18.12.2007

Ulkosuomalainen kuollut kuutti päässään, tunnisti kyläkauppiaan tylsyyksissään

Päivää Kölnistä.

Minua nyrpii, kuten kai monia muitakin, tämä blogistanin näivettynyt kuivahko tunnelma. En keksi siihen mitään ratkaisua. Koska en ole Facebookissa saatika millään keskustelupalstoilla, en tiedä mitä siellä tapahtuu, mutta täällä ei ainakaan näytä tapahtuvan juurikaan mitään.

Lueskelin tänään nuorison muotiblogeja ja hohhoijaa että oli puista hommaa. Sitten luin eläinaktivistiblogia ja melkein aloin hävetä kun muistin että hieno hattuni on norpan tai jopa kuutin turkkia. Tällehän en voi mitään, en semmoista ikinä ostaisi, olen sen perinyt, mutta ärsyttää että nämä aktivistit ostavat piponsa näistä Hennes sun muista Zaroista. Ei paljon naurata, kun miettii näitten puotien ettisyyttä. En halua yleistää, tämä bloginkirjoittaja oli täystumpelo, en jaksa edes linkata. Blogiväsymystä nääs. Jokatapauksessa tiedän nyt olevani tajuttoman IN, koska minulla on karvahattuja oikein monta kappaletta, kaiken mallisia pöniköitä!

(Tosin jos ikinä tapaan ihmisen, kuka on nuijinnut kuutin pään tohjoksi, niin en voi taata olla nuijimatta hänen päätään)

Jokatapauksessa tämä kaikki johti siihen, että pelasin hs.fi sivulta löytämääni älypeliä sekä kuvapeliä, mikä toimii samalla systeemillä kuin edesmennyt RUUTUVISA. Ihan kiva peli, mutta kun en tunne näitä tyyppejä ulkonäöltä enkä nimeltä, niin sekin nyrpi. Vesa Keskisen sentään tunnistin. Älypäässä olen ihan surkea. En tiennyt mitä ovat kuukuset. Sieniä näköjään. Voihan tylsyyden multihuipennus.

11 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Kuukuset? Olisin veikannut sitä kuukupiksi. Siis se kumiastia, joka heitetään haarukkaan hillostusaikana. Ja ei, ei ole kokemusta. ;D

Lueskenlin - tai oikeastaan selailin - muuten taannoin itsekin (ja joppa kommentoin, kun erästä kiusattiin!!!) noita muotiblogeja. Havaitsin, että nyt on cool on ottaa itsestään kuvia eri vaatteissa ja heittää blogiin. Eiköhän aloiteta?! :D

In your dreams ;))

--KATA-- kirjoitti...

Elina. Minun pitää heti kertoa sinulle, että tässä blogissa käsitellään kuukuppeja, blogilistalla blogini kuvaustekstissä jo sen kerronkin!

Ja päivän asu kuvissa olen edelläkävijä, tässä linkki merkintääni viime toukokuulta http://katapultti.blogspot.com/2007/05/pivn-asu.html

Myös Minhin haarakontori blogissa olemme bloganneet fäshönistä:
http://minh.vuodatus.net/blog/703494

Eli olemme jo aloittaneet :) !!

Elegia kirjoitti...

Voi, tajusin muuten vasta nyt, että kuukupit on mainittu blogilistalla. En minä niitä esittelyjä koskaan lue, vaan menen suoraan asiaan :D

Siis tämähän sitten tavallaan on muotiblogi, jee! Nyt mallia ottamaan ;))

Elegia kirjoitti...

Kiva mekko (ylempi linkki), tuollaista esiliinaa äijäkin yrittää aina minulle saada päälle ja lukita sitten kyökkiin, mutta tähän mennessä olen päässyt pakoon ;D

Oletkos muistanut laittaa kuvan kerran viikossa? Et ole tainnut, hyi hyi!

--KATA-- kirjoitti...

Hei anteeksi mä en tajunnut kuka olet! Olet "vaihtanut" nimeä!

Voisitko lähettää mulle yhden hommelin (salasana)ghostandflower@web.de. Jos sopii, olisi mukavaa. Olenkin kummastellut!

violet kirjoitti...

Luulin että kuukunen on pieni lintu!

Varapygmi kirjoitti...

Ettekö te aikuiset naiset ole kuukusia nähneet? Tunnetaan mehikoksi nimellä cojones.
Ei vais, muistelen että niitä piti pienoispoikana talloa jopati koulun pihalla. Tussahtivat hauskasti ne sienet.

violet kirjoitti...

Varapygmi: ai niitä! Me sanottiin niitä mätämuniksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän nyt kuukuset pitää tietää...vaikka meilläpäin niitä sanottiin savusieniksi.

--KATA-- kirjoitti...

En tunne en tiedä! Mätämuniksi kutsuttiin ilkeitä poikia koulussa.

Varapygmi kirjoitti...

Kuukuset, kuukuset, kilvan helkkäilee.