SOMMERPAUSE

Kiitoksia kaikille edellisen kirjoituksen kommentoijille, ne ilahduttivat. Vatsa voi jo paljon paremmin ja menen sinne tähystykseen vasta kesäloman jälkeen.

Katapultin laaja toimituskunta jää nyt kesätauolle. Toimituskunnan aktiivinen työpanos ei ole varmaankaan tässä julkaisussa näkynyt, mutta kulissien takana on ollut stressaava kevät ja kesä. Päätoimittajanne Kölnin Kuulantyöntekijä puolisoineen hyppää autoon ja suuntaa heti nyt just ihan pikemmiten kohti Lontoota. Matkaryhmän olisi tarkoitus päätyä sitten erinäisiä reittejä pitkin Etelä-Ranskaan. Hitaasti ja nautiskellen.
Paluu hehkeään arkeen on odotettavissa joskus Elokuussa.

Siihen asti hei hei, nauttikaa kesästä ja käyttäkää paljon verkkaripukuja!

(Toimituskunta pahoittelee kaikkia ei-lähetettyjä hää-, syntymäpäivä-, lapsen syntymä onnitteluja. Myös lukuisista vastaamattomista meileistä tässä tämä kirjallinen jokaiselle henkilökohtainen anteeksipyyntö.)

Onnellista tätä vuotta rakkaat lukijat!

Siinä minä olin, eräässä suomalaisessa kirjapuodissa kyselemässä Saaran perään, kun tajusin, että Helsingissä saa kaupoissa erittäin hienoa palvelua. Ihan kuin olisin eri planeetalle tupsahtanut täältä Kölnin byrokratialasta. (Luin juuri Tiinan blogista kirjoitusongelmaisista, liityn heti sanapropleemajärjestys-kerhoon) Saaraa ei suureksi harmikseni löytynyt, mutta tarkat kellonajat ja kordinaatit sain, ne olivat tosin liian myöhäisiä ottaen huomioon lähtöpäiväni.
Ensin riivasin Akateemisen kirjakaupan naisia kummilla kysymyksilläni. Murakamin kirjoja etsin suomeksi, Muumeja Saksaksi, Austeria englanniksi sekä Tatun ja Patun Suomea ranskaksi. Melkein mitään ei löytynyt, mutta palvelun nopeus ja ystävällisyys olivat huipussaan. Ihan kuin näiden myyjien intohimona olisi ollut minun auttamiseni. Ostelin sitten muita juttuja.
Suurin kiitos lähtee Kodin Anttilaan, minä olin se hattupää, joka riivasi siellä muumimukien vaihtamisella ilman kuittia. "Äiti sekoitti Hattivatit Nipsuun". Luulen että tunsin myyjättären jostakin vuosien takaa, mutten ole varma.
Jokainen Alepan reissu, VR:n matka ravintolavaunussa unohtamatta hauskoja kondyktöörejä, R-Kioski käynnit jne. saivat minut ihan liikuttumaan ystävällisyydessään. En ole tottunut tämmöiseen. Kyllä siis Saksassakin osataan, mutta herttaisuus on ihan eri liigaa. Ainiin ja lentokentällä vasta huippua olikin! Pikku stokkan myyjät olivat niin kivoja, että mietin mikä lääkitys heillä on, haluaisin samanlaisen!
Ja jos kaikki Helsingin silmälasikauppojen myyjät alkoivat hermostua pariskuntaan (Ei siis päällepäin näkynyt), jossa nainen istui kypsän näköisenä sohvalla valittamassa, että voidaanko pliis lähteä ja mies sovittaa kaikki/kaikkien putiikin/putiikkien aurinkolasit läpi, niin terveisiä, me ne vaan oltiin! Puoliskollani on ostomania ja en voi sille mitään, se tekee minutkin hulluksi! Yhtä helvettiä mennä miehen kanssa kauppoihin. (Turha väittää, että naiset vaan shoppailevat, ei pidä paikkaansa.)

Suomessa oli kivaa, koko kaksi viikkoinen meni kuin siivillä. En ottanut yhteyttä melkein keneenkään, puhumattakan bloggaajista, keitä olisin niin mielelläni nähnyt, mutta ei voi mitään, ensi kerralla sitten. Ja olenhan minä enemmän teidän kanssanne tekemisissä, kuin vanhojen ystävien. Oharin kanssa sentään puhuin puhelimessa, sniif.

(Milla rakas Magiani)

Järkytyksekseni myös huomasin, että suuntavaistoni on alkanut pettämään, en löytänyt Flemarilta Veeruskaan ja jouduin soittelemaan puheluita. Miten voi olla mahdollista, että korttelit jotka on ennen tuntenut kuin omat taskunsa, alkavat sekoittua päässä puuroksi? Etelässä en sentään harhaile, mutta heti kun lähden Pitkänsillan toiselle puolen, alan sekoilla. Ikävää.

