Eläköön huipputulos!

Tapahtui pari viikkoa sitten eräässä Suomen suurimmassa yliopistollisessa sairaalassa.

Vanhempi sairas henkilö makaa sängyssä. Verhojen kummallatkin puolilta kuuluu voivotusta, itkua ja huutoa. Sairas odottaa sairaanhoitajaa ja kipulääkettä. Tunnelma on ikävä, kuten yleensä sairaspedillä on tapana. Potilas odottaa ja miettii, että joku varmasti tarvitsee nopeampaa hoitoa. Aika kuluu.
Sitten verhon takaa kuulu kahden sairaanhoitajan keskustelu.

(Ääni kireä, natiseva helsingin slangi, harvinaisen suhiseva ässä)

"Siis heti kun mä vaan pystyn, mä lähen täält heti vetään, siis niin nopee ku vaan mahollist. Mä haluun täält pois. Siis mä lähe heti vetään."

Mieltä ylentävää. Yhteistyöllä huipputuloksiin. Tahto toimia edelläkävijänä. Arvostamme asiakkaitamme ja toisiamme.

En missään nimessä halua syyttää ketään. Surullisena vain totean, että ihminen ilmeisesti syntyy kykeneväisenä hienosäätöön ja empatiaan. Tai sitten ei.

Kerran kun palkka ja duuni on niin paskaa, niin ehkä kannattaisi vaihtaa alaa?

Edit. Esitän kysymykseni kyseiselle sairaanhoitajalle. Jos hän lukee tätä blogia, niin ehdotan esim. ruokakaupan kylmävarastoa. Toppatakki auttaa pakkaseen. Olen itse ollut siellä töissä. Riittää kun osaa kävellä ja näkee eteensä. Ei tarvitse ottaa kontaktia ihmisiin, varsinkaan sairaisiin. Varo vaan kun täytät maitohyllyä, ettei hanskasi osu juuri parasta viimeistä myyntipäivää etsivän asiakkaan käteen!