Musiikkia perjantai-iltapäivään

Joitakin biisejä on joskus pakko kuunnella ihan tauotta. Tällä viikolla rakastan erityisesti näitä:

Tämä toimii aina.



Pakko heilua.



Leysoittimessa hiukan rokkaavampi kuin tämä akustinen, mutta en löytänyt muuta. Niin ihana.



Tässä The Libertines nostalgiaa.



Ja tämäkin helmi vielä....




...pakko varmaan laittaa tänään illalla jotain punaista tanssikenkää jalkaan!

Viikonloppua kaikille!

Ulkosuomalainen kuuntelee hittejä

Olen viimeiset neljä päivää kuunnellut suomalaista musiikkia. Olen kuunnellut kaikkea mahdollista mitä en ole kuunnellut ikuisuuksiin!

Kaivoin laatikosta loistavan Hittimittari samplerin. Tässä on esim. Neumannin "mennään hiljaa markkinoille", "Kivenä kengässä" Eppu Normaalilta, Juice Grand Slamin "Pyhä toimitus" jne.



Hassua miten sitä osaa kaikki biisit ulkoa vaikka niitä ei ole kuullut ikuisuuksiin. Eppu Normaalilta sitä vaan automaattisesti osaa kaiken. Olen myös kuunnellut Dingoa, Carolaa, Kirkaa, Muskan "kirjoita postikorttiin" (parasta!!!) ja ties mitä.
Tapani Kansa on kuningas ja häneltä kuuntelin levyä "Betonimylläri", mikä sisältää Lauri Viidan runoja Heikki Sarmannon sävellyksinä. Mutta Tapanilla on myös loistava diskolevy "Rokkivaari Hotanen", missä on mahtava Tom Jones henkinen versio kipaleesta "House of the rising sun". Vähänkö Tapsa on ollut komea! On siis varmasti vieläkin, mutta nämä vanhassa vinyylissä olevat kuvat ovat huippuja.


Don Huonojen "keltaisessa talossa" on itkettävän ihana. Olen myös pillittänyt kuunnellessani Neljän Ruusun "matka on syvää" sekä J. Karjalaisen "mä käännyn hiljaa pois".

Sitten siirryin popista lapsuuden lempparilevyyn. "Onnen Aika", säveltäjänä taas Sarmanto ja laulajana iki-ihana Maija Hapuoja kuka laulaa Pentti Sarikosken runoja. Kaunis! Lapsena pyörin aina tämän levyn soidessa kuin hyrrä ympäri olohuoneen lattiaa.


Nyt olen siirtynyt keittiöön internet-radion viereen ja voin kertoa kaikille Radio Helsingin kuuntelijoille, että aina kun Lasse Kurki sanoo, "Kata juuri kysyi..." tai "Kata tässä juuri kirjoitti"... niin se olen minä! Rakastan "Rakkaudesta" ohjelmaa ylikaiken!

Sniif. Voi kun maailmassa on kaikkea niin ihanaa.

Suuri Pakkaus Spesiaali

Kirjoitettu Lauantaina 07.10.07.

Mieluista asuntoa ei ole vielä löytynyt. Täytyy nyt kuitenkin pakata, koska täältä pitää häipyä. Ei hätää kuitenkaan, meillä on säilytysvarasto ja voimme asua väliaikaisesti eräässä kalustetussa pikku asunnossa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään seksikkäin vaihtoehto, joten toivon edelleen parasta.


Päivän ohjelma: Kirjahylly. (Kuulun Lundia-ihmisiin)



Puolisen tuntia jaksoin intensiivipakkausta, sitten muistin että inhoan pakkaamista. Aloin mukamas pakkaamaan cd-levyjä. Sitten innostuin kuuntelemaan levyjä mitä en ole kuunnellut MONEEN vuoteen. 90-luku muistelua. Aloitin siis penkomisen.

Kirjahylly näyttää ne niin helpolta, mutta joka kirjan päällä on papereita, valokuvia, osoiteläpysköjä, siellä täällä pinssejä, koristejuttuja, muistoja, loputtomasti purkkeja ja kirjojen välissä lisää valokuvia ja sälää. Mihin ne? Pitää hankkia pakkausmateriaalia särkyville. Mistä jatkaa?

