oli kiinni. Pankkiautomaattia siellä ei olisi ollutkaan. Kölnissä sain taksikupongin, että pääsin kolmelta yöllä kotiin. Vielen dank. Kuponki ei kelvannut taksissa.
Vuonna 2004 matkustin junalla Mannheimista Kölniin. Raiteella oli auto, juna sai siitä ajoissa tiedon, eli mitään onnettomuutta ei ehtinyt tapahtua. Juna joutui kuitenkin peruuttamaan pitkän matkan, koska poliisi tutki paikkaa, missä auto oli. Sitten tuli lumimyrsky ja saimme ilmaiseksi teetä. Se oli palvelua!
Eräänä sunnuntai-iltana viime talvena, minun piti lähteä Blancan luota takaisin kotiin. Olimme kummatkin aika raunioituneita viikonlopun jäljiltä ja ainoa ajatus oli, että pakko kestää vielä pari tuntia junassa, sitten pääsee omaan sänkyyn nukkumaan. Blanca heitti minut Amsterdamin asemalle. Juna saapui ajoissa. Pääsin Saksan puolelle, kun yhtäkkiä juna jarrutti niin, että kaikki lentelivät ympäriinsä. Minuun ei onneksi sattunut. Istuin junassa kolme tuntia, kukaan ei kuuluttanut ensin mitään. Musiikinkuuntelulaitteen patterit olivat loppuneet. Samoin tupakat. Ahdisti.
Sitten ilmoitettiin, että juna on rikki. Vielä uudet pari tuntia odottelua, onneksi ravintolavaunu oli auki, sain juotavaa.
Ja sitten alkoi tapahtua. EVAKUOINTI! Palomies auttoi minut ja laukkuni ulos junasta, kiipesin jotain lankkua pitkin toiseen junaan, mikä kuljetti meidät jollekkin asemalle. Siellä onneksi tapasin mukavan unkarilaisen naisen, jolla oli tupakkaa ja kestimme kaikki loput odottelut ja junien vaihdot yhdessä. Oluen voimalla.
Kaiken tämän syy oli, että joku onneton hyypiö oli keksinyt laittaa junaraiteelle metalliesteen. Oli oikein porannut sen kiinni. Onneksi juna ajoi lumisateen takia normaalia hitaammin tuolla suoralla ja ehti jarruttaa. En ymmärrä miten ne sen näkivät. Ehkä niillä on joku erikois turvallisuuslaite. En tiedä. Pääsimme uutisiin. Onneksi eivät kysyneet minulta mitään. Näytin ihan sekopäiseltä suomalaiselta.
Viime kesänä olin Suomessa. Taas kerran täysin umpiväsyneenä tai jotain sinnepäin. Olin Pendolinossa matkalla Turusta Uuden Musiikin Festareilta takaisin Helsinkiin. Sattumalta ystävät Kölnistä soittivat kännykkääni. Missä sä oot? Istun junassa jossain Salon kohdalla. Ilmastointi on hajonnut, myös juna.
Kuulen miten kaveri puhelimessa sanoo muille, no se istuu junassa. Taustalta kuuluu aijaa. Sepäs erikoista.
Ostin juuri junalipun ensi viikon perjantaiksi. Matkustan taas Deutsche Bahnin ICE junalla Blancan luokse. Bob sanoi tulevansa seuraavana päivänä perässä autolla. Kuulemma parempi. Päästään sitten sunnuntaina takaisin kotiin. Inhimilliseen aikaankin.
19.1.2007
Selviytymistarina
Täällä taas! Olen hengissä. Ikävää jos miljoonat lukijani menettivät yöunensa, se ei kuitenkaan ollut turhaa. Yö oli täynnä vaaroja.
Kölnin kirjeenvaihtajanne aka KK sai kotiinkuljetuksen panssariautolla. Kotiovella ovenkarmissa roikkuessaan, hän huomasi unohtaneensa avaimen työpaikalle. Tuumasi hetken, kutsui suomenkielellä Saatanaa, joka ei kuitenkaan saapunut. Hän, tuo vartalonsa kimmoisaksi venytellyt gepardi, kipitti ja loikki valopylväästä liikennemerkkiin, roikkui välillä ikuisuuksia porttikonkien rautaristikoista kiinni pidellen.
