Aloitin eilen parvekepuutarhoinnin. Istutin multaan persilijan ja lobelia kukan siemeniä. Nyt ne saavat rauhassa muhia siellä ja lähipäivinä jatkan projektia hankkimalla lisää siemeniä ja varmaankin myös taimia. Ajattelin ripustaa amppeleita kattoon. Niissä voisi sitten roikkua erivärisiä kukkia.
Nyt tuli tosin talven ensilumi ja multapurnukkani ovat suojassa keittiön lämmössä. Pakkasta luvassa ja lumimyräkkää. Harmillista, koska linnut ovat jo rakentaneet pesiään. Minäkin vaihdoin saappaat kevyisiin kevätkenkiin, niissä olisi kyllä voinut kulkea koko "talvenkin", mutta joku roti sentään.
Muihin aiheisiin.
Hauduttelin sunnuntaina punakaalia punaviinissä. Lisäsin sekaan myös laakerinlehtiä, etikkaa, sokeria, sipulia, omenoita, neilikoita, mustaviinimarjoja ja suolaa. Siitä tuli herkullista ja päätin viedä sitä ison purkillisen Blondien äidille.
Pakkasin purkin muovikassiin ja laitoin sen ruskeaan nahkalaukkuuni, mikä esiintyi viikon takaisessa merkinnässä purjon vastanäyttelijänä.
Myöhemmin huomasin, että purkki oli auennut ja muovikassissa oli reikä. Koko laukun selkäpuoli on täynnä punaviini, punakaali, etikka-lientä. Meinasin saada halvauksen. Nyt laukkuni on monien kommelluksien jälkeen eräällä marokkolaisella ompelijalla, hän tapaa perjantaina jonkun nahkanpesu- ja maalausasiantuntijan ja saan sitten kuulla tuomion. Yritän pysyä toiveikkaana optimistina.
Kolmas aihe. Minulla on vaate- ja ulkonäkökriisi. Erityisesti asia koskee kenkiä ja laukkuja. Ja hiuksia. Pitäisikö niitä värjätä? Mistä rahaa uusiin kenkiin? Haluan erään mekon mihin sattumalta ihastuin, mutta ei ole sopivia kenkiä. Haluan uusia farkkuja mutten löydä mieluisiani. Löysin kahdet maailman ihanimmat kengät ja kummatkin maksavat 164€ kappale (Tsiisus!) Eli tarttisin 328€ kenkiin. (öööh?!) Ehdotin Bobille että hän ostaisi minulle ne. Hän luuli minun laskevan leikkiä mutta olin kyllä ihan tosissani, onneksi hän ei tiedä tätä. Hän sanoi, että kun ollaan maksettu vesijuttujen lasku (450€), sähköjuttuja (210€), ostettu sänky, verhot ja verhotangot, pari mattoa (persialaiset kädintehdyt ovat kauniita buaah), maksettu pääsiäisloma, kesäloma, auton vakuutukset, keittiönpöytä + monta satasta bauhausiin ym ym ym, niin sitten hän ostaa minulle kenkiä, ellei sitten tule muita menoja. Inhoan vaatteitani ja koko naamaani! Ihan sama mitä muut sanoo, minua ärsyttää.
Ehkä mun pitäisi unohtaa tuommoiset
hömpötykset ja keskittyä ituihini. Ostaa birkenstockit ja pestä tukkaa mäntysuovalla.
Edit. Luin tämän merkinnän uudestaan ja tästähän saa semmoisen käsityksen, että puoliskoni olisi joku pihi juntti, "ensin perusasiat ja vakuutukset kuntoon, onhan sinulla vanhoja kenkiä"-tyyppi. Ei pidä olleenkaan paikkaansa! Hänellä on tapana hankkia minulle vaikka kuu taivaalta. Nyt ei vaan just ole semmoinen ajankohta.
Huh.