Kokosin teille kesken hyllyn purkamisen näistä ysäri kuuntelemistani cd:stä tornin nojatuoliin. (Kuva todella epätarkka, mutta jos levyt tuntee, niin ne tunnistaa)




Björk - Post. Outoa, rakastin tuolloin vuonna 95 tuota levyä. Nyt se ärsytti niin kauheasti. En vain enää siedä Björkin ääntä. Ehkä sitä on kuullut liikaa.

White Zombie - Astro Creep 2000 on yksi maailman hienoimmista autolla-ajolevyistä. Mieluiten kesäinen moottoritie ilman nopeusrajoituksia ja alla semmoinen vuoden 72 Chevy El Camino. "So we turn up the rock and we roll...". (Tunnen pienoista haikeutta, kaikki ne ihanat kesäyöt ja kundit, mutta se Camino...)

Kyyria - Blessed Ravings. Levy lähtee roskiin. Dikkasin siitä
vuonna 94 tai jotain. Nyt lähinnä häpesin.

Pixies - Trompe le monde. No mikäs siinä. Hurmaava kuten aina. Pixies on Pixies ja itseasiassa mietin, että miksi minulla ei ole tätä vinyylinä. Laitan hankintaan.

Rage against the Machine. En muista mitä muita levyjä tuli v. 92 ulos, mutta tämä oli oli varmasti sen vuoden parhaita. Pakkaaminen keskeytyi pahasti, koska oli pakko hyppiä sohvalta pöydälle jne. Tartteekin kuunnella taas useammin.

Helmet - Betty. Helmet on yksi minun top 15 All Favourite bändeistä. Raskas ja hidas. Tämä levy kai mullisti aikoinaan maailmani.

Pantera - The great Southern Trenkill on hieno, mutta ei lähellekkään niin hyvä kuin esim. Vulgar display of Power. Vuonna 94 hengasin Sepultura pipo päässäni, liittyy jotenkin samaan aikakauteen.

Sonic Youth - Goo. No tämä on ihan yhtä ajankohtainen nyt kuin silloinkin. Meinasi taju lähteä viime Sonic Youth keikalla kun Kim Gordon tanssi lavalla My friend Goon tahtiin.

Pakkaus ei siis oikein edistynyt, koska minähän oli pakkaamassa kirjahyllyä, en cd-levyjä.

Asiaa auttoi sitten uusi PJ Harveyn kaunis White Chalk. Tässä se pyörii kauniisti rakkaalla DENONillani.



Ja kas vaan.

Nyt lähden ulos. Hei täältä!

Edit. Eikun lähdin, nyt on jo Tiistai. Kiitos teknisestä tuesta Saaralle ja Sun Äitilles!

Sukkahousut ihanaa*

Prospero haastaa kertomaan, mitä omaan soittimeen on ladattu tai mitkä levyt nyt muuten vain ovat viime aikoina tiuhaan soineet..

Kerron tässä ne levyt, mitkä lojuvat tällä hetkellä olohuoneen lattialla soittimen edessä. Niitä ei ole kuin kolme.

1. Holly Golightly and The Brokeoffs: You Can't Buy A Gun When You're Crying

Ostin tämän tuossa kuukausi takaperin (olin odottanut tätä kuin raskaana oleva nainen lastaan) ja se on soinut todella paljon. Kaupasta kotiin tultuani ärsyynnyin, koska siinä oli likaa ja naarmu, yritin soittaa levykauppiaalle, että haen toisen, mutta hän oli jo ehtinyt lähteä kotiin. Laitoin sen sitten pyörimään ja se soikin hienosti ja kiukkuni rasvakäpälä-asiakkaita kohtaan laantui.
Tässä taas huomataan Hollyn lauluntekijälahjat. Se on melankolisen hieno ja erittäin blues henkinen. Hauska kuulla taas Hollyn laulavan miehen kanssa. Tässä siis Brokeoffs herra Lawyer Dave. Wild Billy Childish ajoista on kulunut kauheasti aikaa.