Jos jossain voi osallistua Liikennemerkkien, parvekeistutusten sekä muun rekvisiitan väistely-kipailuun, olen perfektionistisen vähättelevään tyyliini varma, että KK olisi selvä voittaja.
Lennettyään suoraan baariin sisään, laskeutui hän taitavasti baarijakkaralle kyynärpäät tiskillä-asentoon ja sytytti savukkeen.
Baarihenkilö BH kysäisi että mikä hätänä Babydoll? Tässä vaiheessa KK oli henkisesti jotenkin väsynyt, tilasi suurimman tuopin täyteen ihastuttavaa bayerilaista Weizen olutta. BH ei ollut myrskyä huomannutkaan. KK ihmetellen, että eikö BH ole käynyt ulkona tai ihmetellyt hajonnutta ikkunaa, sitä kiinni teipatessaan. Ei ollut. Vähän tuulista kuulemma.
Myöhemmin Bob saapui paikalle soutaen. KK oli tässä vaiheessa nauttinut jo monenlaisia olutsortteja sekä testaillut eri snapseja. Grasowka vodkan testivaiheessa kannattaa olla tarkkana, KK tiesi. Niistä huumaantuneena, hän tarjosi harhaisille kanssajuopoilleen viisaita ajatuksiaan selvällä saksankielellä. Ey boo hey isch bin völlisch beschoffen
Bob, tuo kalju ritari, uhmasi tuulta ja atleettimaisin ottein, hän vahvoilla käsillään kantoi väsyneen suomalaisen reportterin sänkyyn. Sanoi vielä, että pese naamas, mutta KK ei enää kuullut, hän oli nukahtanut ja unessa matkusti ilmalaivalla yli Transilvanian vuorten.
Kölnin kirjeenvaihtajanne aka KK sai kotiinkuljetuksen panssariautolla. Kotiovella ovenkarmissa roikkuessaan, hän huomasi unohtaneensa avaimen työpaikalle. Tuumasi hetken, kutsui suomenkielellä Saatanaa, joka ei kuitenkaan saapunut. Hän, tuo vartalonsa kimmoisaksi venytellyt gepardi, kipitti ja loikki valopylväästä liikennemerkkiin, roikkui välillä ikuisuuksia porttikonkien rautaristikoista kiinni pidellen.
Jos jossain voi osallistua Liikennemerkkien, parvekeistutusten sekä muun rekvisiitan väistely-kipailuun, olen perfektionistisen vähättelevään tyyliini varma, että KK olisi selvä voittaja.
Lennettyään suoraan baariin sisään, laskeutui hän taitavasti baarijakkaralle kyynärpäät tiskillä-asentoon ja sytytti savukkeen.
Baarihenkilö BH kysäisi että mikä hätänä Babydoll? Tässä vaiheessa KK oli henkisesti jotenkin väsynyt, tilasi suurimman tuopin täyteen ihastuttavaa bayerilaista Weizen olutta. BH ei ollut myrskyä huomannutkaan. KK ihmetellen, että eikö BH ole käynyt ulkona tai ihmetellyt hajonnutta ikkunaa, sitä kiinni teipatessaan. Ei ollut. Vähän tuulista kuulemma.
Myöhemmin Bob saapui paikalle soutaen. KK oli tässä vaiheessa nauttinut jo monenlaisia olutsortteja sekä testaillut eri snapseja. Grasowka vodkan testivaiheessa kannattaa olla tarkkana, KK tiesi. Niistä huumaantuneena, hän tarjosi harhaisille kanssajuopoilleen viisaita ajatuksiaan selvällä saksankielellä. Ey boo hey isch bin völlisch beschoffen
Bob, tuo kalju ritari, uhmasi tuulta ja atleettimaisin ottein, hän vahvoilla käsillään kantoi väsyneen suomalaisen reportterin sänkyyn. Sanoi vielä, että pese naamas, mutta KK ei enää kuullut, hän oli nukahtanut ja unessa matkusti ilmalaivalla yli Transilvanian vuorten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