Kiitoksia kaverille asunnosta. Tyyppi lähti muille maille ja meille heitettiin avaimet kouraan. Yksiön ikkunasta näkyi Tuomikirkko ja Sörkän satama. Kruunuvuoren selkä aamuauringossa, olin ehtinyt unohtaa tuon kauneuden. Jäänmurtajilla oli loma. Helsinki on niin pirun kaunis, Krakovakin heikkenee sen vierellä.





Olimme ensimmäisen viikon maaseudulla. Metsässä saa kumman hienosti henkeä! Ei toinenkaan viikko pelkkää kaupunkia ollut, Helsingistä kuin löytyy ihanan vihreitä (Joulukuussa siis lumisia, paitsi nykyään) kortteleita kuten esim. Suomenlinna. Olipas tuulista.

Nonni, nyt loppuu tämä blogi teksti ihan tykkänään, lähden pelaamaan pokeria! Se on moro, palaillaan!

Manic Monday (jaiku)

Uutta!! Huomioikaa englanninkieliset otsikot!

Puolassa kesällä, nukuin tällä niityllä.

(Sekosin säkeissä)

SONIC LOVE

Hieman kateellisena olen lueskellut blogeja, missä kaikissa kerrotaan, että blogipikkujouluissa oli niin mukavaa. Joku kerta liityn vielä seuraan.
Paljon bloggajia keidät haluaisin tavata. Joistakin minulla on jopa epäilys, että ehkä tunnen heidät jostain vuosien takaa. En nyt kuitenkaan sano tästä enempää. Ehkä myöhemmin.

Olen saanut osakseni kohteliaisuuksia. Siitä tulee hyvälle mielelle.
PA kirjoitti „Myös Minh oli mukavaa tavata viimein. Ei liene kauhean yllättävää, että hän toi mieleeni Katan."
Ja vielä toinenkin. Sen kirjoitti Herra Alamäki. Jos ikinä tunnen ryhmään kuulumattomuutta, voin aina muistuttaa itseäni PA-Possesta.

Mutta ei minun perjantaini kuitenkaan ankea ollut. Istuin kuusi tuntia autossa matkalla Berliiniin. Olin ns. tunnelmassa mukana. Minä pelkääjänpenkillä huolehdin hyvästä musiikista, takapenkki ojenteli juotavia.
Nukahdin matkalla. Se oli outoa, olin nimittäin juuri laittanut uuden “THE OTHERS aka 22PP Monochromeset” levyn soimaan. Siinä siis Pistepirkot soittavat covereita. Unessa olin jonkun Top of the Pops tai muun vastaavan ohjelman takahuoneessa ja minun piti haastatella kyseistä bändiä. Sitten joku epäkohtelias nainen ilmoitti minulle, että saan vain yhden kysymyksen. Mietin paniikissa että mitä ihmettä kysyn?! Kysyin sitten, että miten ihmeessä olette onnistuneet soittamaan Ramones coverin niin hyvin, että aksenttikin on ihan sama kuin Joey Ramonesilla? Kaiki tuijottivat minua sanomatta mitään, olisin mieluiten vajonnut johonkin maakuoppaan.
Heräsin ja tajusin, että levy oli loppunut ja autossa soikin oikeasti Ramones.
Olin loppumatkan aika tokkurainen.


Berliinissä oleiltiin baareissa. Oli kivaa. Pelaamme paljon tätä jalkapallopeliä.

Lauantaina pyörin kaupungilla ja tapasin ihania ystäviä, ketkä ovat juuri muuttaneet Helsingistä Berliiniin. Oli mukava nähdä ja puhua suomea.
Tässä on heidän koiransa Palmu. (Palmulla on murrosikä.)

Lauantai-iltana oli koko reissun kohokohta. Menimme Sonic Youth konserttiin.

En ole kykenevä kirjoittamaan siitä arvostelua tai muutakaan rapoa. Se nyt vaan on niin Sonic Youth. Kim Gordon tanssi kuin Jumalatar. Kylmät väreet. Olen nähnyt bändin nyt kolme kertaa, keikan jälkeen sanon aina vaan jotain älykästä kuten wow tai no huhhuh. Niin, ja ne palasivat 4 kertaa lavalle. Kolmannen kerran jälkeen olivat hallissa jo valot päällä, sekä musiikki soi. He tulivat sittenkin vielä kertaalleen. Soittivat My Friend Goon, ellen väärin muista, tässä vaiheessa olin kai melkein jo menettänyt järkeni.

Loppu viikonloppu hengailtiin saksalaisen Ystävän asunnossa ja kuunneltiin levyjä. Ulkona satoi ja kamiinassa paloivat puut.

Ennen psykoosiin vaipumista pyöri lautasella Queens of the Stoneage. Kamalan pölyinen levysoitin.

Nyt olen taas työpaikalla. Hiukan heikossa hapessa. Kai tämä kohta taas tästä. Illalla on työpaikan Joulujuhlat. Että mitenköhän huomenna.

Joulua odotellessa.