Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onni. Näytä kaikki tekstit

6.4.2009

Kuvia viikonlopulta










4.11.2008

Fani täällä intoilee

Kahden tunnin päästä laitan tanssikengät jalkaan ja hiippailen katsomaan Hermanon keikkaa. Hermanon laulaja John Garcia oli legendaarisen(!) KYUSS bändin laulaja. Voitte uskoa että olen ihan onnesta sekaisin!!

Katsokaamme yhdessä vanha KYUSS video ajalta silloin.

Ja huomatkaa nuori QOTSA:n Josh Homme vaaleassa polkkatukassa heilumassa kitaransa kanssa!




Ja nyt enää puolitoista tuntia...niin kauan meni videon etsintään.

(Mä rrrrrrakastan näitä ysäri stoner videoita, kaikki kuvattu Joshua Treessä, aina mukana Impalat, El Caminot sun muut ja psykedeelisiä riffejä...)

30.9.2008

Possaripostaus (Yöks, mikä sana!)

Muutamia asioita mitä haluan kirjata talteen. Siis kivoja asiota. Jätän kaiken ikävän pois, vaikka tänään ei semmoisia pahemmin mielessäni liiku.

- Olin viikonlopun Pariisissa. Tapasin siellä isäni ja Kummi(tus) setäni. Matkustin sinne ja takaisin yksin junalla ja se oli ihanaa. Ipodiin laitoin vain musiikkia mitä en ole pitkään aikaan rauhassa kuunnellut. Mm. Soundtrack of our lives, Toolin vanha levy Aenima, Stephen Malkmus (ex Pavement tyyppi) ja Mr. Airplane Man, mikä on muuten aivan ihana yhtye. Katselin sitten ohi vilistäviä maisemia ja nautin elämästä.
Hengasimme siellä täällä ja olimme kutsuttuina sinne tänne syömään ihania ruokia ja isä näytti minulle vanhoja paikkoja ja soitimme jopa hänen vanhan asunnon ovikelloa ja pääsimme sisään ikivanhaan taloon Sorbonnen yliopiston vierellä. Kuuntelin isän ja kummitussedän tarinoita 60-luvulta ja jazzista. Sää oli kuin morsian ja minulla oli aivan ihanaa. Nukuimme hauskassa pikku asunnossa (isä ja minä patjoilla lattialla), mikä on yksi koko Pariisin vanhimmista! Oli ilo ylipäätään nähdä jotain semmoista.
Pariisi on minulla tuttu paikka ja en ole ollut siellä kolmeen vuoteen, joten oli jo aikakin. Kauhean tyylikästä porukkaa kaduilla. Jotenkin vielä tyylikkämpää kuin ennen. Ja taas kerran muistin, kuinka ihanaa siellä on käydä, mutta en haluaisi siellä asua.

- Ostin aamulla täältä Kölnistä mustan täydellisen villatakin. Isokokoinen grungetakki ja se ei kutita. Maksoi vain 30 €. Ok, saa nähdä nukkaantuuko se. Jokatapauksessa, kuten varmaan 90% naisista tietävät, elämä on yhtä täydellisen mustan villatakin etsintää, ja kun se löytää, iskee jo paniikki, että se hajoaa.

- Bob oli Berliinissä kavereittemme luona. Nyt hän palasi ja olen siitä kovin onnellinen. Olen takiaisten sukua ja en tykkää olla erossa montaa päivää.

- Minh lähetti minulle isäni mukana kirjoja. Niistä enemmän, kunhan ehdin tutkimaan mitä kassista löytyy. Sydämelliset kiitokset.

- Ostin liput Marraskuiseen Stereolab konserttiin, mikä on kirkossa. Ostin myös TADADADADADAAAAAA !!! liput joulukuiseen The Dandy Warhols konserttiin! Näin Dandy Warholsin kerran livenä ja se oli yksi parhaista ikinä näkemistäni konserteista. Odotan tätä innolla, vaikka on sitä ennen muitakin kivoja keikkoja, mutta tämä on ihan ykkönen!

- Menen torstaina katsomaan yhtä lempibändiäni (hehhehheh, taidan käyttää tuota lempi sanaa aika usein ja väärin) Entombedia.

- Minulla on taas pitkät hiukset. Huomasin tämän ihan yhtäkkiä. Jos joku yrittäisi selittää minkänäköinen olen jollekkin, hän sanoisi "No se tyttö kenellä on ruskeat pitkät hiukset".

- Töissä on ollut kivaa. Nautin siitä, että minulla on tehtäviä ja saan tuntea itseni tarpeelliseksi.

- Ostin oranssia kynsilakkaa. Minulla on selkeästi ruskea kausi ja mikään ei sovi tummanruskeaan niin täydellisesti kuin oranssi.

Ja kaikki tämä että ylipäätään on kivaa, johtuu tasantarkkaan siitä kaikista kivoimmasta seikasta, että olen käynyt kesäloman jälkeen joka viikko kolme kertaa joogassa. Se on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Nyt se vasta ihanaksi on muuttunut. Vuoden opettelin vain liikkeitä ja hengitystä. Nyt voin vihdoin tehdä automaattisesti liikkeitä pitkissä sarjoissa ja siitä tulee semmoinen flow olo. Kuin tanssisi Beta Bandin tahdissa modernia balettia. Siirryin nyt kokonaan sinne "edistyneitten" ryhmään.

Jatkan tehtävämeemiä taas pian. Seuraavana Maurelitan haaste päähineet ja kengät.