2. All Smiles: Ten readings of a warning


All Smiles on Grandaddy yhtyeen jäsen. Minulla oli kauhea ikävä uutta Grandaddy levyä, mitä ei ole tulossa ja sitten Bob äkkäsi tämän netistä ja tilasi CD:n. Kaunista poppia mikä sopii herkistelyyn tai käyttämään uutta mikrokuituliinaani. (Se toimii!!! Kaikki pölyt hävisivät!!!)

3. Murder City Devils: In name and blood

HooCeetä vuodelta 2000. Levy oli jäänyt viideksi vuodeksi unholaan. Löysin sen ns. uudelleen. Kappale „Somebody Else's Baby“ murskaa sydämeni aina vaan uudestaan. Kliseistä, mutta Murder City Devil tyyliin huudettuna ah niin romanttisen kamalan ihanaa.
„I woke up, in someone else’s arms, but I was dreaming I was dreaming of you, I woke up in someone else’s bed, and I was dreaming“

Bändihän todella lopetti jokunen vuosi sitten. Eräs ystäväni on niin FANI, että lensi R.I.P. keikalle Los Angelesiin. Olin kateellinen. En ikinä ehtinyt nähdä heitä livenä. Kuulemma aina lavalla murtui luita tai joku valui verta. Siis vahinkoja sattui. Rrrrakastan.

Päivän uutiseen.
Benrope valisti minua kertomalla, että tänään on merkkipäivä. Nailonista valmistetut sukkahousut tulivat Ameriikoisssa tasan 67 vuotta sitten myyntiin.
Mikä loistava aihe juhlaan! Minä aion juhlistaa tätä päivää lähtemällä sinne suomalaisen bluegrass bändin keikalle. Jaloissa tietenkin sukkahousut (varmaa hennes laatua!) sekä ne hienot The Saappaat. Tukkaan vielä lisää B52's voluumia, bepantenia huuliin ja eikun juhlimaan ihania sukkahousuja!

Rakkaat kanssasisaret ja veljet. Mukavaa sukkahousujen Ameriikassa myyntitulon merkkipäivää.

(Wolfordit pitää pestä käsin tai pesupussissa)

*Otsikko on varastettu Minhin vanhemmasta merkinnästä. Buuuaaah.

Edit. Minh linkki hajosi eräästä syystä. Blogger kieroilee, tai sitten minä.

Merkintä kiinnostaa vain musiikin suurkuluttajia

Kuuntelin aamulla Helsinkiläisen bändin Superchristin ensimmäistä levyä ja ajattelin että uusimman voisin ostaa. Tapanani on ostaa suomalaisten bändien levyjä, ihan kannatuksena. On tietysti myös ihan mukavaa myös, jos niitä ilmaantuu postilaatikkooni yllärinä. Jätkät hei hint hint...
Pyörin tässä sitten ympäri nettiä ja ajattelin, että jos kerran jotain tilaan, niin voisin ostaa muitakin. Minusta tuli tosi patriootti ja päätin haluta myös uuden Hypnomenin, vanhan Liekin, viimeisimmän Magyar Possen (en ymmärrä miksei minulla ole sitä?), pari puuttuvaa Circleä ja miksi en tutustuisi Reginaan.

En löydä yhtäkään paikkaa netistä, mistä voisi ostaa kätevästi suomalaisia levyjä!? Ärsyttävää. Ja todella naivi kysymys jota jankkaan vuodesta toiseen, miksei mitään saa vinyylinä? Juu juu tiedän, liian kallista blaablaa.
Katsoin Stupido Shopin hintoja ja Hypnomenin uusi cd maksaa 18,90€. CD! Miten yksi CD voi maksaa noin paljon?! Olen kai hiukan pihalla suomen hintatasosta, mutta tuo oli jotenkin liikaa.

(En todellakaan ihmettele, että ihmiset imuroivat netistä ilmaiseksi, vaikka en sitä kyllä itse kaikenkaikkiaan hyväksy. Tai mitä hyväksy, sanotaan näin, että kukin tehköön mitä tekee, ei minulla ole mitään periaatteita. Onhan se hauskaa jos joku polttaa minulle levyn. Hmm.)

