Päätin alkaa ihmiseksi joka käy elokuvissa

Kaksi viikkoa sitten menin Bobin ja Blondien kanssa katsomaan iltapäivänäytökseen lastenelokuvan „Die wilden Hühner und die Liebe“ . Elokuva on sellainen moderni Viisikko-tarina.
(Olen viimeksi nähnyt lastenelokuvan lapsena. Muistaakseni pidin Marikista. Muistatteko kun Marikki hyppäsi katolta sateenvarjon kanssa?)
Joka tapauksessa parasta koko elokuvanäytöksessä oli yleisö. Joka kerta kun yleisö nauroi, sen jälkeen nauroin minä. En tiennytkään miltä se kuullostaa, kun parikymmentä n. 10 vuotiasta tyttöä hihittää ja tirskuu samaanaikaan. Yksi pieni lettipää istui isänsä sylissä ja tirskui niin herskyvän heleästi, että sydämeni ihan pakahtui.

Bob on kokoajan halunnut mennä katsomaan Julie Delpyn elokuvan „Deux jours à Paris“, joten menimme sitten eilen. Eikö ala kuullostaa siltä, että olen jo henkilö kuka käy elokuvissa? Olin kuin joku vuosia kaapissa asunut tyyppi ja kummastelin kun mainoksia tuli ensin melkein puoli tuntia, kunnes tajusin, että se on normaalia. Kävin kai pari vuotta sitten elokuvissa. En muista oliko sielläkin näin paljon mainoksia.
Minun on vaikea katsoa mainoksia. Se johtuu työstäni. Katson niin paljon ruutua päivittäin, ja nykyään kaikki editoidaan niin nopeasti, että saan päänsäryn. Kerran katsoin Spongebobia telkkarista noin kaksi minuuttia ja sitten tuli migreeni.

Pari kolme vuotta sitten olin viikon sairaslomalla, koska olin joutunut kuulemaan ja katsomaan kännykkä-äänimainoksia liikaa. Siihen aikaan oli se Sweety tipu.

Sitten joku kauhea virtahepo. Animaatio hepo heilui typerän näköisesti kuvaruudulla ja sitten puhujan ääni muutettiin sellaiseksi kirkuvaksi „osta nyt tämä ääni ja saat kaupanpäälle kännykkälogon!!!!!!“ henkiseksi. Niin ja tietenkin se kauhea soittoääni taustalla täysillä.





Ja sitten se schnappi krokotiili. Se schnappi ja se ärsyttävä näsäviisas lapsilaulaja vainoavat minua edelleen öisin. Ja sen lapsen äiti. Kun tuo kauheuden huipentuma soi radiossa, laitettiin ne kaikki joka ilta johonkin lähetykseen laulamaan. Voin kertoa, että se raunioitti monet tv- ja radioalan työntekijät. Soiko se ikinä Suomessa?

Niin, tuo 2 Days in Paris (voitte itse valita kielen) oli hyvä. Välillä ihan tikahduin nauruun. Suosittelen.

Jatkan nyt työskentelyäni, kun tästä kerran palkkaa maksetaan. Heihei.


Edit. Ooooh, tein kaiken Zepan ohjeiden mukaan ja nyt täällä on tämän näköistä. Linkkimakkara katosi. Mä teen asialle jotain kunhan ehdin.
Kohta tänne tulee "PÄIVÄN ASU" kuvia.

TÄÄLLÄ TAAS. Tämä on ihan hirveän ruma. Jää nyt vähäksi aikaa vihreäksi. Kriisin paikka. Pitää etsiä joku web suunnittelija joka tekee minulle omannäköiseni blogin. Tai käyn nopeasti kirjekurssin.