Tutkin aamulla heti herättyäni puhelinluetteloa ja löysin helposti osoitetta vastaavan puhelinnumeron. Soitin numeroon ja siellä vastasi erittäin vanha nainen. Esittelin itseni ja kerroin asiani. Nainen on Andreaksen mummo. Andreas on asunnossa kirjoilla, mutta ei varsinaisesti asu siellä. Mummo oli todella mukava ja kiitteli minua kovasti. Hän kysyi heti puheeni kuultuaan, että olenko suomalainen ja kertoi sitten parhaasta ystävästään kuka asuu Seinäjoella (kaupunki muutettu). Olivat olleet monta vuotta samassa työpaikassa sihteereinä ja eläkkeelle päästyään oli suomalainen ystävätär palannut kotikonnuilleen Seinäjoelle. Juuri tänä aamuna häneltä oli tullut kirje. Mummo kertoi kuinka tärkeää on pitää vanhoihin ystäviin yhteyttä, että mitä vanhemmaksi sitä elää, sitä arvokkaammiksi vanhat ystävyydet muuttuvat. Jaarittelimme vielä hetken niitä näitä ja sitten sain Andreaksen kännykkänumeron. Toivottelimme hyvät päivät.
Andreas vastasi kännykkään heti. Kerroin asiani ja hän oli todella mukava ja aika pöyristynyt siitä, että jaksoin etsiä numeron ja ottaa yhteyttä. Kein problem, vastasin. Kävi sitten ilmi, että Andreas on töissä haarukkatrukkiajajana samassa kaupunginosassa missä työpaikkani on. Sovimme tapaavamme kello 18:30 erään kaupan edessä, siinä grillin vierellä. Hän kiitti minua etukäteen ja kuullosti todella helpottuneelta.
Kuulin hänen puhestaan hänen olevan entisestä Itä-Saksasta. Minä tunnen pari muutakin yli 40-vuotiasta miestä DDR:stä. Ei kaikilla ole ollut helppoa elämää. Yksikin vanha kaverini pakeni sieltä Tsekin kautta Hesseniin, hän asui metsissä ja koki ties mitä, kun hän vihdoin pääsi Länsi-Saksan puolelle, avasi hän tv:n ja näki muurin murtuvan. Hänkin on varmasti elämässään kulkenut tuollainen repun sisältö mukanaan! Ja mikä minä olen arvostelemaan muitten reppuja. Olen aika varma, että kaikilla ihmisillä on omat luurankonsa komeroissaan, ne luurangot ovat vaan niin erilaisia. En muutenkaan pidä yhtään siitä, että ihmisiä arvostellaan sen mukaan että käyttää huumeita tai pöllii polkupyöriä. Tuskinpa kukaan on lapsena toivonut, että minusta tulee isona huumeriippuvainen tai varas. Se on helppoa haukkua huumeriippuvaisia, varkaita tai juoppoja, niillä voi pönkittää omaa kunnollisuuttaan. Minä irtisanoudun tuommoisesta ajattelusta. Ja voihan olla että Andreas saa lisätienestejä korjaamalla pyöriä, eikä sekään ole edes minun asiani.
Tapaan Andreaksen illalla ja kerron sitten miten tapaaminen meni. Tuskinpa hän minua tappaa, saahan hän reppunsa takaisin.
....jatkuu...
10 kommenttia:
Osuit asian ytimeen: muita on helppo haukkua omaa sädekehäänsä kiillottaakseen.
Minulla on luurankoja kaapissa niin että kolisee, kuuluu varmaan sinne saakka!!!
Hienoa Kata!!! Käyttäytyispä ihmiset yleensäki niinku sä, ni maailma olis vielä paljon mukavampi paikka meille kaikille. Isoille asioille me ei ehkä paljo voida, mutta pienille kyllä, jos vaan halutaan.
Loistavaa. Toivottavasti saadaan happy endin Andreaksen ja repun tarinalle. :)
Tuosta repusta muuten tuli mieleen, että tänä pommien aikana moni ei varmaan edes uskaltaisi mennä koskemaan vieraaseen hylättyyn reppuun. Ainakaan Lontoon metrossa.
Ihana juttu, jatkoa odotetaan!
Ei juma mitä jännitystä. Kata, päivitä äkkiä tai pian luullaan että Andreas kumminkaan ei ole pelkästään helpottunut reppunsa takaisinssaannista.
* refresh
* refresh
En huomannut, että kukaan olisi arvostellutkaan Andreasta, mutta mulle tuli syyllinen olo.
Olen varovainen paska, en luota ihmiseen.
Tähän tarinaan ei olisi mitenkään sopinut se, että osoitteessa ei olisi kuultukaan Andreaksesta tai että hän ei olisi vastannut puhelimeensa! Mahtava kertomus, ei auta kuin odottaa jatkoa.
Mummo seinäjokelaisine frendeineen kruunaa koko jutun.
Hei kaikki ja kiitos kommenteista.
En todellakaan halua pönkittää itseäni olemallani jotenkin parempi ihminen kun raahaan tuolla jonkun tuntemattoman laukkua. Sattumaa varmaankin.
Ja Prospero tällä koko stoorilla ei syyllistetä ketään. Siksi minä tätä tänne kirjoitan, kun tämmöistä harvemmin tapahtuu, sattumien summa. Eikä kukaan ole paska, ei Andreas, eikä se joka ei olisi ottanut laukkua jne. Saattaa olla, että jos olisin nähnyt repun siellä junassa jonain toisena päivänä ja eri mielentilassa, en olisi sitä mukaani ottanut.
Lähden kohta sinne kaupan eteen. Ihan piece of cake, mutta jotenkin minua jännittää. Millainenkohan hän on?
(Hitto jos tyyppi tietäisi mitä hänestä on täällä kirjoitettu, tästähän voisi alkaa tuntemaan itseään paskaksi)
Jännää on tämä.
ALoin miettiä mitä olisin itse repulle tehnyt. Olen kyllä aika nynny joten....
odotamme jännityksellä raporttia andreaksen tapaamisesta. tää stoori on siis ihan ku jostain Nykykirjallisuuden Helmet- novellikokoelmasta.. :o)
Lähetä kommentti