Joka tapauksessa 18,90€, vinyylistä sen maksaisin. Tuo kyseinen kauppa on muutenkin ihan paska. Kävin siellä vuosi sitten ja toimin kuten aina levykaupoissa. Keräsin kasan kiinnostavia levyjä ja sanoin ystävällisesti että haluaisin kuunnella niitä. Tämä ei käynyt! En kai minä nyt osta levyä kuuntelematta jumankauta!
Siis en jäänyt kyselemään, että onko aina näin, vai oliko just joku sähkökatkos meneillään vai mitä.
Yksi suomalainen kauppa mistä tykkään on Lifesaver, siellä on erittäin ystävällinen palvelu, valitettavasti ei vaan minun tyylistä musiikkia. Mutta olen hakenut sieltä näitä uudelleen painettuja vanhoja suomi jazz levyjä.

No joo, cd:nä sitten, kuka tuntee hyvän nettikaupan vai mistä voisi tilata eri levy-yhtiöitten levyjä samanaikaisesti?

Tässä muuten linkki minun vakiokauppaan GREEN HELL RECORDSiin, jos en jaksa juosta ulkona, täältä voi tilata Johnny Cashistä Crampsiin tai Nebulasta Yeah Yeah Yeahsiin vinyylinä kätevästi kotiin. Suosittelen, sivut tosin saksaksi.

Vai pitääkö minun odottaa seuraavaan Suomen reissuun?

(siis aivan sekava merkintä, puhun tänään jotain aivan kauheaa mitäettätuotaniinkunettäettä-suomea)

Perhosia mahassa

Rakkaat Ystävät,

kerron nyt tässä lyhyesti teille, että miksi en ole vastannut meileihin, päivittänyt blogia tai ehtinyt puhua puhelimessa. On ollut hiukkasen puuhaa.

Pääsiäisen jälkeen tapahtunutta:

Heräsin hirveään krapulaan Helsingin Sörnäisissä sijaitsevasta asunnosta pääsiäismaanantaina. Olin hillunut koko yön ulkona, ensin Hidria Spacefolkin keikalla Semifinalissa ja sitten Tavastialla, ja sitten jossain. Vantaan lentokentällä sain jonkun maanisen kohtauksen ja ostin sen pikku Stokkan melkein tyhjäksi ruuasta.
Illalla saavuttuani Kölniin, en ollut enää mitenkään krapulainen, vaan ihan kauheassa kännissä.
Tiistaina saavutin koomapsykoottisen olotilan ja aloimme pakkaamaan. Pakkasimme pari viikkoa. Toissapäivänä oli muutto.
Nyt Bob asuu minun pikku kämpässäni, hänen omaisuutensa on eräässä kellarissa, minkä vuokrasimme.

Nämä kaksi viikkoa olen ollut todella ahkera.

A ] Olen ma-pe töissä väh. klo 10-19
B ] Vapaa-ajalla olen pakkauksen ohessa raivannut koko vaatekaappini sisällön. Vienyt kodittomien auttamispaikkaan kahdeksan jätesäkillistä vaatteita ja heittänyt pois noin 15 paria kenkiä. Lajitellut huivit, hatut, laukut, korut ym. krääsät ja päätynyt taas siihen kauheaan tosiasiaan, että olen kuin joku hullu keräilijä hamstraaja. Olen luopunut massoittain maallisesta krääsästä, ja voin kertoa, että se tekee sielulle hyvää. Paljon parempaa kuin paasto tai joku retriitti.
Nyt kaapeissa on tilaa miehenkin jutuille, siellä voi jotenkin paremmin hengittää. Bob on ripustellut koko vaatekaappini täyteen laventelia. Hän sulloi tuotta yrttiä kankaisiin nenäliinoihin, solmi ne kauniisti narulla kiinni ja nyt huomaan että koko asuntoni ja myös työhuoneeni tuoksuu laventelille. Ilmeisesti kuljetan tuota tuoksua vaatteissani mukanani. Miellyttävää, toivottavasti myös muille. (Herranjumala, toivottavasti en löyhkää jollekkin aromaterapialle!)

Näistä toimista huolimatta olen ehtinyt rampata Stadionilla jalkapalloa katselemassa. SC Freiburg kukisti oman joukkueeni FC Kölnin 3-0.

