Tapahtui pari viikkoa sitten eräässä Suomen suurimmassa yliopistollisessa sairaalassa.
Vanhempi sairas henkilö makaa sängyssä. Verhojen kummallatkin puolilta kuuluu voivotusta, itkua ja huutoa. Sairas odottaa sairaanhoitajaa ja kipulääkettä. Tunnelma on ikävä, kuten yleensä sairaspedillä on tapana. Potilas odottaa ja miettii, että joku varmasti tarvitsee nopeampaa hoitoa. Aika kuluu.
Sitten verhon takaa kuulu kahden sairaanhoitajan keskustelu.
(Ääni kireä, natiseva helsingin slangi, harvinaisen suhiseva ässä)
"Siis heti kun mä vaan pystyn, mä lähen täält heti vetään, siis niin nopee ku vaan mahollist. Mä haluun täält pois. Siis mä lähe heti vetään."
Mieltä ylentävää. Yhteistyöllä huipputuloksiin. Tahto toimia edelläkävijänä. Arvostamme asiakkaitamme ja toisiamme.
En missään nimessä halua syyttää ketään. Surullisena vain totean, että ihminen ilmeisesti syntyy kykeneväisenä hienosäätöön ja empatiaan. Tai sitten ei.
Kerran kun palkka ja duuni on niin paskaa, niin ehkä kannattaisi vaihtaa alaa?
Edit. Esitän kysymykseni kyseiselle sairaanhoitajalle. Jos hän lukee tätä blogia, niin ehdotan esim. ruokakaupan kylmävarastoa. Toppatakki auttaa pakkaseen. Olen itse ollut siellä töissä. Riittää kun osaa kävellä ja näkee eteensä. Ei tarvitse ottaa kontaktia ihmisiin, varsinkaan sairaisiin. Varo vaan kun täytät maitohyllyä, ettei hanskasi osu juuri parasta viimeistä myyntipäivää etsivän asiakkaan käteen!
28.1.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Hmm, minullakin on tietynlainen ajatus siitä, että sairaanhoitajat ja lääkärit ovat tietyllä tavalla hyvin empaattisia ja sivistyneitä. Jos nyt on tuota mieltä, niin kuin kuvailemasi hoitaja, niin tajuaisi edes ruikuttaa jossain muualla kuin potilasosastolla.
Ja tosiaan, jos ei homma miellytä, niin vaihtaisi alaa. Onpa varmaan mukavaa sairastaa tuollaisissa käsissä. Sairaana kun muutenkin tuppaa olemaan aika avuton olo eikä tuollainen käytös varmaan mieltä kohenna.
Kiire kyllä näkyy sairaaloissa. Näkyi jo useita vuosia sitten, kun jouduin itse potilaaksi. En uskaltanut soittaa kutsunappia, vaikka oli hätä. Lpulta oli pakko, koska en kestänyt enää. Meni kauan ennen kuin kukaan tuli ja tunsin itseni maailman suurimmaksi maanvaivaksi. Tämä nyt tietenkin on oma tulkintani asiasta, mutta kyllä jotain on pielessä, jos tuntee itsensä sairaalassa riesaksi - oli se sitten totta tai ei.
Jep, wittu. Hoitsunhommissa sitä kuuli kyllä aika mielenkiintoista kommenttia työkavereilta. Kuten esim. "älä turhaan herätä sitä insuliinipiikin takia, ei se mitään kuitenkaan tajua" tai: "jaha, että ruoka ei maistu, no katsotaan kuinka maistuu vaippa, kun sitä ei tänään vaihdeta enää, ellet nyt syö nätisti". Nämä siis dementoituneille ihmisille, jotka eivät pysty edes puolustautumaan mitenkään.
Kannatan kyllä suoraa yhteydenottoa osastonhoitajaan(tai jopa potilasasiamieheen), vaikka sekin voi vittuilla vastaukseksi. Mutta silti.
-minh-
Minh. Mä järkytyin sun kommentista ja todella uskon, että tuo on joku pieni minimaalinen prosentti kun tuollatavalla puhuvat.
Kun ilkeitä empatiakyvyttömiä ihmisiä on maailmassa, sille ei voi mitään, mutta pitääkö niitten jumalauta hakeutua vapaaehtoisesti hoitamaan sairaita!?!
Elina, oikeassa olet, sairaalassa ei pitäisi tuntea itseään riesaksi, voi tosin olla Suomessa aika vaikeaa kun hoitoa ei helposti saa...(Siis miltä se usein vaikuttaa) sitten sitä ehkä vähemmästäkin miettii, että veikö paikan nyt joltakin sitä enemmän tarvitsevalta..
Mutta että sairaanhoitajan edessä pitää nöyristellä ja kuulla vittuilua!? Eikös sen pitäisi tehdä ihmisläheistä työtä!?
Kun kaiken voi tehdä maailmassa ystävällisesti ja empaattisesti. Se on ihan luonteesta kiinni.
Onneksi, todella toivon, että tämä luuska oli joku kauhea poikkeus ja että muut tajuavat jättää oman paskaelämänsä ihan sinne kahvihuoneeseen.
Ja mikä muuten ärsyttää yhtä paljon, ovat valittajat ja marisivat, ne keillä on niin iso suu, että maristaan jopa potilaitten edessä kun kaikki on niin kauheaa, mutta sitten ei kuitenkaan lähdetä minnekkään! Jäädään vaan tuleen makamaan. Ja lisää marinaa.
Nää on just sarjassamme näitä, kun lukiosta valmistuneiden (ainakin yhdessä vaiheessa) oli pakko hakea koulutukseen kuin koulutukseen, vaikka ei oikeasti ollut alasta kiinnostunut, saati sille soveltuva. En tietenkään tiedä, päteekö tämä juuri mainitsemaasi tapaukseen, mutta muistan monia, jotka hakivat vaikka yliopistolle kieliä lukemaan ja samalla olivat pakotettuja laittamaan paperit vetämään amk:n kolmelle eri linjalle, kiinnosti ne sitten tai ei. Ihan ei mennyt mulle jakeluun tämän systeemin pointti ja mietityttää, paljonko tästä saatiin taas lisää epämotivoituneita työntekijöitä työllistymään täysin väärälle alalle.
Ai niin, haastettahan mä tulin tänne alunperin ilmoittelemaan. Kurkkaapa blogiini!
Kauhulla pelkään sitä että oma isä tai äiti on siellä suhuässäisten luuskien hoidettavana.
En edelleenkään hyväksy tuommoista törppöytä millään tapaa. GRRR!
Lähetä kommentti