Olen käynyt konserteissa. Parhaana mainittakoon Murder by Death , jonka nimi kuullostaa ihan hc:lta, mutta sitä se ei ole. Tummanpuhuvaa melankolista rokkia. Toi jotenkin mieleen Madrgadan . Ei levyllä, mutta livenä.
Kehun tässä hiukan itseäni ja kerron, että minulla on aika nuoresta asti ollut hyvä vainu musiikin suhteen. Jos käyn jossain maaseudun nuorisotalossa katselemassa bändejä, tiedän yleensä aina, keistä tulee kuuluisia. Näin on käynyt mm. Mando Diaon kanssa. Muistan kuinka he soittivat kouralliselle tyyppejä jossain ties missä, ja nyt täyttävät kaikki isot paikat.
Murder by Deathista puuttuu tosin tuo ruotsalaisten elvistely-tsexikkyys, mutta niistä tullaan vielä paljon kuulemaan. Varmasti.

Olen saanut asioita hoidettua, mitkä olisin halunnut tehdä aikoja sitten.

Tehnyt ensimmäistä kertaa tänä keväänä parsaa.

Saanut hankituksi hienolle suomalaiselle bluegrass yhtyeelle Jussi Syren & the Groundbreakers , keikan Kölnistä. En ole ihan tyytyväinen klubiin, olisin halunnut parempaan paikkaan, mutta myöhemmin, nyt näin.

Tehnyt työhuoneessa kevätsiivouksen ja lähettänyt lastenkotiin laatikoittain promolevyjä. Hankkinut uusia kasveja. Kummaa miten sitä rojua kertuu sinnekkin, siis tännekkin, täällähän minä työajalla bloggaan. Löysin vanhoja kesälomakuvia, kauan etsimäni talvisaappaat sekä "hukkuneita" tärkeitä papereita. Työhuonetta siivotessa sen oikein tajuaa, että kuinka sitä viettää töissä enemmän aikaa kuin vapaalla.

Muita:
Käynyt monissa kemuissa.

Avustanut treenikämpän siivouksessa.

Lähettänyt kaikki ebayssä myymäni kamat uusille omistajilleen.

Istunut puistoissa, grillannut niin paljon, että on nyt jo makkara-ähky ja oleillut rannalla nauttien säästä. Niin täällä on siis kuumin huhtikuu ikinä. Viikonloput ovat menneet 30 asteessa, nyt sellaista kaksvitosta. Talviturkki poistukoon viikonloppuna.

Olen myös ehtinyt hiukan nukkuakkin, näinä hetkinä olen siirtänyt mantereita ja juossut läpi kummien kaupunkien. Jos nyt vielä laitan muotiblogin pystyyn ja alan rakentamaan taloa, voitte pyytää käymään lääkärissä. Ehkä olen tullut maaniseksi. Laitan sitten siellä pääsairaalassa vielä jonkun yhdistyksen pystyyn niin morjens!

Viimeisenä eikä ollenkaan vähimpänä, rakas Sisareni sai toisen lapsen ja siitä olen kovin mielissäni.

Yhteenveto asioittenlaadusta: Olen hirmuisen onnellinen ja niin ylenpalttisen rakastunut, että ihan huimaa. (Ja kuten hulluilla on tapana sitten murehtia, niin minäkin…nyt tietty tapahtuu jotain ihan kamalaa mikä romuttaa kaiken…)

Eipä täällä muuta. Kolmen tunnin päästä karkaan aurinkoon.
Voikaa kaikki hyvin!

From Cologne with love,
White Trash Bitch K.

P.S. Unohdin ihan mainita, että ne joskus vuosia sitten saamani The Saappaat ovat edelleen jossain liikkeessä. Ensin olivat hävinneet, ja nyt joku on kuulemma sairaalassa ja sanoivat soittavansa minulle asian tiimoilta eilen. Nyt kukaan ei vastaa puhelimeen. En ole ihan varma miten toimia! Anyone?

iPodini on aistillinen typy

Taivas on sininen ja aurinko paistaa. Olin ehtinyt jo unohtaa koko tähden, niin kauan se on oleillut pilvien takana.

Ulkona on sopivat 10 astetta ja linnut mekastivat aamulla kuin huhtikuussa.
Nousin pyörän satulaan ja lähdin polkemaan kohti työpaikkaa. Ensimmäiseksi pitää päästä keskustan ytimestä pois. Laitoin ipodin päälle satunnaiselle, se valitsi ensimmäisenä, kuin olisi lukenut ajatukseni, The Beta Bandin „Dry the Rain“. Poljin iloisena ruuhkan seassa kohti jokea.

Vanhan kaupungin kohdalla ohitan turistilaumoja, Eagles of Death Metal veivaa kitaroitaan. Huomaan laulavani ääneen I want you so hard I want you so good… Tuijottakoot, ihan sama.

Päästäkseni kaupungin toiselle puolelle, pitää ylittää silta. Silta on kaareva ja vastatuulessa pitää vaihtaa vaihdetta kevyemmälle. Ipod aloittaa uuden biisin juuri kun polkeminen tuntuu raskaalta, Alabama Thunder Pussy „Get mad get even“, kuin ymmärtäen, minun tarvitsevan raskaamman basson antamaan voimaa. Lasketellassani myöhemmässä kohtaa tasaista loivaa mäkeä alas, vaihtuu soundtrackiini God Speed You Black Emperor , ajelen joen rantaa, tuomiokirkko näyttää tyytyväiseltä auringossa. Niin kauan kun kirkko seisoo, on kaikki hyvin. Siinä se on ollut jo yli 750 vuotta kaupunkia suojelemassa.



Olen unohtanut aurinkolasit kotiin.

Joki on yllättävän matalalla, ottaen huomioon viime päivien sateet. Ajaessani mutaisen niemen läpi, tuntuu korvissa siltä kuin …And You Will Know Us By The Trail Of Dead soittaa lavalla viimeistä kappalettaan ja instrumentteja on jo alettu tehokkaasti hajottamaan. Marshall on ainakin kovassa käsittelyssä.

Keväistä. Punkkarit koiralaumoineen istuvat kaljapullot käsissään rannalla t-paidoissa. Tuuli on viileä, mutta aurinko lämmittää. Tuntematon pensas kukkii.

Olen melkein jo määränpäässä. Vielä pari minuuttia teollisuushallien välissä ajelua. Ipod valitsee, kuin tilauksesta, PJ Harveyn C’mon Billy. Kaarran viimeisen mutkan, jarrutan parkkipaikalla, pyörän pysähtyessä Polly Jean laulaa vielä viimeisen come alone, Billy, now come to me, come alone, and come to meeeeeeee. Stop.

Miten se voi tietää?

SONIC LOVE

Hieman kateellisena olen lueskellut blogeja, missä kaikissa kerrotaan, että blogipikkujouluissa oli niin mukavaa. Joku kerta liityn vielä seuraan.
Paljon bloggajia keidät haluaisin tavata. Joistakin minulla on jopa epäilys, että ehkä tunnen heidät jostain vuosien takaa. En nyt kuitenkaan sano tästä enempää. Ehkä myöhemmin.

Olen saanut osakseni kohteliaisuuksia. Siitä tulee hyvälle mielelle.
PA kirjoitti „Myös Minh oli mukavaa tavata viimein. Ei liene kauhean yllättävää, että hän toi mieleeni Katan."
Ja vielä toinenkin. Sen kirjoitti Herra Alamäki. Jos ikinä tunnen ryhmään kuulumattomuutta, voin aina muistuttaa itseäni PA-Possesta.

Mutta ei minun perjantaini kuitenkaan ankea ollut. Istuin kuusi tuntia autossa matkalla Berliiniin. Olin ns. tunnelmassa mukana. Minä pelkääjänpenkillä huolehdin hyvästä musiikista, takapenkki ojenteli juotavia.
Nukahdin matkalla. Se oli outoa, olin nimittäin juuri laittanut uuden “THE OTHERS aka 22PP Monochromeset” levyn soimaan. Siinä siis Pistepirkot soittavat covereita. Unessa olin jonkun Top of the Pops tai muun vastaavan ohjelman takahuoneessa ja minun piti haastatella kyseistä bändiä. Sitten joku epäkohtelias nainen ilmoitti minulle, että saan vain yhden kysymyksen. Mietin paniikissa että mitä ihmettä kysyn?! Kysyin sitten, että miten ihmeessä olette onnistuneet soittamaan Ramones coverin niin hyvin, että aksenttikin on ihan sama kuin Joey Ramonesilla? Kaiki tuijottivat minua sanomatta mitään, olisin mieluiten vajonnut johonkin maakuoppaan.
Heräsin ja tajusin, että levy oli loppunut ja autossa soikin oikeasti Ramones.
Olin loppumatkan aika tokkurainen.


Berliinissä oleiltiin baareissa. Oli kivaa. Pelaamme paljon tätä jalkapallopeliä.

Lauantaina pyörin kaupungilla ja tapasin ihania ystäviä, ketkä ovat juuri muuttaneet Helsingistä Berliiniin. Oli mukava nähdä ja puhua suomea.
Tässä on heidän koiransa Palmu. (Palmulla on murrosikä.)

Lauantai-iltana oli koko reissun kohokohta. Menimme Sonic Youth konserttiin.

En ole kykenevä kirjoittamaan siitä arvostelua tai muutakaan rapoa. Se nyt vaan on niin Sonic Youth. Kim Gordon tanssi kuin Jumalatar. Kylmät väreet. Olen nähnyt bändin nyt kolme kertaa, keikan jälkeen sanon aina vaan jotain älykästä kuten wow tai no huhhuh. Niin, ja ne palasivat 4 kertaa lavalle. Kolmannen kerran jälkeen olivat hallissa jo valot päällä, sekä musiikki soi. He tulivat sittenkin vielä kertaalleen. Soittivat My Friend Goon, ellen väärin muista, tässä vaiheessa olin kai melkein jo menettänyt järkeni.

Loppu viikonloppu hengailtiin saksalaisen Ystävän asunnossa ja kuunneltiin levyjä. Ulkona satoi ja kamiinassa paloivat puut.

Ennen psykoosiin vaipumista pyöri lautasella Queens of the Stoneage. Kamalan pölyinen levysoitin.

Nyt olen taas työpaikalla. Hiukan heikossa hapessa. Kai tämä kohta taas tästä. Illalla on työpaikan Joulujuhlat. Että mitenköhän huomenna.

Joulua odotellessa.

Who Put the Cunt in Cuntrey ?

Olin eilen tyylikkään duon keikalla. DM Bob & Country Jem

DM Bob (Deutschmark Bob) on kotoisin Lousianasta ja asuu Hampurissa. Mielenkiintoinen muusikko, maalaa myös tauluja. Hauska tyyppi. Soittaa sellaista Country, Rockabilly, Dixie sekoitusta „South States Bluegrass“ tyyliin. Sanoitukset ovat kepeitä, tai mikä nyt olisi hyvä sana kuvaamaan tuota hauskuutta. Olin siis eilen kuolla nauruun.
„My name is Lou, short for Loser, that’s my name“ tai „Girlfriend stole my Alien“ (psychobilly riffillä)
Mukana oli siis myös Country Jem elikkäs Jem Finer yhtyeestä The Pogues , mutta eilisellä keikalla ei totisesti ollut mitään tekemistä Poguesien kanssa, se oli jotenkin Weenimäinen. Siis samanlaista huumoria. Kun Ween astuu lavalle, alan jo nauramaan ennen kuin kukaan sanoo mitään. Niillä vaan on sellainen pilke jo silmässä. (No, heistä joku muu kerta, muuten tästä merkinnästä tulee kilometrien pituinen muistelu ties mistä)
En tätä Country Jemiä ennestään tuntenut, soitteli sellaisella vanhemman herrasmiehen varmuudella Banjoa, Saxofonia ja vingutteli slide-kitaraa.

Lava oli pieni, noin. 4 x 4 metriä. Hopeiset verhot seinillä, ja katossa peilipallo.

Kiva klubi, hyvä olut, hienoa musiikkia. Mitäs muuta. Eräs tuttavani kirjoitti tämän kombon levystä joskus kritiikkiä ja käytti ilmaisua „Redneck-Weirdness“. Se on juuri hyvä kuvaus illasta.